Rautatientorin erityisongelmat

Kurvista pääsee nopeasti, nopeammin kuin ratikalla, riippuen tietysti mihin on menossa. Esim lasipalatsille mennessä pääsee katuja ylittämättä todella paljon nopeammin tunnelin kautta. Ratikkalobbarithan eivät tätä tietenkään usko.

Kalasataman ratkaisussa pitää selvittää, miten "kärsivien" osuus saadaan mahdollisimman pieneksi, sillä osahan jää pois ennen rautatientoria. Kutonen ja kasi eivät huonon vuorovälinsä ja hitautensa takia korvaa sitä.
 
Vs: h72 Concordian alihankintaan 1.1.2009 alkaen

ongelmana on kuljettajien wc-tilat. Vain harvoilla linjoilla on vessa maaseudun päättärillä, joten keskustan päähän on jätettävä niin pitkät tauot, että kuljettaja ehtii käydä vessassa.

Kyllä se on kumma, ettei niin yksinkertaista asiaa kuin kuljettajien vessamahdollisutta ole hoidettu kuntoon. Jokaisella päättärillä pitäisi olla siisti, lukollinen vessa kuljettajien käyttöön. Ei varmasti rumentaisi maisemaakaan sen enempää kuin muutkaan tekniset rakennelmat pitkin kaupunkia.

Näistä pitäisi tietenkin huolehtia liikenteen tilaajan eli kaupungin tai YTV:n. Onko kukaan edes laskenut, kuinka mónta vessaa olisi saanut erilaisiin takkuileviin kortti-, näyttö- ja automaatiojärjestelmiin upotetuilla miljoonilla?

Kun kaikenlaiseen hömppätekniikkaan tuhlataan jatkuvasti rahaa, niin ei luulisi siinä konkurssissa enää tuntuvan missään. Jos ei muuten onnistu, niin myydään kopin kyljestä mainostilaa. Eiköhän silloin järjesty rahoitusta vaikka ulkomailta?
 
Vs: h72 Concordian alihankintaan 1.1.2009 alkaen

Kyllä se on kumma, ettei niin yksinkertaista asiaa kuin kuljettajien vessamahdollisutta ole hoidettu kuntoon. Jokaisella päättärillä pitäisi olla siisti, lukollinen vessa kuljettajien käyttöön.
Vessapömpeli päättärille voi muuten ihan oikeasti olla melkoisen päänvaivaa aiheuttava ja uskomattoman kallis systeemi... Olen hintoja joskus kuullut, mutta en nyt rupea arvailemaan, kun en niitä muista. Ehkäpä jollakulla muulla on heittää numeroita kehiin. Mutta useita nollia niissä on.

Tosiasia on, että yhdenkin vessarakennelman luvat voivat olla kiven alla, ja jos ne vielä järjestyvät, niin erityisesti veden, viemärin ja sähköjen vetäminen, rakennuskulut sekä ylläpitokulut eivät mitään ihan pieniä summia ole. Kun vielä katsoo, montako päättäriä seudulla on, ruvetaan oikeasti puhumaan suurista summista.

Joku kevyt bajamaja-tyyppinen ratkaisu taas on altis ilkivallalle, aiheuttaa ylläpitokuluja sekin, ja voisinpa veikata, ettei mokomat muovihökötykset kelpaa pysyväisratkaisuiksi.

Sopimukset esimerkiksi päättärin läheisten kiinteistöjen/liiketilojen WC:iden käytöstä eivät kuulemma nekään aina kovin kivuttomia ole. Päänvaivaa aiheuttavat varsinkin käytännön järjestelyt (avaimet, siivoukset, korvaukset ym).

Ei siis ole pelkästä piittaamattomuudesta tai laiskuudesta kyse, että kuljettajien WC:itä ei joka päättäriltä löydy.
 
