Raide-Jokeri

Aikataulussa tuo linjasivusta vähenevä minuutti näyttää lähtevän ajantasauspysäkillä, lännestä Vihdintien pysäkillä ja idästä Oulunkylän asemalta. Loppujen lopuksi aika vaatimaton muutos verrattuna siihen löysään, mitä matkustajana matkalla tuntuu olevan ja kuskien puheisiin.

Kierrosaika vaihtelee 138-140min välillä, kun niin seassa on 9min vuoroväli n. kerran tunnissa. Vaunumäärä on 17.
 
Aikataulussa tuo linjasivusta vähenevä minuutti näyttää lähtevän ajantasauspysäkillä, lännestä Vihdintien pysäkillä ja idästä Oulunkylän asemalta. Loppujen lopuksi aika vaatimaton muutos verrattuna siihen löysään, mitä matkustajana matkalla tuntuu olevan ja kuskien puheisiin.

Todella surullista. Olin olettanut ainakin kahden minuutin kiristystä per suunta. Eihän tuo mikään pika ole edes hyvällä mielikuvituksella. Paitsi matkustajia, käy sääliksi myös kuljettajia, joiden hermoja tuo jatkuva hidastelu raastaa.
 
Liikennevaloista on saatavissa vielä ainakin tuo minuutti pois. Mene ja tiedä jos sitä odotellessa
 
Sieltä on saatavissa vielä kaksi minuuttia per suunta pois, senkun ottaa vaan. Siellä hidastellaan nyt pitkin linjaa ja kuljettajat ohjeistavat toisiaan malliin "aja 10 alle rajoituksen joka paikassa, niin ei tarvitse seistä ajantasauspysäkillä ihan hirveen kauaa ylimääräistä".
 
On siellä saatavissa paljon enemmänkin. On tuo pysäkeillä pysähtyen ajettu selvästi alle tuntiin
 
En väitä vastaan, mutta otan mielenkiinnon vuoksi yhden näkökohdan: Ajoaikaa varikolta Keilaniemeen siirtoajona oli syksyn aikatauluissa (ja taitaa olla edelleen) 47 min. Siinä ei pysähdytä pysäkeillä, pysähdytään ainoastaan niissä liikennevaloissa, jotka on sovitettu normaaleja pysäkkiviiveitä ajatellen. Siltä osin kuin olen avointa dataa reaaliajassa seurannut, varsinkin aamun ensimmäisellä vaunulla tekee aika useinkin tiukkaa ehtiä ajoissa perille. Siihen voi olla tietenkin monenlaisia syitä, ei vain "liian kireä" ajoaika.

Mielestäni jäsen melfstro selosti varsin hyvin perusteluin ajoaikojen kiristämisen hyödyistä (vs. "hyödyistä") viestissä #1962. Jos liian kireä aikataulu johtaa epätasaisiin vuoroväleihin, matkustaja joutuu varmuuden vuoksi valitsemaan jo edellisen vuoron. Se taas mitätöisi yksiselitteisesti "muutaman minuutin" pihistelyn ajoajoista. PR15:tä ensimmäisestä liikennöimispäivästä alkaen työmatkoihini käyttäneenä pitäisin mieluummin pientä "löysää" ajoajoissa kuin että palattaisiin bussilinjan 550 epätäsmällisyyteen. Tietenkin optimointi näiden kahden välillä olisi paras ratkaisu: turhat löysät (jos niitä on) pois erinomainen täsmällisyys säilyttäen.
 
Onko se nyt sitten hauskaa, surullista vai jotain muuta, kun poliittinen korrektius estää kertomasta asian niin kuin se on. Näin uutisoi Ilta-Sanomat:

IS sanoi:
Autojen toistuvan eksymisen tarkkaa syytä Nykvist ei kuitenkaan tiedä. Hän uskoo, että monessa tapauksessa syy on siinä, että kiskoille ajautuvien autoilijoiden keskittyminen on syystä tai toisesta herpaantunut.
– Varmasti se on osittain tottumisesta kiinni, mutta on jokseenkin hankala hahmottaa, että miksi yksittäiset autonkuljettajat kiskoille erehtyvät.
– Ylivoimaisesti suurin osa autoilijoista kuitenkin löytää oikeille reiteille. Haluaisin uskoa siihen, että kaikki autoilijat keskittyvät sataprosenttisesti ajamiseen, mutta näissä tapauksissa on ehkä ollut jotain häiriötekijöitä autossa.

