Nastat vai kitkat

Mielipide ei ole se, että toisen mielipide on väärä tai toinen ei voi syystä X lausua mielipidettään (kuten esimerkiksi siksi, että omistaa mersun).

Ylipäätään se, että käyttää mersua jonkinlaisena pontimena argumentilleen, on... jotenkin niin 70-lukua. Aivan kuin Mercedes-Benz-merkkiset autot olisivat enää nykyään kovassa huudossa muissa piireissä kuin rakennusmestareilla ja ns. kanttihousuilla. :)
 
Tiätkö, mua ei kiinnosta typerät ja vastuuttomat mielipiteet ja jos ylipäänsä johonkin uskon, niin tieteeseen ja tutkimukseen. Henkilökohtaisesti on ihan sama kummat renkaat autossa on alla, pärjään molemmilla ja ensisijaisesti siksi, että olen järjestänyt elämäni niin, etten autoa arjessa tarvitse. Eli ei ole pakko ajaa. OIkeastaan en tarvitse autoa yhtään mihinkään, mutta kun ei tarvitse luopuakaan, niin tuolla se on tallissa. Ja kesärenkaat jalassa.

Jopas meni tunteisiin. Lianderssonmaista suvaitsevaisuutta parhaimmillaan: muiden mielipiteet eivät kiinnosta, koska ne ovat typeriä ja vastuuttomia. Nice.

Jos sinä olet järjestänyt elämäsi niin, että auto on turha, niin pystyisitkö silti suvaitsemaan sitä, että joku muu sitä autoa tarvitsee ja haluaa pitää siinä nastarenkaat?

Minä en tupakoi, mutta sallin mielelläni sen, että vieraani tupakoivat ja – hui kauhistus – ihan olohuoneessa, kuin 1980-luvulla ikään. Baareissa haisee nykyään hiki, p**ka ja vanha viina. Tupakansavu peittäisi ne mukavasti alleen. Mutta tämä nyt olikin typerä ja vastuuton mielipide, joten jätetään se huomioitta, eikös niin?
 
Olisikohan niin että renkaat alkaa olla ne suurimmat luonnontuhoajat autoissa kun päästöt alkaa olla niin pieniä. Rouhitaan tien pintaa ja saadaan aikaan isoja hiukkaspäästöjä.

Jos miettii siis auton tiellä olon elinkaarta, valmistusvaiheessa tietysti vielä isoja haasteita päästöjen suhteen.
 
Jos ajonvakautus tai ABS joutuu puuttumaan peliin, kuljettaja on tehnyt virheen. Sen pitäisi herättää miettimään, mikä se virhe oli, ja miten sen voisi välttää jatkossa. Siinä mielessä ajattelen niistä samalla tavalla kuin turvatyynyistä: Eihän kukaan niitäkään jatkuvaan käyttöön ole ajatellut, vaan kuljettajan ja matkustajien turvaksi, jos kaikki muu menee pieleen.

ABS ja ajonvakautus lasketaan aktiivisen turvallisuuden piiriin, turvatyynyt passiivisen. Turvatyynyjen lauetessa vahinko on tapahtunut. Eikä sekään vahinko tapahdu aina kuljettajan syystä, vaan kenties pahimmillaan vastaantulijan. Ehkä vastaan tulee kitkarenkailla mustalle jäälle mutkaan ajanut autoilija kylki edellä.

Niin, turvavyöt ja -tyynyt saattavat pelastaa autossa olijat, kun vahinko on tapahtunut. Ajonvakautus, ABS ja nastarenkaat saattavat pelastaa tilanteen ajautumisen vahingoksi, kun ajovirhe on tapahtunut. Minä ajan mieluummin niin, ettei ajonvakautusta tai ABS:ää edes tarvitsisi, ja luotan itseeni sen verran, että pääkaupunkiseudun helpoissa olosuhteissa nastarenkaita en tarvitse.

Aina on mahdollista, ja ainakin Youtube-videoiden perusteella suorastaan oletettavaa, että muut tekevät virheitä, mutta niihinkin voi varautua tiettyyn rajaan asti.

Ajamisen on pysyttävä normaalin rajoissa kelillä kuin kelillä.

Talvikelillä normaali ajaminen on ihan erilaista kuin kesäkelillä.

Näin voisi ajatella, jos saa ajella ylhäisessä yksinäisyydessään hyvin suolatulla tiellä. (Vai tarkoititko kuljettajalla myös muiden ajoneuvojen kuljettajia?)

