Satakunnan Liikenne

leveät ja pehmeät penkit ... Johan alkaisi olla mukavaa matkantekoa verrattuna Koiviston Autoiluun.
Otapa ensi kerralla mittanauha matkalle mukaan, tai käy salaa linja-autoasemalla mittaamassa, jos Kabus-allergia estää varsinaisen matkustamisen. Huomaat, että Kabuseissa on hyvin leveät ja pehmeät penkit sekä muita linja-autotyyppejä enemmän jalkatilaa, koska istuintiheys on tuotannon alusta alkaen valittu harvemmaksi nimenomaan paremman matkustusmukavuuden saavuttamiseksi.

Ei sillä, etteikö Satakunnan Liikenne myös omasta puolestani olisi saanut olla olemassa, mutta tavallisena bussimatkustajana on mahdoton käsittää väitettä Kabusin pikavuoroauton epämukavuudesta.
 
Saas nähdä, levitetäänkö tuota korkeatasoista kalustoa konsernin muihin toimipisteisiin. Ihan lähellähän olisi aivan hyvä Expressbus-värinen Kutter Deca saatavilla.

Minustakaan penkit eivät ole se kohta Kabusia, jota ensiksi haukkuisin.
 
Oheinen Satakunnan Kansan sähkeuutinen sopii niin Satakunnan Liikennettä kuin Lauttakylän Autoa käsitteleviin viestiketjuihin,
Satakunnan Kansa sanoi:
Fuusio ei hävitä Lauttakylän Auton logoja

(29.01 13:44) Satakunnan Liikenteen ja Lauttakylän Auton fuusioituminen toukokuun lopulla Satakunnan Liikenne Oy:ksi ei kuitenkaan lopeta Lauttakylän Auton brändiä. Yhtiöt omistavan lahtelaisen Koiviston Auto Oy:n hallintojohtajan Risto Palosen mukaan Lauttakylän Auto jää aputoiminimeksi, jolla ajetaan vakiovuoroja ja koululaisliikennettä. Sen sijaan pikavuorot maalataan Satakunnan Liikenteen entisin, sinivalkoisin värein. Yhtiöllä ei ole ollut edes aikomuksia lopettaa vanhaa brändiä, vaan sen halutaan yritysjärjestelyistä huolimatta säilyvän edelleen katukuvassa.

Eli tällä voitaneen päätellä, että nallelogot autojen kyljissä säilyvät tulevaisuudessakin, oikeastaan niiden määrä kasvaa reilusti?
 
Viimeksi muokattu:
Ensimmäiset SL:n autot nähty jo uusissa väreissä autot #49 Tiistai-iltana Pori-Turku linjalla ja #50 Ke-iltana Nakkilan ja Harjavallan välillä matkalla Poriin....maalaamosta tulossa..?
 
Ensimmäiset SL:n autot nähty jo uusissa väreissä autot #49 Tiistai-iltana Pori-Turku linjalla ja #50 Ke-iltana Nakkilan ja Harjavallan välillä matkalla Poriin....maalaamosta tulossa..?

Ja nämä uudet värithän ovat sitten "Kuopion Liikenne" -tyyliset konsernin värit, eli toisin kuin Satakunnan Kansan uutisointi aiemmin antoi ymmärtää, ei väreissä juurikaan Satakunnan Liikennettä ole vaan KA:n siniraita kaikessa harmaudessa.
 
Ehkäpä meidän Satakunnan Liikenteen vakiomatkustajien on vain aika tottua uudenlaiseen aikaan. Palvelu tuntuu jo heikentyneen normaalin bussiliikenteen tasolle. Kaipa sekin käy. Porintie vaan näyttää senverran kannattavalta suunnalta, että sääli sinänsä korkean palvelutason poistuminen.

Tulisipa pian se aika, että Helsingistä Forssaan mennessäni saisin valita 5-10 eri yhtiön autoista ja vuoroista sen, joka tarpeisiini parhaiten vastaa. Nykyään valitettavasti maksava asiakas voi vaikuttaa liikennetarjontaan lähinnä olemalla matkustamatta.
 
Ehkäpä meidän Satakunnan Liikenteen vakiomatkustajien on vain aika tottua uudenlaiseen aikaan. Palvelu tuntuu jo heikentyneen normaalin bussiliikenteen tasolle. Kaipa sekin käy. Porintie vaan näyttää senverran kannattavalta suunnalta, että sääli sinänsä korkean palvelutason poistuminen.

Mikäli Helsingin ja Rauman/Porin välinen liikenne on kannattavaa ja "slotteja" löytyy vuorojen välistä, mikä estää perustamasta uutta liikenneyhtiötä tarjoamaan palveluja tälle välille? Ostaa vain bussin, hankkii luvat ja alkaa ajamaan. Kuinka iso prosessi tämä on, mitä arvelette? Miten raskaat ovat viranomais- ja oheiskulut kuten Kampin terminaalin liikennöintimaksut ja lippujärjestelmäkulut? Onko Matkahuollolla jotain "palvelupakettia" aloittelevalle liikennöitsijälle? Miten hyvin vuorolupia saa välille, jolla on jo muuta tarjontaa?
 