Viimeksi muokattu:
Päättärivessoista vielä

Eivät ne mitään ilmaisia rakennettavia ja ylläpidettäviä olisikaan. Kyseessä on kuitenkin myös valinta, minkälaista liikennejärjestelmää (siis suunnitteluslangiila "Infrastruktuuria") rakennetaan. Kukaan ei kyseenalaista esimerkiksi huomattavasti kalliimpien metroasemien tai hieman vähemmän kalliiden pysäkkikatosten rakentamista ja kunnossapitoa.

Hyvin suunnitellussa järjestelmässä myös kuljettajien huussi-infra kuuluu järjestelmän toimintaa varmistavaan kokonaisuuteen siinä missä väylien ja vaunukaluston huoltoa ja käyttövarmuutta palvelevat ratkaisut.
 
Rautatientorin bussimäärä tulee vähenemään lähivuosina Vantaan linjastosuunnitelmassa esitettyjen muutosten myötä. Laskeskelin, että seutubussien lähtöjen määrä ruuhka-aikoina vähenee noin 16:lla tunnissa. Tämä vastaa noin kolmea neljää keskivertolinjaa eli käytännössä kahden lyhyen tai yhden pitkän laiturin liikennettä.

Mikäli Kalasataman alueelle katkaistaan 5 - 6 linjaa, voisi Rautatientorin lähtömäärä ruuhkatuntia kohden laskea jopa 40:llä. Kalasatamaan päätettäviä linjoja olisivat varmastikin ne, jotka tulevat radanvarren alueilta kuten h64, h72, h73, h75, 611, 623, 633, 731, 732 ja 733 (uusi linja v. 2013) sekä mahdollisesti myös h68 (Latokartanon alueelta nopein keskustayhteys on useimmiten h79 Siilitielle + metro ja lisäksi uudet katuyhteydet mahdollistaisivat nopean liityntäyhteyden esimerkiksi Myllypuroon). Kaikkia mainitsemiani linjoja tuskin voitaisiin katkaista Kalasatamaan, mutta tässä yhteydessä voisi esimerkiksi harkita linjojen jakamista Hakaniemeen ja Kalasatamaan.

Hämeentien eteläosan harvenevia maanpäällisiä yhteyksiä pitäisi kompensoida jollain tavalla. Kyseeseen voisi tulla esimerkiksi jäljelle jäävien bussilinjojen kalustokoon kasvattaminen. Ainakin lyhyehköt linjat 55 ja 71 voisi muuttaa telilinjoiksi. Monilla linjoilla busseissa on Kurvin ja Rautatientorin välillä yleensä hyvin tilaa, koska niin moni vaihtaa metroon/metrosta. Ja onhan Kurvin ympäristössä paljon työpaikkojakin, eivät kaikki ole matkalla keskustaan tai tule sieltä.

Pidemmällä tähtäimellä maanpäällistä liikennettä pitäisi siirtää mahdollisimman paljon raitioliikenteeksi ja tässä yhteydessä voisi tulla kyseeseen linjan 55 muuttaminen ratikaksi (ja miksei 71:nkin). Hämeentien bussiliikenteen tarvetta voisi vähentää myös parantamalla vaihtomahdollisuuksia Käpylän asemalla bussien ja junien välillä.
 
Pidän vaihdottomia bussilinjoja mukavuustekijänä. Vaihto on aina yksi lisärasite. Ei se yksi vaihto mitään, mutta kun aletaan tehdä monimutkaisempia matkoja, niin nämä vaihdot kertautuvat. Jos kaikki bussit menevät keskustaan, niin yhdellä vaihdolla pääsee mistä tahansa minne tahansa. Miksi busseja pitäisi edes häätää pois keskustasta? Pikemminkin pitäisi rakentaa hyviä liikenneterminaaleja, kuten Espoon ja kaukoliikenteen terminaali ja parantaa bussien etuisuuksia. Myös tunneleita, kuten entinen Kampin bussitunneli, voisi rakentaa ja näin sujuvoittaa bussien liikkumista. Jos raideliikennettä mietitään, niin ennemmin pikaraitiotietä kuin liitynnällistä raskasraideliikennettä.