Näin ajattelen, kun suunnilleen puolet työmatkoista autoilen vähäisen liikenteen aikaan, eli ennen aamukuutta tai illalla yhdeksän jälkeen. Ylhäisyydestä en tiedä, mutta muita tielläliikkujia on varsin vähän. :)
 
Renkaiden merkitystä korostetaan aivan liian paljon. Tärkeintä on ottaa olosuhteet huomioon oli alla nasta-, kitka- tai kesärenkaat. Kaikilla pärjää lähes kelissä kuin kelissä. Todellakin siis, vaikka valitsisi nastarenkaat, ei voi ajaa talvella kuten kesällä. Itse en jaksa nastojen ropinaa kuunnella joten valitsin autooni kitkarenkaat. Ne kun ovat hiljaisemmat kuin kesärenkaat. Kulutuskin pienenee aina kun vaihtaa kitkat alle.
 
On myös paljolti kiinni autosta, miten siihen sopii nastat taikka kitkat. Itse omistan ruotsalaisvalmisteisen kohtuullisen painavan kulkuvälineen, jossa olen useamman talven ollut kitkat. Ne toimivat niin hyvin, etten tule ikinä siihen autoon nastoja hankkimaan.

Itse olen myös sitä mieltä, että monet luottavat nastoihin aivan liikaa: Nykyisten nastojen pistovoima on lopulta aika pieni ja vahvasti epäilen, että pari talvea ajetut nastat ovat todellisuudessa paljon huonommat renkaat kuin pari talvea ajetut kitkat.
 
Jopas meni tunteisiin. Lianderssonmaista suvaitsevaisuutta parhaimmillaan: muiden mielipiteet eivät kiinnosta, koska ne ovat typeriä ja vastuuttomia. Nice.

Jos sinä olet järjestänyt elämäsi niin, että auto on turha, niin pystyisitkö silti suvaitsemaan sitä, että joku muu sitä autoa tarvitsee ja haluaa pitää siinä nastarenkaat?

No nyt on nurmijärveläistä. Mun puolesta kukin saa vetää niin kuin lystää, kunhan ei aiheuta haittaa muille. Suomessa on liikkumisvapaus, mutta se ei tarkoita, että pitää saada liikkua joka paikkaan autolla, tai että autossa pitää saada olla nastarenkaat. Yhteiskuntatieteissä/filosofiassa on perinteisesti ajateltu, että on varsin perusteltua rajoittaa yksilönvapauksia silloin, kun niistä vapauksista aiheutuu merkittävää haittaa muille. Ja nythän on todettu, että nastarenkaiden käytöstä aiheutuu merkittävää haittaa kaupunkien asukkaille, mutta lainsäädäntö laahaa jäljessä.

Minä en tupakoi, mutta sallin mielelläni sen, että vieraani tupakoivat ja – hui kauhistus – ihan olohuoneessa, kuin 1980-luvulla ikään. Baareissa haisee nykyään hiki, p**ka ja vanha viina. Tupakansavu peittäisi ne mukavasti alleen. Mutta tämä nyt olikin typerä ja vastuuton mielipide, joten jätetään se huomioitta, eikös niin?
En tiedä, tupakoivatko nykyään enää muut kuin köyhät, mutta kotonaan saa tupakoida ja kotonaan saa antaa muiden tupakoida. Ja jos multa kysytään niin paljon muutakin pitäisi saada käyttää ilman yhteiskunnan pitää siihen puuttua. Mutta nyt ei ole kyse siitä, millä ihminen tappaa itsensä, vaan millä ihminen tappaa muut. Muiden tappaminen on yksiselitteisesti väärin. Nastarenkailla ajaminen on muiden tappamista.

Onko oikeasti näin vaikea ymmärtää tällaisia perusasioita? Siis että itse voi mennä nuuskaamaan kivipölyä työmaille, jos siltä tuntuu, mutta se, että pakottaa muut hengittämään tuottamaansa kivipölyä, on väärin. Tämä on vaikea ymmärtää? Oikeasti?
 
No nyt on nurmijärveläistä. Mun puolesta kukin saa vetää niin kuin lystää, kunhan ei aiheuta haittaa muille. Suomessa on liikkumisvapaus, mutta se ei tarkoita, että pitää saada liikkua joka paikkaan autolla, tai että autossa pitää saada olla nastarenkaat. Yhteiskuntatieteissä/filosofiassa on perinteisesti ajateltu, että on varsin perusteltua rajoittaa yksilönvapauksia silloin, kun niistä vapauksista aiheutuu merkittävää haittaa muille. Ja nythän on todettu, että nastarenkaiden käytöstä aiheutuu merkittävää haittaa kaupunkien asukkaille, mutta lainsäädäntö laahaa jäljessä.

