Ruuhkamaksut pk-seudulla, poikittaislinjoistakin vähän

Helsingissä on yli 5000 katua, joista 5 kävelykatua. On se niin vääriin muuttaa se 6. katu kävelykaduksi, koska autoiluun ei jää enää kuin 4994 katua. Autoilija kärsisi.
 
kukaanhan ei autoa oikeasti tarvitse

harrastukset voi harrastaa oman asuinalueella alueella kävelymatkan päässä, jos haluaa

kaupassa voi käydä kävellen tai tavarapyörällä, jos haluaa

liikkua voi lähimetsissä, jos haluaa

lapset voivat kävelle lähikouluun, jos haluaa eli vaadit

työt ainoa jossa voi hieman sanoa että yllä olevat eivät päde mutta sekin on valinta.

jos sitten harrastat crossfittiä, pitää saada vain sitä oikeaa pateeta, hiihtää hiihtoputkessa ja lapsi pitää saada erikoiskouluun ei päde mutta nuohan eivät ole mitenkään pakollisia, ne ovat valintoja joita näitä valintoja tekevien ihmisten edustajat ovat ajaneet kaupunginsuunnitteluun ja mahdollistaneet hyödyttömyyden.

toivottavasti valtaan tulevat ihmiset jotka estävät kehitykset tekemällä ajosta vaikeaa.
Polkupyörälläkö ostat 200 euron ruokaostokset marketista perheelle? Ei onnistu. Auto siinä tulee olla. Töihin menen usein ennen kuin yksikään bussi edes kulkee, olenhan kuljettaja. Harrastuksista voi tinkiä mutta jos lapsi haluaa vaikka harrastaa ratsastusta niin siitä vaan polkemaan sinne kehyskuntiin niinkö? On ihmisryhmiä jotka ovat sidottuja autoon, halusivat sitä tai eivät. Ymmärrä se. Kaikki eivät ole sinkkuja opiskelijoita. Noihin aikoihin olisin voinutkin väittää että autoa ei tarvitse mihinkään
 
Helsingissä on yli 5000 katua, joista 5 kävelykatua. On se niin vääriin muuttaa se 6. katu kävelykaduksi, koska autoiluun ei jää enää kuin 4994 katua. Autoilija kärsisi.
Tämähän ei oikeastaan liity ruuhkamaksuihin, mutta yhdyn silti kommentoimaan kun olen tästäkin eri mieltä. Olettaen tietysti, että kommenttisi oli ironiseen sävyyn kirjoitettu. Kävelykatujahan tosiaan ei mitenkään mainittavan paljon ole, mutta tarvitaanko niitä todella? Aika väljästi jalankulkijat saavat Helsingissä liikkua, kun joihinkin muun maailman kaupunkeihin vertaa. Sitäpaitsi jalankulkijoilla on autoteistä erotettuja omia reittejään, josta voivat kätevästi oikoa määränpäähänsä. Lisäksi tässä on sellainen ongelma, että jos katuja paljon suljetaan autoilijoilta ja annetaan kävelykaduiksi niin autoilijat pakotetaan muille kaduille, joka osaltaan lisää merkittävästi ruuhkia kun käytettävissä olevien teiden pinta-ala vähenee.

Liikenne sujuu nykyisellään melko hyvin, joten ruuhkamaksuja ei vielä tarvita. Mikäli käy niin, että joskus tulevaisuudessa autoilu merkittävästi lisääntyy etenkin keskustassa, niin ensin on syytä tarkastella voiko joukkoliikenteessä tehdä jotain paremmin ja jos ei muita ratkaisuja löydy niin sitten. Mutta nyt näyttäisi siltä, että kehitys on jokseenkin päinvastaista. Yleisesti ottaen joukkoliikenteen käyttäjämääräthän ovat kasvaneet vuosi vuodelta.