Niinkauan kuin on nykyiset lait voimassa, sanoisin uuden yrittäjän olevan melkoisen vaikeaa saada esimerkkinä Helsinki - Pori osuudelle, Viranomaiset panevat kaikki uudet lupahakemukset lausuntokierrokselle, eri viranomaiset ja kunnatkin sekä linja-autoliitto antaa lausuntonsa anomuksen tarpeellisuudesta sekä haittaisiko uudet vuorot olemassaolevia vuoroja. Melkein voisi sanoa , jos tällä osuudella löytyisi joku todellinen aukko, viranomaiset ensiksi kysyisivät Koiviston Auton halukkuutta ryhtyä hoitamaan tätä vuoroa. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940666?search[type]=pika&search[pika]=liikennelupa ja http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1991/19910343?search[type]=pika&search[pika]=liikennelupa näistä linkeistä löytyy lakipykälät, varsinaisia viranomaismaksuja asetuksen takuumaksun lisäksi on muutaman kympin leimaverot, samoin linja-autoasemamaksut ym ovat marginaalisia. Omana mielipiteenäni sanoisin nykysysteemin olevan Suomen oloissa kuitenkin paras, jos kaikki liikenne menisi joidenkin eu-ajatusten myötä yhteiskunnan hoitoon, miten valtiolla ja kunnilla riittäisi rahkeet.
 
Aikaa sitten Satakunnan Liikenteen aikatauluun asti ehtivät uudet Helsinki-Säkylä -vuorot. Iloitsin kannaltani niin hyvään aikaan kulkevasta vuorosta, käyttäisin aamuvuoroa noin 20 kertaa vuodessa, jos sellainen menisi.

No, Satakunnan Liikenne ei ollut ainoa aikataulun aukkopaikkoihin pikavuorolupaa hakenut yritys. Ilmeisesti viranomaiset pitivät oikeudenmukaisimpana ja helpoimpana olla myöntämättä lupia kenellekään. Eipä tarvitse matkustaa Säkylän aamuvuorolla ei.

En ymmärrä kuinka tuossakaan tapauksessa toteutui kenenkään etu. Kakkostien suunta on pikavuororeittinä yksi maan kannattavimmista. Parempi matkustajapalvelu ei minkään firman suureksi tappioksi olisi ollut. Pikemminkin olisi voinut myöntää lupia kummallekin hakijalle jollakin aikataululla.

Itse en kykene ymmärtämään, miksi säännölliset matkani ovat niin vaikeita, kun kerran liikennöitsijöilläkin olisi halua ajaa. Miksi tällaisessa nykytilanteessa pitäisi pidättäytyä?
 
Kiusa se on pienikin kiusa. Eihän siitä kuitenkaan valtiolle sen suurempia kuluja koituisi?
 
Ehkäpä meidän Satakunnan Liikenteen vakiomatkustajien on vain aika tottua uudenlaiseen aikaan. Palvelu tuntuu jo heikentyneen normaalin bussiliikenteen tasolle. Kaipa sekin käy. Porintie vaan näyttää senverran kannattavalta suunnalta, että sääli sinänsä korkean palvelutason poistuminen.

Millä tavoin palvelu on heikentynyt?
 
En voi puhua kaikesta yhtiön liikenteestä, koska käytän yleensä samoja vuoroja. Mielestäni aikaisemmin enemmän oli mukana varavaunuja vilkkaiksi arvioiduilla lähdöillä. Nykyään kaikki eivät ole aina mahtuneet edes istumaan, mikä aiemmin oli hyvin harvinaista. Samaten rahastajia ilmeisesti on vähennetty. Etenkin Helsingistä lähtiessä auto jää myöhään vähänkin vilkkaampaan aikaan helposti jo lähdössä ja viimeistään jos pikapysäkeiltä ja lentokentältä on vähänkin enemmän tulijoita.

Itselleni ainakin Satakunnan Liikenteen vuoroissa kohtalaisen paljon matkustaneena osaan arvostaa palvelua ja ainakin aikaisemmin arvostelin kakkostien bussiliikennöinnin aika korkealle. Pääseehän sitä perille ilmankin, että henkilökunta tuo lehtiä luettavaksi ja usein jopa tarjoaa kuumia juomia matkustajille. Mukava mieli matkasta ainakin jäi kahvikupposen jälkeen (olkoonkin kyseessä automaattikahvin).

Normaalin pikavuoroliikenteen tasoon juuri päästään, jos rahastajia vähennetään roimasti, vara-autoja vähennetään ja vähänkin vilkkaampana päivänä aikatauluissa ei oikein pysytä. Samapa tuo sinänsä kai.
 
Takaisin
Ylös