En tiedä, tupakoivatko nykyään enää muut kuin köyhät, mutta kotonaan saa tupakoida ja kotonaan saa antaa muiden tupakoida. Ja jos multa kysytään niin paljon muutakin pitäisi saada käyttää ilman yhteiskunnan pitää siihen puuttua. Mutta nyt ei ole kyse siitä, millä ihminen tappaa itsensä, vaan millä ihminen tappaa muut. Muiden tappaminen on yksiselitteisesti väärin. Nastarenkailla ajaminen on muiden tappamista.

Onko oikeasti näin vaikea ymmärtää tällaisia perusasioita? Siis että itse voi mennä nuuskaamaan kivipölyä työmaille, jos siltä tuntuu, mutta se, että pakottaa muut hengittämään tuottamaansa kivipölyä, on väärin. Tämä on vaikea ymmärtää? Oikeasti?

Jopas te jätkät, ts. j-lu ja citybus ja 339-DF, saitte kalabaliikin tästä aikaiseksi.

En nyt välittäisi muuten puuttua keskusteluun, eikä mulla sinänsä mitään moderaattorin tms. valtuuksia olekaan, mutta silti toivoisin yleisesti tämän foorumin kohtuullisen hyvän ilmapiriin takia, että edes tälläisessä lähestulkoon asiakysymyksessä (nastat vs. kitkat) voitaisiin pysyä asiassa. Eli toisaalta siinä, minkälaisia itsekunkin kokemukset eri talvirengastyypeistä ovat ja toisaalta siinä, mitä näiden eri talvirengastyyppien mahdollisista vaikutuksista kaupunki-ilman laatuun tiedetään.

Mutta siis... Mun mielestä ensin j-lu vei keskustelua huonoon suuntaan argumentoinnillaan tässä viestissä:"Tuo on sössönsöötä": http://jlf.fi/f32/11623-nastat-vai-kitkat/index2.html#post197171 , mutta varsinaisesti keskustelun musta vei asiattomille teille nimimerkki citybus tässä viestissä Ad hominem-tyyppisellä argumentoinnillaan: http://jlf.fi/f32/11623-nastat-vai-kitkat/index2.html#post197172

Lopun 339-DF:n ja j-lu:n väittelystä mulle jäi sellainen kuva, että te voisitte olla yksilönvapaudesta loppujen lopuksi aikalailla samaa mieltä. Se mikä musta teistä molemmilta (339-DF ja j-lu) meni ohi, että j-lu:n kritiikki citybussin mielipiteistä liitty nimenomaan tohon aiemmin mainittuun ad hominem -mielipiteeseen. Joten musta te riitelette nyt turhasta.

Ja loppukommenttina: En omien kokemusteni perusteella välttämättä ostaisi kitkarenkaita johokin vanhaan takavetoiseen. Vetopito jäällä on se toissijainen syy, mutta kulkuvakavuus jäisellä tiellä on se suurin syy. Nelivedon kanssa näitä em. ongelmia ei ilmaantunut.
 
Viimeksi muokattu:
Jopas te jätkät, ts. j-lu ja citybus ja 339-DF, saitte kalabaliikin tästä aikaiseksi.
Ja loppukommenttina: En omien kokemusteni perusteella välttämättä ostaisi kitkarenkaita johokin vanhaan takavetoiseen. Vetopito jäällä on se toissijainen syy, mutta kulkuvakavuus jäisellä tiellä on se suurin syy. Nelivedon kanssa näitä em. ongelmia ei ilmaantunut.

Samaa mieltä.
Olen ajanut pitkään kitkoilla ja edellisessä työsuhdeautossa oli nastat, kun autoliike pisti vahingossa sellaiset alle, vaikka kitkat oli tilattu. :lol:
Minun tapauksessani käytössä on ollut joka kerta nykyaikainen auto varustettuna mm. luistonestolla. Ainoa huono kokemus kitkoista oli
kerran pihalta kadulle yrittäessä. Oli jonkin verran nousua ja piharamppi oli peilijäässä. En tosin tiedä, paljonko nastat olisivat helpottaneet asiaa.
Muuten kitkoilla on pärjännyt loistavasti ja kokemuksesta sanon, että esimerkiksi Helsingin normaalissa talvisäässä (tiet eivät peilijäässä) kitkoilla pärjää oikein hyvin.