Sinänsä minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään kävelykatuja vastaan, mikäli todetaan, että niitä johonkin paikkaan todella tarvitaan. Kommenttiisi viitaten nostan kuitenkin esille Hämeentien, sekä muut joukkoliikenteelle ja kävelijöille, sekä pyöräilijöille pyhitetyt tiet. Esimerkiksi tuo Hämeentien sulkeminen autoilijoilta. Sehän aiheuttaa merkittävän liikennemäärän jakautumisen muille käytettävissä oleville väylille. Rohkenisen epäillä, että pääasiassa tielle E75. Se on jo nyt melko täysi tiettyyn aikaan, mutta sanoisin, että Hämeentien liikenteen siirtyminen sinne aiheuttaa merkittävästi lisää liikennettä, joka osaltaan syö liikenteen sujuvuutta ja lisää matka-aikaa.

Hyväksi esimerkiksi voisin sanoa joukkoliikenteen ja autoilijoiden symbioosista Kruunusillat. Se onnistuu loistavasti nostamaan esille pointtini. Nimittäin sen, että julkisen liikenteen kehittäminen ei tarvitse olla pois autoilijoilta. Tällä hankkeella on varmasti positiivisia vaikutuksia autoilun kannalta. Vaikutus nimittäin todennäköisesti on se, että autoilu vähentyy ratikan vaikutusalueelta kun siitä tulee erittäin kilpailukykyinen vaihtoehto. Tässä nimenomaan tehdään joukkoliikenteessä jotain paremmin, jolloin autoilijoita kannustetaan julkisten käyttäjäksi. Tälläisiä toimenpiteitä tarvitaan enemmän eri puolella pk-seutua niin mitään ruuhkamaksuja ei tarvita kun autoilu alkaa vähenemään kuin itsestään. On aika ikävä ajattelutapa joillakin, että ensin keppiä ja sitten porkkanaa - tai sitten ei porkkanaa ollenkaan.
 
Erinomaisen hyvin sanottu.
 
Onko oma auto tarpeellinen, onko se edes kilpailukykyinen kulkumuoto? se riippuu kunkin asunympäristöstä, työmatkasta, harrastuksista, onko lapsia missä he koulussa, mitä harrastavat.
Itse asun lähellä metroasemaa, muutaman minuutin kävelymatka, metro vie lähes kaikkiin arkipäivän säännöllisiin kohteisiin, 5-7 minuutin ajoaika, ohittaen ruuhkat, tientukokset. Muutama kohde vaatii ratikkaan/bussiin/ lähijunaan vaihtoa, ajoaika en kovinkaan montaa minuuttia. Samoin vapaa-aikan joukkoliikenne vastaa hyvin kaikkiin kulkemisen tarpeisiini, muutamaan kohteeseen pyöräilen (kesällä auki olevia), saan samalla hyötyliikuntaa. Kauppa on meroaseman luona sijaitsevassa liikekeskuksessa. Kävelen sieltä kotiin kolmisen minuuttia.
Kerrat jolloin oma auto olisi ollut vaihtoehto, on laskettavissa yhden käden sormilla.
Mutta monella ei asiat ole näin, työmatka pitää tehdä omalla autolla, joukkoliikenneyhteyttä ei ole johtuen epätyypillisistä työajoista tai poikittaisyhteydet eivät toimi, vaihtoaikaa tulee liikaa. Oma tai lasten harrastus saattaa vaatia ison varustelaukun mukaanottamista, harrastuspaikkaa ei pääse lähelle joukkoliikenteellä, lähikauppaan saattaa olla matkaa, perhe on iso...
Liikkumistarpeita on monenlaisia, kaikkeen ei ole yhtä ratkaisua. Ihailen kaupunkisuunnitteluarkkitehteja jotka tasapainoilevat erilaisten mielipiteiden kanssa. Jollekin välttämätön pysäköintiopaikka on toiselle potentiaalinen viheralueen paikka, invalidi ei ehkä jaksa kävellä autolta useampaa sataa metriä kotiin, raskaat työkalut pitää kantaa remonttityömaalle. Samalla kuitenkin täytyy taata joukkoliikenteen sujuvuus, täytyy järjestää viheralueita/oleskeluaukioita talojen väliin, pitää järjestää lapsille turvallinen koulutie haittaamatta liikaa kauttakulkuliikennettä, infratruktuurin kuljetstarve pitää ottaa huomioon.
Yhdelle sopiva kulkumuoto ei sovi toiselle, annttaan kaikkien kukkien kukkia, asumme yli miljoonan asukkaan taajaman alueella, otetaan toiset huomioon!
 