Kalasatama on ongelmallinen paikka päättää Lahdenväylän linjoja. Tähän astihan Sörnäisissä on voinut kätevästi vaihtaa Tuusulantien ja Lahdentien linjojen välillä. Jos Lahdentien linjat päätettäisiin Kalasatamaan, olisi mentävä metrolla yksi pysäkinväli Sörnäisiin, jotta pääsisi Mäkelänkadun suuntaan. Tämä ei ole kätevää. Entä matkat esimerkiksi Karhupuistoon? Nyt voi jäädä pois Haapaniemessä ja kävellä moniin Kallion osiin. Jatkossa olisi mentävä ensin bussilla Kalasatamaan, sitten metrolla Hakaniemeen, josta ratikalla Karhupuistoon. Vai onko tähän helpompaa reittiä?

Entä mikä H68:n funktio tulisi olemaan jatkossa, jos se päätettäisiin Kalasatamaan? Latokartanosta pääsee poikittaisbusseilla Arabiaan ja Kalasataman ja Rautatientorin väliselle osuudelle taas 79+metro. Eli mihin 68:a tarvittaisiin enää sen jälkeen? Kyllä odottaisin sitä Viikin metroa ennen kuin mitään tehdään 68:lle. Silloinkin säilyttäisin suoria lähtöjä ruuhka-aikaan keskustan suuntaan.
 
Viimeksi muokattu:
Pidän vaihdottomia bussilinjoja mukavuustekijänä. Vaihto on aina yksi lisärasite. Ei se yksi vaihto mitään, mutta kun aletaan tehdä monimutkaisempia matkoja, niin nämä vaihdot kertautuvat. Jos kaikki bussit menevät keskustaan, niin yhdellä vaihdolla pääsee mistä tahansa minne tahansa. Miksi busseja pitäisi edes häätää pois keskustasta? Pikemminkin pitäisi rakentaa hyviä liikenneterminaaleja, kuten Espoon ja kaukoliikenteen terminaali ja parantaa bussien etuisuuksia. Myös tunneleita, kuten entinen Kampin bussitunneli, voisi rakentaa ja näin sujuvoittaa bussien liikkumista. Jos raideliikennettä mietitään, niin ennemmin pikaraitiotietä kuin liitynnällistä raskasraideliikennettä.

Kalasatama on ongelmallinen paikka päättää Lahdenväylän linjoja. Tähän astihan Sörnäisissä on voinut kätevästi vaihtaa Tuusulantien ja Lahdentien linjojen välillä. Jos Lahdentien linjat päätettäisiin Kalasatamaan, olisi mentävä metrolla yksi pysäkinväli Sörnäisiin, jotta pääsisi Mäkelänkadun suuntaan. Tämä ei ole kätevää. Entä matkat esimerkiksi Karhupuistoon? Nyt voi jäädä pois Haapaniemessä ja kävellä moniin Kallion osiin. Jatkossa olisi mentävä ensin bussilla Kalasatamaan, sitten metrolla Hakaniemeen, josta ratikalla Karhupuistoon. Vai onko tähän helpompaa reittiä?

Siinä mielessä olen samaa mieltä, että vaihto on aina jonkinlainen rasite, tehtiinpä se miten vain ja missä vain. Pidän kuitenkin tärkeänä, että bussiliikennettä keskustaan vähennetään mahdollisimman paljon. Henkilöautoja pitäisi vähentää vielä enemmän.
Ensimmäinen, spontaani perustelu bussien häätämiselle on niiden maalaismaisuus. Missään itseään kunnioittavassa eurooppalaisessa kaupungissa ei (Helsingin koko tai +) liikkuminen ei perustu busseihin, vaan raiteisiin, bussit ovat tukitoiminto ja täydentäjä. Helsingissä on valitettavasti juuri toistepäin. Oma keskustelunsa onkin sitten metro vs. joku muu raideliikenne jne. On mielestäni suorastaan masentavaa, että valtaisia alueita Helsingin keskustasta on kaasutuskenttinä ja parkkipaikkoina, kun niillä voisi olla vaikka kahviloita tai jonkinlaisia tyylikkäitä pavilijonkeja. Kun kaikki linjurit ovat vielä erinäköisiä ja osa täysteipattuja, näkymä on kaupunkikuvallisesti vähintäänkin arveluttava.

