Metrohavaintoja 2023

Protojen viimeistely on vielä kesken eikä keskeneräistä tohdi esitellä. Matkustamon uudistusten (LED-valot, paneloinnin uusi väritys, uusi lattia) jälkeen sisustus muistuttaa niin paljon M300:a, että itsekin joutuu oikein pinnistelemään muistaakseen olevansa M200:ssa.
Äänestä erottaa toki vai onko siihen tullut muutoksia? Siis sähkötekniikkaan?
 
Ei kai sähköjä enää aleta muuttelemaan, jos näiden pitäisi poistua käytöstä seuraavan 10 vuoden aikana M100:n tapaan.
Mä viittaisin lähinnä siihen, kun MaZo sanoi, että uusitussa M200:ssa joutuu pinnistelemään, että mieltäisi olevansa M200:ssa eikä M300:ssa. Mutta kyseessä lienee uusitun sisätilan samankaltaisuus, eikä ääni (josta asian tietysti erottaa heti). Kunhan varmistelin.
 
Protojen viimeistely on vielä kesken eikä keskeneräistä tohdi esitellä. Matkustamon uudistusten (LED-valot, paneloinnin uusi väritys, uusi lattia) jälkeen sisustus muistuttaa niin paljon M300:a, että itsekin joutuu oikein pinnistelemään muistaakseen olevansa M200:ssa.

Vanhojen junien pahvinruskea väri oli ihan hyvä. Sen olisi voinut ihan hyvin säilyttää.
 
Tällä viikolla olen kolmesti nähnyt Ruoholahden metroasemalla asemavalvojan (työasussa siis nimenomaan teksti asemavalvoja). En ole ennen nähnyt tuollaisia enkä nytkään muualla. Onko tuo joku uusi työtehtävä järjestyksenvalvojien rinnalla ja onko noita laajemminkin vai vain yksittäisissä paikoissa?
 
M200 peruskorjaukset on aloitettu kahdella prototyyppivaunuparilla (213, 207), jotka ovat jo käyneet Ilmalassa ja palanneet metrovarikolle. Edessä on vielä koeajot ja liikenteeseen päässevät heinäkuun lopulla tai elokuun alussa.

213 ja 207 ovat tänään palanneet matkustajaliikenteeseen.
 
213 ja 207 ovat tänään palanneet matkustajaliikenteeseen.

Uudenaikainen harmaa värimaailma sopi niihin oikein hyvin. Jopa paremmin kuin satkuihin. Muutenkin arvokkaan oloinen kokonaisuus. Kaikenkaikkiaan muutokset taisivat jäädä satasarjaa pienemmiksi. Harmi vaan, että ne nyt sitten jäivätkin väärän värisiksi, vaikka ilmeisesti alun perin oli tarkoitus maalata uudestaan? :lol:
 
Ei kellään sattuisi olemaan kuvia tai linkkiä kuviin?
 
Tällä viikolla olen kolmesti nähnyt Ruoholahden metroasemalla asemavalvojan (työasussa siis nimenomaan teksti asemavalvoja). En ole ennen nähnyt tuollaisia enkä nytkään muualla. Onko tuo joku uusi työtehtävä järjestyksenvalvojien rinnalla ja onko noita laajemminkin vai vain yksittäisissä paikoissa?

Noita on näkynyt muillakin rauhallisilla metroasemilla. Koska asemavalvojan työ ei kuulu mihinkään työehtosopimukseen, tarkoituksena on varmaan säästää hieman henkilökuntakustannuksissa.
 
Uudenaikainen harmaa värimaailma sopi niihin oikein hyvin. Jopa paremmin kuin satkuihin. Muutenkin arvokkaan oloinen kokonaisuus. Kaikenkaikkiaan muutokset taisivat jäädä satasarjaa pienemmiksi. Harmi vaan, että ne nyt sitten jäivätkin väärän värisiksi, vaikka ilmeisesti alun perin oli tarkoitus maalata uudestaan? :lol:

M100 sarjassa oli suuria muutoksia ohjaamon muokkaus ja pyörävälinepaikan lisääminen.
M200:ssa suurin muutos on lattian täydellinen uusiminen, joka ei ole yhtä näkyvä matkustajalle.
Muuten molemmissa on sitten tehty matkustamon ehostus, matkustajainformaatiojärjestelmän uusiminen ja jotain pienehköjä juttuja.

Ajatellaan, että M200:t pysyvät edelleen omanlaisenaan väripilkkuna. :wink:
 
Eilen oli muistaakseni 306-B:ssä ovilla huomattava kynnys laituritasoon nähden. Tuntui ja näytti ainakin normaalista poikkeavalta ja meinasin kompastuakin ovella (enkä ollut ainoa). Liekö pyörät vaihdettu tuoreeltaan?
 
Sunnuntaina näytti olevan opetusajoja käynnissä. Joskus klo 18 huitteilla Itäkeskuksessa 100-sarjan metro Opetusajo-kilvin. Klo 19.36 vaunu 319 pimeänä Helsingin yliopistolla. Kilpeä en nähnyt mutta veikkaisin opetusajoa senkin osalta. Samalla tuli kiinnitettyä huomiota siihen, että aseman kummallakin laiturilla oli aika saastaisia ja sotkettuja kohtia graffiteineen ja muine likoineen.
 
Takaisin
Ylös