Erinomaisen hyvin sanottu.

Kyllä , jos ajatellaan yksityisautoilun näkökulmasta. Keskustatunneli hylättiin juuri äsken. Sitä yritettiin liruttaa päätöksentekoon muuttamalla nimeksi maanalainen yleiskaava. Eivätkä tunnelin puolestapuhujat lannistuneet vieläkään, nyt on tulossa lyhennetty keskustatunneli päätöksentekoon.

Hämeentie muutettiin joukkoliikennekaduksi, ei voida väittää että siltä väistyvät yksityisautot kaikki ajaisviat jotain toista reittiä. Parkkipaikkojen vähentäminen, joukkoliikennekatujen lisääminen ja tietullit vähentävät keskustaan suuntautuvaa yksityisautoilua. Näistä asioista suurta linjaa vetää vaaleissa valitti kaupunginvaltuusto. Nykyisen valtuuston kokoonpano on joukkoliikennemyönteinen. Yksityisautoilun kiihkeimmät puolustajat voivat valittaa täällä mutta tämä foorumi ei ehkä ole optimaalinen, koska tällä foorumilla nimenomaan puhutaan joukkoliikenteestä.

Yleensäkän näitä nettikirjoituksia ei pahemmin päätöksenteossa arvosteta.
 
Eikö? Miten sitten pitää toimia? Eihän täällä ole naamakirjapeukutusta käytössä.

Joidenkin mielestä ilmeisesti on. Ja etukäteen anteeksi että jälleen kerran ilman tätä loppujaaritusta vastaus olisi ollut lainausta lyhyempi. Vaivauduin silti, sori siitä.
 
Kyllä , jos ajatellaan yksityisautoilun näkökulmasta. Keskustatunneli hylättiin juuri äsken. Sitä yritettiin liruttaa päätöksentekoon muuttamalla nimeksi maanalainen yleiskaava. Eivätkä tunnelin puolestapuhujat lannistuneet vieläkään, nyt on tulossa lyhennetty keskustatunneli päätöksentekoon.

Hämeentie muutettiin joukkoliikennekaduksi, ei voida väittää että siltä väistyvät yksityisautot kaikki ajaisviat jotain toista reittiä. Parkkipaikkojen vähentäminen, joukkoliikennekatujen lisääminen ja tietullit vähentävät keskustaan suuntautuvaa yksityisautoilua. Näistä asioista suurta linjaa vetää vaaleissa valitti kaupunginvaltuusto. Nykyisen valtuuston kokoonpano on joukkoliikennemyönteinen. Yksityisautoilun kiihkeimmät puolustajat voivat valittaa täällä mutta tämä foorumi ei ehkä ole optimaalinen, koska tällä foorumilla nimenomaan puhutaan joukkoliikenteestä.

Yleensäkän näitä nettikirjoituksia ei pahemmin päätöksenteossa arvosteta.
Joukkoliikennemyönteisyyden ei automaattisesti tarvitse tarkoittaa sitä, että halutaan tarkoituksella hankaloittaa autoilijoiden elämää. Niin kuin aiemmin sanoin, tuo ajattelutapa mikä sinulla ja monilla muillakin on että ”keppiä vaan ja sitten niiden on pakko kulkea julkisilla.” - on ihan naurettava. Missä kannustimet? Hankalat pakkovaihdot, odotusajat, liikennöintiajat, kyydin mukavuus, hinnat yms. eivät ole omiaan lisäämään houkuttelevuutta.