Kamppi oli tietysti oma lukunsa, ehkä kuvottavikin. Valtaisa kaasutuskenttä keskellä kaupunkia ja hirveä pörinä. Onneksi Kamppi painettiin maan alle ja alue on nykyään kerrassaan viihtyisä kävelyalue. Uusia bussiterminaaleja ei keskustaan tarvita, vaan enemmänkin keskustan ulkopuolelle. Kalasatama on ihan hyvä idea, kunhan tehdään vaan huolella ja otetaan huomioon metron liikennöintiajat, eli myöhään linjurit voivat pöristellä sitten keskustaan suoraan.

Hyviä liityntäpaikkoja on monia, Olympiakylä lienee yksi tärkeä. Joutomaana ja pienen äänekkään urheiluporukan käytössä oleva Mäkelänkadun kulmaus olisi hyvä paikka metro-bussi-liitynnälle. Yhteyksistä Hagikseen pitää tottakait huolehtia, ykkösiä vaan lisää kiskoille. Samoin Kumpulan kampus olisi hyvä paikka ja Meilahti. Näillä toimenpiteillä pörinä saataisiin keskustasta vaimenemaan aika tehokkaasti ja linjurit kaasuttelisivat savujaan muualla eivät pilaisi keskustan ilmaa ja maisemia. Järjestelyssä on tietysti joitakin ongelmia, mutta katuratikan tasoa parantamalla ja oikein suunnittelemalla ja metroa rakentaen ne voitetaan.
 
Kalasatama on ongelmallinen paikka päättää Lahdenväylän linjoja. Tähän astihan Sörnäisissä on voinut kätevästi vaihtaa Tuusulantien ja Lahdentien linjojen välillä. Jos Lahdentien linjat päätettäisiin Kalasatamaan, olisi mentävä metrolla yksi pysäkinväli Sörnäisiin, jotta pääsisi Mäkelänkadun suuntaan. Tämä ei ole kätevää. Entä matkat esimerkiksi Karhupuistoon? Nyt voi jäädä pois Haapaniemessä ja kävellä moniin Kallion osiin. Jatkossa olisi mentävä ensin bussilla Kalasatamaan, sitten metrolla Hakaniemeen, josta ratikalla Karhupuistoon. Vai onko tähän helpompaa reittiä?

Malmin suunnasta ja esimerkiksi Lahdenväylän varren lähiöistä Vantaalta on kyllä varmasti nopeampiakin vaihtoehtoja matkustaa Tuusulanväylän varteen kuin Sörnäisten kautta kiertäminen. esimerkiksi Ogeliin tai Maunulaan mennessä voi vaihtaa Viikissä Jokeriin. Käpylään puolestaan pääsisi vaihtamalla niinikään Viikissä (tai tulevaisuudessa myös Koskelassa) h57:aan tai Kumpulassa 506:een. Vallilaan mennessä voisi vaihtaa 70T:hen tai U-linjan bussiin ja Pasilaan mennessä juna olisi huomattavasti nopeampi kulkupeli. Karhupuistoon mennessä voisi vaihtaa esimerkiksi ratikkaan tai keskustaan asti ajavaan bussiin. Vaikka Kalasatamaan ajettaisiinkin Hermannin rantatien kautta, voisi kulkuneuvoa vaihtaa Kumpulan kampuksella. Kalasataman kautta kiertämisessä ei tällaisessa tapauksessa olisi järkeä.
 
