- Liittynyt
- 21 Maaliskuu 2007
- Viestit
- 625
Suomessa 30-luvulla eräillä hiljaisilla liikennepaikoilla (joilla junat pysähtyivät siis vain tarpeen vaatiessa) kokeiltiin opastinta, jota matkustajien oli käytettävä halutessaan pysäyttää juna. Matkustaja veti radan varressa olevan opastintolpan kahvasta, jolloin siipiopastin nousi pystyyn ja tolpan päässä oleva valo syttyi. Näin veturimiehistö havaitsi helpommin junaan haluavat matkustajat. Nämä seisakeopastimet eivät ikinä levinneet kovinkaan laajalle.
Tässä vähän aika sitten kuulin että Ruotsissa on, tai ainakin vielä vähän aikaa sitten oli eräällä hiljaisella rataosalla samanlaisia seisakeopastimia käytössä. Merkittävänä parannuksena oli se, että kun matkustaja päästi irti kahvasta siipi palasi perusasentoonsa ja valo sammui. Suomalaisessa opastimessa konduktööri joutui aina asettamaan opastimen takaisin perusasentoonsa. Kun opastimen siipi palautuu itsestään aina perusasentoon ei konnarin tarvitse sitä paikoilleen asetella ja kukaan ei voi ilkeyttään pistää junaa pysähtymään turhaan tyhjälle seisakkeelle.
Mietiskelin että voisiko tällaisesta opastimesta olla nykypäivänäkin jotain hyötyä hiljaisien rataosien pysäkeillä Suomessa. Esimerkkinä voitaisiin ottaa Ähtärissä oleva varsin hiljainen Eläinpuisto Zoon seisake, jossa vielä vähän aikaa sitten pysähdyttiin vain tarpeen vaatiessa. Nykyisin kaikki paikan ohitse kulkevat taajamajunat pysähtyvät kyseisellä pysäkillä mikä on hyvä sinänsä, mutta turhiakin pysähdyksiä on paljon.
Tietysti vanha kunnon käden nostaminen voi olla etevä tapa pysäyttää juna, mutta syksyn ja talven pimeydessä voisi tolpan päässä oleva valo (ja siipi joka heijastaisi valoa) auttaa veturinkuljettajaa huomaamaan paremmin junan kyytiin haluavat. Sitten kun haluaa tällaisella seisakkeella jäädä pois, niin ei muuta kuin ilmoittamaan konnarille (tai veturinkuljettajalle, jos junassa on kuljettajarahastus).
Mielipiteitä vaan siitä olisiko seisakeopastin järkevä nykypäivänäkin ja jos on niin missä päin siitä voisi olla hyötyä?
Tässä vähän aika sitten kuulin että Ruotsissa on, tai ainakin vielä vähän aikaa sitten oli eräällä hiljaisella rataosalla samanlaisia seisakeopastimia käytössä. Merkittävänä parannuksena oli se, että kun matkustaja päästi irti kahvasta siipi palasi perusasentoonsa ja valo sammui. Suomalaisessa opastimessa konduktööri joutui aina asettamaan opastimen takaisin perusasentoonsa. Kun opastimen siipi palautuu itsestään aina perusasentoon ei konnarin tarvitse sitä paikoilleen asetella ja kukaan ei voi ilkeyttään pistää junaa pysähtymään turhaan tyhjälle seisakkeelle.
Mietiskelin että voisiko tällaisesta opastimesta olla nykypäivänäkin jotain hyötyä hiljaisien rataosien pysäkeillä Suomessa. Esimerkkinä voitaisiin ottaa Ähtärissä oleva varsin hiljainen Eläinpuisto Zoon seisake, jossa vielä vähän aikaa sitten pysähdyttiin vain tarpeen vaatiessa. Nykyisin kaikki paikan ohitse kulkevat taajamajunat pysähtyvät kyseisellä pysäkillä mikä on hyvä sinänsä, mutta turhiakin pysähdyksiä on paljon.
Tietysti vanha kunnon käden nostaminen voi olla etevä tapa pysäyttää juna, mutta syksyn ja talven pimeydessä voisi tolpan päässä oleva valo (ja siipi joka heijastaisi valoa) auttaa veturinkuljettajaa huomaamaan paremmin junan kyytiin haluavat. Sitten kun haluaa tällaisella seisakkeella jäädä pois, niin ei muuta kuin ilmoittamaan konnarille (tai veturinkuljettajalle, jos junassa on kuljettajarahastus).
Mielipiteitä vaan siitä olisiko seisakeopastin järkevä nykypäivänäkin ja jos on niin missä päin siitä voisi olla hyötyä?