Puolustan yksityisautoilua tasan niin kauan kun joukkoliikenteestä tulee kaikille kilpailukykyinen ja varteenotettava vaihtoehto. En tietysti puolusta sitä joka ilman mitään järkevää syytä ajaa esim. Rautatientorilta Hakaniemeen, mutta niitä joille julkiset eivät vielä ole vaihtoehto. Ymmärtänet pointtini.

Perustelisitko nyt ihan kunnolla mihin tarvitset ne kävelykadut, ruuhkamaksut, parkkipaikkojen vähentämiset sun muut autoilijoiden kurittamistoimet nimittäin tähän mennessä jok’ikinen väittämäsi pystytään kumoamaan. Liikenne toimii nyt ihan hyvin Helsingissä. Mitä sitä turhaan sotkemaan? Miksi turhaan pyrkiä hillitsemään olemattomia ruuhkia joillain ruuhkamaksuilla?

Ja missä ihmeessä me tästä sitten oikein keskustelisimme jollemme täällä? Jossain Suomi24 palstalla vai? Keskustelun taso tällä foorumilla on niin hyvä, että sitä ei mielellään vaihtaisi toiseen. Lisäksi olen yrittänyt tuoda tässä joukkoliikennettä esiin koko ajan siinä kontekstissa, että auttaisin sinua ymmärtämään joukkoliikenteen olevan merkittävästi hankaloittava tai liki mahdoton vaihtoehto joillekin. Ja hei hienoa kun mainitsit tuosta tunnelista. Sehän voisi hillitä niitä ”ruuhkia” ja vapauttaa tilaa kaduilta puille sun muille terassiviritelmille kun autoilijat voivat huristaa keskustan ali. ;)

Ps. Olen täysin samaa mieltä siitä, että pitäisi puhua enemmän joukkoliikenteestä ja olisi varmaan meille kaikille mielekkäämpää puhua ennemmin joukkoliikenteen kehittämistoimista jolloin tätä ruuhkamaksukeskustelua ei edes tarvittaisi.
 
Viimeksi muokattu:
Kävelykatujahan tosiaan ei mitenkään mainittavan paljon ole, mutta tarvitaanko niitä todella? Aika väljästi jalankulkijat saavat Helsingissä liikkua, kun joihinkin muun maailman kaupunkeihin vertaa. Sitäpaitsi jalankulkijoilla on autoteistä erotettuja omia reittejään, josta voivat kätevästi oikoa määränpäähänsä. Lisäksi tässä on sellainen ongelma, että jos katuja paljon suljetaan autoilijoilta ja annetaan kävelykaduiksi niin autoilijat pakotetaan muille kaduille, joka osaltaan lisää merkittävästi ruuhkia kun käytettävissä olevien teiden pinta-ala vähenee.

Kävelykatuja ei tietenkään perusteta sen takia, että kävely olisi sujuvampaa, kyse ei ole liikenteestä ensinkään. Jos olisi, niin sen lisäksi että autot voisi päästää jokaiselle kadulle, esim espan puistoon voisi tehdä vinoparkin.

Kävelykatuja, puistoja sun muita on siksi, että kaupunkitila olisi viihtyisämpää. Kaupungissa julkinen tila ei ole vain liikkumista varten, vaan täällä asutaan ja vietetään aikaa. Eivät ne turistitkaan Sörnäisten rantatietä käy ihmettelemässä, vaan Keskuskadulla kuvaavat jouluvaloja.

---------- Viestit yhdistetty klo 18:16 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 17:56 ----------

Puolustan yksityisautoilua tasan niin kauan kun joukkoliikenteestä tulee kaikille kilpailukykyinen ja varteenotettava vaihtoehto. En tietysti puolusta sitä joka ilman mitään järkevää syytä ajaa esim. Rautatientorilta Hakaniemeen, mutta niitä joille julkiset eivät vielä ole vaihtoehto. Ymmärtänet pointtini.