https://www.is.fi/autot/art-2000010225176.html
 
Mielestäni jäsen melfstro selosti varsin hyvin perusteluin ajoaikojen kiristämisen hyödyistä (vs. "hyödyistä") viestissä #1962. Jos liian kireä aikataulu johtaa epätasaisiin vuoroväleihin, matkustaja joutuu varmuuden vuoksi valitsemaan jo edellisen vuoron. Se taas mitätöisi yksiselitteisesti "muutaman minuutin" pihistelyn ajoajoista. PR15:tä ensimmäisestä liikennöimispäivästä alkaen työmatkoihini käyttäneenä pitäisin mieluummin pientä "löysää" ajoajoissa kuin että palattaisiin bussilinjan 550 epätäsmällisyyteen. Tietenkin optimointi näiden kahden välillä olisi paras ratkaisu: turhat löysät (jos niitä on) pois erinomainen täsmällisyys säilyttäen.

Mutta tuo oli esitetty täysin tilaanteen kontekstista irrallaan. Argumentit ovat samantavoin voimassa jos Jokerille olisi varmuuden varalta lisätty 10min löysää nykyiseen verrattuna. Ensin on kokeiltava ajoajasta vähentämistä ja katsottava vaikuttaako se oikeasti täsmällisyyteen ennen kuin voidaan todeta, että on vähennetty liikaa. Kuten 339-DF kertoi kuskien puheita toissaviestissä, löysä ajoaika vaikuttaa ajotyyliin ja ylimääräinen jää piiloon.
 
En väitä vastaan, mutta otan mielenkiinnon vuoksi yhden näkökohdan: Ajoaikaa varikolta Keilaniemeen siirtoajona oli syksyn aikatauluissa (ja taitaa olla edelleen) 47 min. Siinä ei pysähdytä pysäkeillä, pysähdytään ainoastaan niissä liikennevaloissa, jotka on sovitettu normaaleja pysäkkiviiveitä ajatellen. Siltä osin kuin olen avointa dataa reaaliajassa seurannut, varsinkin aamun ensimmäisellä vaunulla tekee aika useinkin tiukkaa ehtiä ajoissa perille. Siihen voi olla tietenkin monenlaisia syitä, ei vain "liian kireä" ajoaika.
Ottamatta kantaa siihen miten nopeasti ollaan perillä niin nostaisin kyllä tuota pysäkeillä pysähtymättömyyden hyötyä tai sen puutetta.

Suurinosa pysäkkiviiveistä vaikuttaa liikennevaloihin. Pysähtymättä pysäkillä ja silti pääsemällä viivytyksettä liikennevaloista onnistuu vain varikolta Keilaniemeen esimerkiksi Kauppamyllyntiellä, Latokartanossa, Viikinmäen, Veräjämäessä, Oulunkylän asemalla, Oulunkylän keskustassa. Oulunkylän jälkeen Keilaniemeen onkin sitten vain Pirjontie, Vihdintie*, Vermo, Lahdenpohja, Maari, mahdollisesti Otaranta. Eli ei tuossa montaa ole.

Sen sijaan joutuu pysähtyä seuraavalla liikennevalolla, jos ei pysähdytä edellisellä pysäkillä varikolta Keilaniemeen:
Karhukallio, Viikin tiedepuisto, Teininpuisto, Kustaankartano, Maunula, Pirkkola, Hämeenlinnanväylä, Ilkantie, Huopalahti as., Vihdintie*, Kutomotie, Takomotie, Talin siirt.puutarha, Ravitie, Perkkaa, Leppävaara as., Alberganesplanadi, Linnoitustie, Laajalahti, Aalto yliop. ja Otaranta

*=valossa joutuu pysähtymään riippuen siitä mihin kohtaan ympyrän kiertoa tulee.
 
Kuten 339-DF kertoi kuskien puheita toissaviestissä, löysä ajoaika vaikuttaa ajotyyliin ja ylimääräinen jää piiloon.
Tosin minä matkustan PR15:llä jo yhden työviikon aikana useita tunteja, ja näiden vajaan neljän kuukauden aikana PR15-matkustustunteja (sisältäen johdonmukaista seurantaa) on kertynyt kolminumeroinen määrä. Ei minun tarvitse turvautua jonkun toisen henkilön keräämään "haastatteluaineistoon", josta ei ole edes saatavilla tarkempaa dataa.