Talvella on joka tapauksessa ajettava paljon varovaisemmin kuin kesällä. Eivät ne nastarenkaat muuta talviajamista samaksi kuin kesällä.
Paljon tietysti riippuu renkaiden lisäksi sekä autosta että kuskista.

-Wille70
 
Jos joskus hankkisin oman auton, laittaisin siihen ehdottomasti kitkat. Yksi talvi ammattiautoilua kitkoilla (nelivetoautolla) opetti sen, että jääkelilläkään jarrutusmatkoissa ei juurikaan ole eroja. ABS:t rupsuttavat kuitenkin. Lisäksi välikeleillä kitkoissa on parempi pito märällä/kuivalla asfaltilla.
 
Samaa mieltä.
Olen ajanut pitkään kitkoilla ja edellisessä työsuhdeautossa oli nastat, kun autoliike pisti vahingossa sellaiset alle, vaikka kitkat oli tilattu. :lol:
Minun tapauksessani käytössä on ollut joka kerta nykyaikainen auto varustettuna mm. luistonestolla. Ainoa huono kokemus kitkoista oli
kerran pihalta kadulle yrittäessä. Oli jonkin verran nousua ja piharamppi oli peilijäässä. En tosin tiedä, paljonko nastat olisivat helpottaneet asiaa.
Muuten kitkoilla on pärjännyt loistavasti ja kokemuksesta sanon, että esimerkiksi Helsingin normaalissa talvisäässä (tiet eivät peilijäässä) kitkoilla pärjää oikein hyvin.

Talvella on joka tapauksessa ajettava paljon varovaisemmin kuin kesällä. Eivät ne nastarenkaat muuta talviajamista samaksi kuin kesällä.
Paljon tietysti riippuu renkaiden lisäksi sekä autosta että kuskista.

-Wille70

Nastoilla olisit päässyt piharampin ylös. :lol: Helsingissä voi hyvinkin pärjätä kitkoilla jos siellä tiet pysyy sulana lähes koko vuoden. Täällä pohjoisemmassa kun ajelee niin itse suosin nastoja. Kyllä rengas valinnan määrä minusta pitkälti se missä ajaa ja minkälaiset olosuhteet on.
 
^ No niin, nostakaa lainaa kitkoihin helposti ja nopeasti sillä Etelä-Helsingissä rapisee jo. Johan jossain Vantaalla on kuulemma ainakin yhtenä yönä laskenut paikallisesti nollan alle.

Nastaäiä sano ulkoishaitat: muille.
 
Itse suosin nastarenkaita talvella. Omasta mielestäni huomattavasti turvallisemmat, kuin kitkat. Kitkarenkaat eivät vain pidä yhtään kun on mustaa jäätä tiellä.
 
Mulla on Audi TT jossa on kitkarenkaat ja voin sanoa että lumella pitää tosi hyvin.
Mutta kun tie on jäässä niillä ei ole mitään virkaa.
Muutaman kerran on saanut lasketella loivissakin alamäissä aivan kelkkana tulemaan.
Joten nastat on ne mitä suosittelen.
 
Nasta vs kitka on liene yksi niistä asioista joista on vaikea keskustella tunteita herättämättä.

Tässä Klaus Bremerin blogikirjoitus aiheesta:
http://www.boy.fi/atk/bremerin-blogi/824-nastarenkaat-tappavat-enemman-kuin-pelastavat.html

Itse en voi ymmärtää ihmisiä jotka käyttävät nastarenkaita. Perusteluni tärkeysjärjestyksessä:
1) ei voi käydä ulkomaanmatkoilla vaihtamatta renkaita (hölmöläisen hommaa vaihtaa renkaat matkaa varten ja sitten takaisin)
2) rapina nastarenkaista (haittaa tietysti eniten itseäni nastarenkaisessa autossa matkustaessa, mutta vierellä ajavienkin autojen melu ärsyttää kaupunkiolosuhteissa)
3) tiukat vaihtoajat syksyllä ja keväällä

On liene ilmeistä, että joissain olosuhteissa nastarenkaat antavat hieman paremman pidon - mutta nuo muut syyt painavat vaakakupissa enemmän. Jos tähän lisätään vielä mahdollisuus että nasterenkaat aiheuttavat terveyshaittoja hiukkasten muodossa - olisi ne syytä kieltää tuotapikaa.
 
Takaisin
Ylös