Perustelisitko nyt ihan kunnolla mihin tarvitset ne kävelykadut, ruuhkamaksut, parkkipaikkojen vähentämiset sun muut autoilijoiden kurittamistoimet nimittäin tähän mennessä jok’ikinen väittämäsi pystytään kumoamaan. Liikenne toimii nyt ihan hyvin Helsingissä. Mitä sitä turhaan sotkemaan? Miksi turhaan pyrkiä hillitsemään olemattomia ruuhkia joillain ruuhkamaksuilla.

Joukkoliikenne on varsin kilpailukykyinen liikkumismuoto kaupungissa ja sen kilpailukyky paranee sitä mukaan kun kaupunki kasvaa ja tiivistyy. Ei kukaan täyspäinen Jätkäsaaressa asuva yritä käydä keskustassa töissä autolla, koska huolimatta siitä, että Meklun ja Jätkäsaarenlaiturin risteys on yhtä asfalttikenttää, se ei vedä, autoja on liikaa. Samaten Kalasatamasta pääsee keskustaan riittävän ripeästi julkisilla, Hernesaaressa tilanne tulee olemaan Jätkäsaaren kaltainen, jos ei pureta taloja autokaistojen tieltä. Näillä näkymin ei pureta.

Kaupungin kasvaminen ja tiivistyminen tulee vaikuttamaan siihen, että joukkoliikenteen suhteellinen kilpailukyky tulee paranemaan myös lähiöistä. Kaupunkialueen tsaarin aikaisiin katukuiluihin ei mahdu lisää liikennettä ja ainoa keino lisätä katukuilujen välityskapasitettia on ottaa tilaa tehottomalta yksittyisautoilulta tehokkaammalle joukkoliikenteelle.

Lopulta tarvitsee tehdä päätös sen suhteen, kuuluuko verrattain niukka autoliikenteen kapasiteetti niille, joilla on aikaa, vai niille, jotka sitä tarvitsevat ja ovat siitä valmiita maksamaan. Kokoomus on valitettavan konservatiinen ja hidas, mutta epäilen, että puolueessa tullaan kymmenen vuoden sisään taipumaan ruuhkamaksujen kannalle.
 
Mun mielestä sitä keskustaa pitäs vaan rakentaa toinen mokoma. Se vaikeuttaa autoilua, ja liikennesuunnittelu tuntuu nykyaikana lähtevän siitä että ei saa tehdä mitään joka pilaisi liikenteen sujuvuuden. Joka vuotaa myös kaupunkisuunnitteluun eikä kaupunkisuunnittelua uskalleta tehdä jos se pilaisi liikenteen sujuvuuden. Siksihän asiaa kierrellään ja kaarrellaan ties millä tietulleilla, ruuhkamaksuilla ja keskustatunneleilla. Ne kun on nykyaikaisen liikennesuunnittelun ylivallan loputtomassa viisaudessa vaadittu edellytykseksi että keskustan laajemtamista voisi edes ajatella.

Mutta sitä keskustaa pitää vaan rakentaa toinen mokoma. Liikenne sopeutukoon. Väsätkää ne ruuhkamaksunne kun huomaatte että kaupunki tulee eikä odota.
 
Mun mielestä sitä keskustaa pitäs vaan rakentaa toinen mokoma.
Sitähän kaupunkisuunnittelu luulee tekevänsä näiden jätkäsaarten ja kalasatamain kanssa. Lopputulos on lähiön katuverkko täynnä pussinperiä ja kaiken liikenteen keskittäminen parille kadulle sekä megaluokan kauppakeskuksia, jotka feilaa. Edes Hernesaareen ei saatu katuverkkoa.
 