PR15:tä ajaa useita kymmeniä kuljettajia. Heidän ajotavoissaan on eroja, osaksi suuriakin eroja. Kukin matkustuskerta on oma tapauksensa. Viikonpäivä, kellonaika, ajosuunta, keli- ja muut sääolosuhteet ja valoisuus vaihtelevat. Osa kuljettajista ajaa suureksi osaksi suurinta sallittua nopeutta hyvinkin useissa paikoissa ja silloin odotetaan ajantasauspaikoilla ylimääräinen minuutti tai joskus vähän enemmänkin. Osa ajaa hieman alle sallitun nopeuden ja silloin seistään em. paikoissa tietenkin vähemmän. Jotkut tasaavat aikaa muillakin pysäkeillä kuin virallisilla ajantasauspysäkeillä, joskaan se ei ole ollut kovin yleistä. On täysin mahdollista, että nykyaikatauluissa on vielä vähän löysää. Mutta oma mielipiteeni on se, että tärkeämpää on täsmällisyys kuin se, että vedetään aikataulut niin kireiksi, että matka-aikoihin tulee hajontaa ja ennen pitkää ei voikaan olla enää varma, mihin aikaan pysäkille voi vielä mennä niin, että varmasti ehtii kyytiin.

Ottamatta kantaa siihen miten nopeasti ollaan perillä niin nostaisin kyllä tuota pysäkeillä pysähtymättömyyden hyötyä tai sen puutetta.

Suurinosa pysäkkiviiveistä vaikuttaa liikennevaloihin. Pysähtymättä pysäkillä ja silti pääsemällä viivytyksettä liikennevaloista onnistuu vain varikolta Keilaniemeen esimerkiksi Kauppamyllyntiellä, Latokartanossa, Viikinmäen, Veräjämäessä, Oulunkylän asemalla, Oulunkylän keskustassa. Oulunkylän jälkeen Keilaniemeen onkin sitten vain Pirjontie, Vihdintie*, Vermo, Lahdenpohja, Maari, mahdollisesti Otaranta. Eli ei tuossa montaa ole.

Sen sijaan joutuu pysähtyä seuraavalla liikennevalolla, jos ei pysähdytä edellisellä pysäkillä varikolta Keilaniemeen:
Karhukallio, Viikin tiedepuisto, Teininpuisto, Kustaankartano, Maunula, Pirkkola, Hämeenlinnanväylä, Ilkantie, Huopalahti as., Vihdintie*, Kutomotie, Takomotie, Talin siirt.puutarha, Ravitie, Perkkaa, Leppävaara as., Alberganesplanadi, Linnoitustie, Laajalahti, Aalto yliop. ja Otaranta

*=valossa joutuu pysähtymään riippuen siitä mihin kohtaan ympyrän kiertoa tulee.
Kiitos erittäin kattavasta selostuksesta. Seuraava kysymys on, kuinka monet (tai harvat) valot ovat aamuyöllä vilkulla, kun noita pitkiä siirtoajoja ajetaan? Itse olen huomannut lähinnä reitin itäpäässä, että jotkut Raide-Jokerinkin valot ovat esim. pyhäaamuisin vilkulla. Siksi kysyn, kun tuosta ei minulla ole tarkempaa tietoa. Samasta syystä käytin hieman ympäripyöreää ilmaisua siirtoajojen liikennevalojutuista aiemmassa viestissäni.
 
En itseasiassa ajatellut tuota, että osa valoista on pois päältä. Jossain kohtaa oli ajateltu, että valot olisivat aina päällä, kun raitiovaunu liikennöi. Eihän noita risteyksiä ilman liikennevaloja tehty turvallisuussyistä, onhan kolari ratikan kanssa aina iso riski henkilövahingoille. En liiku noihin aikoihin, niin en osaa vastata kysymykseesi, koska se on täysin kaupunkien määriteltävänä mitä valoja pidetään milloinkin päällä
 
Onko se nyt sitten hauskaa, surullista vai jotain muuta, kun poliittinen korrektius estää kertomasta asian niin kuin se on. Näin uutisoi Ilta-Sanomat:

https://www.is.fi/autot/art-2000010225176.html

Ei tarvitse edes olla poliittisesti epäkorrrekti vaan olisi voinut todeta että kun Helsingissä ja Espoossa ajetaan autolla n 500 000 kertaa päivittäin niin joku tekee aina jossain jonkun arviointivirheen ja eksyy väärään paikkaan, joko umpikujaan tai noille uusille pikaraitiotiekiskoille, varsinkin jos ajo niille ei ole erikseen estetty.