Ketjua lueskellessa tuli mieleen, että Kampin keskuksen Espoo-terminaaliin vapautuu paljon keskeisellä paikalla sijaitsevaa katurilaiturikapasiteettia Länsimetron joskus valmistuessa. Olisikohan Rautatientorin toimintoja mahdollista siirtää miltään osin sinne? Jonkinlainen joukkoliikennekeskustatunneli olisi varmaankin tarpeen Töölönlahden ja Mannerheimintien joustavaa lävistämistä varten.
 
...kun saavutaan Kaisaniemenrannan ja Läntisen Teatterikujan kautta (teatterin ja asemarakennuksen välistä) RT:lle, niin 600-sarjan seutulinjoille (poislukien lentokenttälinjat) on tarjolla ainoastaan asemarakennuksen luona oleva välikoroke ns. taksikaistan vieressä, jolloin seutulinjojen pääsy omiin lähtölaitureihinsa onnistuu ainoastaan kiertämällä kunniakierros torin ympäri Mikonkadun kautta. Toki jotkut peruuttavat tuostakin takaisin Läntiselle teatterikujalle ja ajavat sen jälkeen lähtölaituriinsa...

Yksi mahdollisuus olisi, että Läntisellä teatterikujalla olisi tulolaiturit ja pikapysäköintipaikkoja 600-sarjan linjoille. Järjestely toimisi samaan tapaan kuin linjoilla 65B ja 66B. Joskus siellä taisi olla laituri 13, jolta lähtivät Keravan seutulinjat.

Mikäli Kalasataman alueelle katkaistaan 5 - 6 linjaa, voisi Rautatientorin lähtömäärä ruuhkatuntia kohden laskea jopa 40:llä.

Kalasatama päätepysäkkinä tulee ajankohtaiseksi enemmän varmaan siinä vaiheessa, kun alue on rakentunut enemmän. Alueelle tulee aikanaan melko paljon myös työpaikkoja, jolloin päätepysäkkinä alue on varsin luonteva. Toki tälläkin hetkellä matkustajista 25 % matkustajista menee Rautatientorille asti, joten katkaisu olisi perusteltua.
 
Viime viikolla huomasin, että Kansallisteatterin edestä oli jälleen kerran liikennemerkkiä muutettu, tällä kertaa niinpäin että pysähtymiskielto muuttui pysäköintikieltomerkiksi. Olisiko joku luovuttanut taistelun "tuulimyllyjä" vastaan? ;)
 
Yksi mahdollisuus olisi, että Läntisellä teatterikujalla olisi tulolaiturit ja pikapysäköintipaikkoja 600-sarjan linjoille. Järjestely toimisi samaan tapaan kuin linjoilla 65B ja 66B. Joskus siellä taisi olla laituri 13, jolta lähtivät Keravan seutulinjat.

Tuon asemakiinteistön siiven käyttäjiltä on vuosien varrella tullut (todennäköisesti kaikille) liikennöitsijöille paljon tyhjäkäyntipalautetta Läntiseltä Teatterikujalta. Itsekin olen nähnyt näitä minuutilleen täsmällisillä kellonajoilla ja rekisterinumeroilla varustettuja palautesähköposteja. Näin ollen en oikein usko tuon hankkeen toteutuvan.
 
Vs: h72 Concordian alihankintaan 1.1.2009 alkaen

Päättyyhän linja 73:kin Hakaniemen torille.

Esim. Pihlajamäestä pääsee vaihtamatta Rautatientorille vain h75:llä, silloin kun h73N ei kulje. Sunnuntaisin toki h70 myös kulkee.
 
Vs: h72 Concordian alihankintaan 1.1.2009 alkaen

Esim. Pihlajamäestä pääsee vaihtamatta Rautatientorille vain h75:llä, silloin kun h73N ei kulje. Sunnuntaisin toki h70 myös kulkee.
71?

Jouduin lisäämään tähän tekstiä teknisistä syistä.
 
Takaisin
Ylös