Länsilinjat Oy

Myös 77 on saanut uuden rekkarin aiemmin tänä vuonna. Kyllä kai rekisterin vaihdolle joku järkisyy täytyy olla, ei kai niitä nyt huvikseen vaihdeta...
 
Veli tkp on varsin oikeassa epäilyksessään... Ei nimittäin tule mieleen edes mitään Paunun tuon mittaista vakiovuoroa, jota varten olisi hankittu uutta kalustoa ainakaan viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen...

Ajattelin linjaa Kangasala-Nokia tai Lempäälä-Nokia, pituus jotakin tuonsuuntaista ja uutta kalustoakin kai aika paljon tullut.
 
Ajattelin linjaa Kangasala-Nokia tai Lempäälä-Nokia, pituus jotakin tuonsuuntaista ja uutta kalustoakin kai aika paljon tullut.

En kuitenkaan osaa mieltää noita seutuliikennelinjoja vakiovuoroiksi sanan yleisesti ymmärretyssä merkityksessä... Vaikka ne tavallaan jollain tavalla katsoen sellaisia ovatkin. Koska eivät oikein pikavuoro -tunnuksen allekaan istu
 
Kaiketi Sarankulmassa on tultu johtopäätökseen, että uusin kilvin asiakas tai joku muu heikompikäsityksinen saattaa erehtyä luulemaan autoakin uudemmaksi kuin onkaan? Millään järkisyyllä tuollaista uusien rekisteritunnusten hankkimista vanhoihin miljoonia kilometrejä mm. 3-tietä nähneisiin vaunuihin ei kyllä pysty perustelemaan.

Kysymyshän on tietysti siitä, että autolle on haluttu rekisteri, jonka loppuosa kertoo auton numeron. Aikaisemmin tätä tapaa harrastettiin yleisesti. Se on sitten jokaisen omassa harkinnassa, miten järkevänä moista käytäntöä pitää.
 
No tuo on tosiaan aivan ilmeistä, että näin on nyt syystä tai kolmannesta haluttu... Ihmetyttää vaan, että toistakymmentä vuotta noilla nyt uudelleenkilvitetyillä on pärjätty vaikkei rekisteri- ja kylkinumero olekaan samaa paria? Nyt sitten halutaan/viitsitään nähdä mokomaa vaivaa, kun autot ovat jo auttamatta elämänsä illassa... No, ehkäpä kyseisessä yrityksessä ei ole niin sanotusti "tärkeämpääkään asiaa korjattavana" kun tälläiseen löytyy aikaa ja viitseliäisyyttä ;)
 
Onkos kenelläkään tietoa koska tuo ex. Tkl #620 tulee liikenteeseen? Entäpä millekä numerolle tuo tulee?
 
Ei niissä sit oo satunu, että takakilpi olis menny pesussa huonoksi ja olis kattastukseen mennessä otettu uudet kilvet? Uudet kilvet uudella numerolla saa nopeemmin kuin tilaamalla vanhalla numerolla. Taisi olla jonkun €:n halvempikin.
 
Kuluneen viikon alussa yhtiölle tullut uusi Irisbus Crossway VNESFR1600M008482.
Pituutta on tasan 12 metriä ja tätä kirjoittaessa autolla ei ollut rekisteriä eikä kylkinumeroa.
 
joo tuli tuo länkkärin crossway vastaan tuossa änä päivänä mutta oli viti valkonen ja ilman kilpiä joten olinpa epävarma sen suuntautumisesta
 
Vähän epätietoisena kysyn, että eikös tuo SFR160 merkintä tarkoita korkealattiaista? Eli taitaa olla vastaava minkälaisia on SatLi:lla.
 
Tarkoittaapa hyvinkin, matalalattiaiset mallit ovat lisäksi mallinimeltään Crossway LE.
 
Kuluneen viikon alussa yhtiölle tullut uusi Irisbus Crossway VNESFR1600M008482.
Pituutta on tasan 12 metriä ja tätä kirjoittaessa autolla ei ollut rekisteriä eikä kylkinumeroa.
Siinähän on mitä parahin auto Kankaanpään, Ikaalisten ja miksei vaikka Vaasankin pikavuoroille! EB-teipit niskaan ja ei kun radalle :D
 
Yksi on taas poissa, LL #43 päätti päivänsä Länsilinjan palveluksessa tänään.
 
Takaisin
Ylös