Itse teen esim niin jos olen ajanut johonkin umpikujaan jonne ei ollut tarkoitus mennä, niin jatkan eteenpäin kunnes löydän paikan jossa auton voi kääntää tai poistua umpikujasta jollain tavalla. Se voi selittää sen että miksi jotkut ajavat raitiotiekiskoja jopa pari sataa metriä.
 
Tosin minä matkustan PR15:llä jo yhden työviikon aikana useita tunteja, ja näiden vajaan neljän kuukauden aikana PR15-matkustustunteja (sisältäen johdonmukaista seurantaa) on kertynyt kolminumeroinen määrä. Ei minun tarvitse turvautua jonkun toisen henkilön keräämään "haastatteluaineistoon", josta ei ole edes saatavilla tarkempaa dataa.

PR15:tä ajaa useita kymmeniä kuljettajia. Heidän ajotavoissaan on eroja, osaksi suuriakin eroja. Kukin matkustuskerta on oma tapauksensa. Viikonpäivä, kellonaika, ajosuunta, keli- ja muut sääolosuhteet ja valoisuus vaihtelevat. Osa kuljettajista ajaa suureksi osaksi suurinta sallittua nopeutta hyvinkin useissa paikoissa ja silloin odotetaan ajantasauspaikoilla ylimääräinen minuutti tai joskus vähän enemmänkin. Osa ajaa hieman alle sallitun nopeuden ja silloin seistään em. paikoissa tietenkin vähemmän. Jotkut tasaavat aikaa muillakin pysäkeillä kuin virallisilla ajantasauspysäkeillä, joskaan se ei ole ollut kovin yleistä. On täysin mahdollista, että nykyaikatauluissa on vielä vähän löysää. Mutta oma mielipiteeni on se, että tärkeämpää on täsmällisyys kuin se, että vedetään aikataulut niin kireiksi, että matka-aikoihin tulee hajontaa ja ennen pitkää ei voikaan olla enää varma, mihin aikaan pysäkille voi vielä mennä niin, että varmasti ehtii kyytiin.

Ja edelleen tämä kaikki olisi yhtä totta jos liikenne olisi aloitettu 75min linjasivuilla, mutta ennen kuin kokeillaan ajoajan lyhentämistä ei tiedetä vaikuttaako se täsmällisyyteen merkityksellisesti. Kuskien puheiden ei tarvitse olla mitenkään tieteellistä dataa, mutta jos osa sanoo hidastavansa vauhtia, jottei tarvitse seistä aikaa tasaamassa, niin silloin tiedetään, ettei kaikki löysä tule esille vain nykyistä matka-aikojen hajontaa ja täsmällisyyttä tarkastelemalla.

Joka paikassa ei mennä täyttä vauhtia silläkään matka-ajalla, josta on otettu pois mahdollisimman paljon täsmällisyyden rajoissa, mutta nyt siellä on normaalien tilanteiden lisäksi matka-ajan löysyyden takia hidastelu. Ne pitäisi saada pois ensin ennen kuin voidaan arvioida mikä on se täsmällisyyden ja nopeuden tasapainopiste.

Eikä se, että otetaan minuutti pois puolessa vuodessa tule tuottamaan tuota tasapainopistettä, vaan totutaan hitaampaan ajotapaan, jolloin ajoajan lyhentäminen käy koko ajan vaikeammaksi. Minuutteja on paljon helpompi lisätä ajo-aikaan jälkeenpäin, jos ollaan menty liian tiukalle.
 
Onko se nyt sitten hauskaa, surullista vai jotain muuta, kun poliittinen korrektius estää kertomasta asian niin kuin se on. Näin uutisoi Ilta-Sanomat:

https://www.is.fi/autot/art-2000010225176.html

"Esimerkiksi yksi tällainen merkkipaalu löytyy Haagassa sijaitsevasta risteyksestä. Kun raitiovaunu ei ole kulkemassa juuri kyseisestä kohdasta, niin paalu nousee ylös kiskojen välistä. Kiskoille päätyminen sen ollessa esillä vaatii käytännössä paalua päin ajamista."