J-lu. Huomaan, että sinullakin näyttäisi olevan tuo samanlainen ajattelutapa kuin vihervasemmistolla yleensäkin... Nuo kaupungin viihtyisyysasiat ovat subjektiivinen käsite. Jos autoteitä muutellaan kävelykaduiksi niin kuten jo aiemmin sanoin, autojen käytettävissä olevien teiden pinta-ala vähenee, joka lisää merkittävästi ruuhkia joillakin teillä, joka taas laskee viihtyisyyttä ja aiheuttaa päänsärkyä niiden teiden käyttäjille/lähiympäristölle olipa se sitten kävelijöitä, autoilijoita, pyöräilijöitä tai joukkoliikennettä koskevaa. Jolloin silloin ruuhkamaksulle voisi alkaa löytymään perusteita jos ruuhkia halutaan ehdoin tahdoin lisätä...

Olen täysin samaa mieltä siitä, että joukkoliikenne on kilpailukykyinen vaihtoehto (lue!) kantakaupungin alueella ja sen sisällä tehtävissä matkoissa. Mutta onko siinä todella jotain ideaa, että rangaistaan esimerkiksi Sipoolaista, keskustassa töissä käyvää, autoilijaa ruuhkamaksuilla kun jo nyt keskivertotuloisen palkasta menee leijonanosa niihin autoilun kustannuksiin. Pelailin vähän tuolla reittioppaalla ja tulin todenneeksi, että julkiset sieltä suunnilta ei ole välttämättä vaihtoehto ollenkaan välillä on pakko käyttää autoa liityntäpysäköintiin jolloin sillon matka-aika on suurella todennäköisyydellä tuplat tai enemmän ja joudut silti ostamaan HSL-lipun ajamiesi bensojen lisäksi. Lisäksi kävelyä ja säiden armoilla värjöttelyä tulee merkittävästi lisää.

Se nyt vaan on niin, että tietyt ihmiset sitä autoa tarvitsevat, mutta on mahdollisuus irroittaa heidät siitä tarpeesta tekemällä joukkoliikenteessä jotain vähän paremmin (Kruunusillat).Mikä ihme siinä on ettei haluta kannustaa joukkoliikenteen käyttöön vaan mieluummin rangaista autoilijoita siitä, että heidän saattaa olla lähes pakko käyttää sitä omaa autoa?

---------- Viestit yhdistetty klo 21:37 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 21:26 ----------

Mun mielestä sitä keskustaa pitäs vaan rakentaa toinen mokoma. Se vaikeuttaa autoilua, ja liikennesuunnittelu tuntuu nykyaikana lähtevän siitä että ei saa tehdä mitään joka pilaisi liikenteen sujuvuuden. Joka vuotaa myös kaupunkisuunnitteluun eikä kaupunkisuunnittelua uskalleta tehdä jos se pilaisi liikenteen sujuvuuden. Siksihän asiaa kierrellään ja kaarrellaan ties millä tietulleilla, ruuhkamaksuilla ja keskustatunneleilla. Ne kun on nykyaikaisen liikennesuunnittelun ylivallan loputtomassa viisaudessa vaadittu edellytykseksi että keskustan laajemtamista voisi edes ajatella.

Mutta sitä keskustaa pitää vaan rakentaa toinen mokoma. Liikenne sopeutukoon. Väsätkää ne ruuhkamaksunne kun huomaatte että kaupunki tulee eikä odota.
Ennenkuin asumme siinä utopiassa, että kaupungissa ei autoja tarvita niin ehkä ihan hyvä, että ei tehdä kaikkea mahdollista liikenteen hankaloittamisen toivossa :D
 
Niin, Keskuskatu. Tuo viimainen, sateen vihmoma ja muutenkin suoraan sanottuna helevetin kylmänkolea kadunpätkä (tänään juuri sattumalta testasin) joka nyt on joidenkin iloksi kävelykaduksi saatu mutta jota ei parhaalla mahdollisella tahdollakaan voisi sanoa viihtyisäksi -ainakaan loppusyksyn, tämän niinsanotun talven ja alkukevään käsittävällä vuosipuoliskolla. Mutta ompahan nyt tehty ja joku tietenkin tästäkin kirjoituksesta herneen nenuunsa ottaa mutta ottakoot -kun niitä on tarpeeksi kertynyt niin voipi tehdä hernekeiton niistä hän.
 
Takaisin
Ylös