Oulun paikallisliikenne

ENI-787 eli ex TDF #523 näyttäisi olevan vielä Oulussa ainakin bussikirjaston mukaan.

Ettei tulis tulkintavirheitä, niin sanottakoon tässä sitten.
Me jotka erinäisiä kalustolistasivustoja pidetään yllä ihan harrastuspohjalta, käsittää pääasiassa sen ydinalueensa. Jos ja kun autoja myydään pois omalta mukavuusalueelta jonnekin, niin sen seuraaminen saattaa loppua vallan. Tiedot eivät kulje mitenkään reaaliajassa, vaan yleensä vuosien viiveellä. Tässä tapauksessa Bussikirjasto kertoo, että ex TDF #523 lähti OTP:lle, mutta auto ei ole mitenkään aktiivisessa seurannassa. Toki jos löytyy uutta tietoa auton vaiheista, niin päivitellään.

Tämän varmaan myös muutkin kalustolistasivuja pitävät tahot allekirjoittavat.
 
Melkosta settiä kyllä kirjottelevat tuolla facebookissa😅 Rinnastetaan talvisotaan ja kaikkea.
 
Tuosta facebook-kirjoituksesta voi todeta muuta kuin että voihan myötähäpeä.
 
Noissa kuvissa vielä HSL-väreissä oleva BRV-198 eli Volvolla myynnissä ollut ex-Transdev 1403 näyttää olevan uusi tuttavuus Oulussa. Vaikkei sitä olekaan vielä saatu Oulun väreihin, niin kuljettajan puolelle on tullut sivulinjakilpi, jota bussissa ei ollut aiemmin.
 
Olisiko BRV-197 mennyt sinne myös koska välistä puuttuu 142 OTP:llä. UCG-829 ja -830 ovat siellä myös numeroilla 140 ja 141 jos olen oikein havainnoinut. Nuo BRV-199, -200 ja -201 menivät Pirkanmaan Tilausliikenteelle.
 
Olisiko BRV-197 mennyt sinne myös koska välistä puuttuu 142 OTP:llä. UCG-829 ja -830 ovat siellä myös numeroilla 140 ja 141 jos olen oikein havainnoinut. Nuo BRV-199, -200 ja -201 menivät Pirkanmaan Tilausliikenteelle.
Joo entinen TDF 1402 oli myös ajossa torstaina. Siihenkin on asennettu ovettomalle kyljelle valkoinen kilpi.
 
On kyllä melkoista tajunnanvirtaa. Ongelmia muutenkin kuin sopimusehtojen täyttämisessä?
 
Takaisin
Ylös