Anteeksi mikä paalu? Ei tuollaista sinne ole asennettu, elleivät eilen ole käyneet lyömässä. Maanantaina ja tiistaina ei tuollaista nousevaa paalua ollut.

Aikataulussa tuo linjasivusta vähenevä minuutti näyttää lähtevän ajantasauspysäkillä, lännestä Vihdintien pysäkillä ja idästä Oulunkylän asemalta.

Itse olisin ottanut toisen minuutin molempiin suuntiin Itäkeskus - Oulunkylä väliltä. Erityisesti Itäkeskus - Latokartano väliltä saisi minuutin, jopa kaksi pois. Monesti seistään "vapaaehtoisesti" Latokartanossa kun ei viitsi jatkaa matkaa 2 minuuttia etuajassakaan. Sama Roihupeltoon tai Itäkeskukseen tullaan se pari minuuttia etuajassa. Tai siis tultaisiin, jos kuljettajat ajasivat suurinta sallittua. Yleensä ajetaan vain hitaammin tai hidastellaan pysäkeillä.

En itseasiassa ajatellut tuota, että osa valoista on pois päältä. Jossain kohtaa oli ajateltu, että valot olisivat aina päällä, kun raitiovaunu liikennöi. Eihän noita risteyksiä ilman liikennevaloja tehty turvallisuussyistä, onhan kolari ratikan kanssa aina iso riski henkilövahingoille. En liiku noihin aikoihin, niin en osaa vastata kysymykseesi, koska se on täysin kaupunkien määriteltävänä mitä valoja pidetään milloinkin päällä

Omilla ajokerroilla, mitä noita myöhäisiä vuoroja ja siirtoajoja ajanut jokusen niin kertaakaan ei ole ollut valot vilkuilla. Ainoat vilkulla olevat olen nähnyt Roihupellon pysäkin jälkeen Itäkeskuksen suuntaan, mistä pääsee betoni mestaan ja sekin reilun vuorokauden kun oli epäkunnossa tms. Esimerkiksi yö-vilkkuja tai pimeitä en ole kertaakaan vielä nähnyt.
 
Ja edelleen tämä kaikki olisi yhtä totta jos liikenne olisi aloitettu 75min linjasivuilla, mutta ennen kuin kokeillaan ajoajan lyhentämistä ei tiedetä vaikuttaako se täsmällisyyteen merkityksellisesti.
Mistä tuo 75 minuutin ajoaika oikein tulee? En nopeasti selaamalla löydä yhtäkään lähdettä, jossa Raide-Jokerin (eli PR15:n) ajoajaksi olisi kaavailtu sellaista. Ja muutenkin tapasi tulkita tekstiäni vaikuttaa minun silmissäni perin omalaatuiselta. En ole missään kohtaa sanonut, että ajoaikoja ei saisi missään vaiheessa kiristää yhtään, vaan olen tarkkana siitä, että niitä kiristettäessä on huolehdittava siitä, että ajoaikoihin ei ala muodostua siitä syystä tarpeetonta hajontaa. Suhtautumiseni on tiivistetysti täsmällisyys edellä, mutta ei suinkaan sillä tavoin, että ei minuuttiakaan pois ikinä eikä mistään kohtaa. Jo viestin #2376 päätin seuraavin sanoin: turhat löysät (jos niitä on) pois erinomainen täsmällisyys säilyttäen. Seison edelleen niiden takana.

Esimerkiksi yö-vilkkuja tai pimeitä en ole kertaakaan vielä nähnyt.
Olen nähnyt yövilkkuja Tulppatien ja Varikkotien risteyksissä. Koska muualla en ole nähnyt, siksi lähestyin asiaa kysymyksellä tuolla edellä. Minulla on tulevana viikonloppuna aikainen vuoro, pitää muistaa tsekata nuo paikat silloin uudelleen, jos vaikka käytäntö on muuttunut. Edellä mainitut risteykset eivät sisälly sille osuudelle, joilla Keilaniemen pitkät siirtoajot ajetaan.
 
Takaisin
Ylös