Sipoon metro

MIkä tuossa Orestadin metrolinjassa on mennyt pieleen ?

Joskus siellä asuessani kuljin sillä. Todella ruma ja ankea, aika futuristinen mutta jotenkin neukkutyylillä siveltynä. Tehokashan se on, mutta betonipalkkien juureen ei viihtyisää kaupunkia saa tekemälläkään ja siellä yritys on ollut vielä tanskalaisittainkin surkea. Ainoat palvelut löytyy Field's ostarista ja muuten läntätty geneerisiä kerrostaloja siihen betonisillan viereen.
 
yritys on ollut vielä tanskalaisittainkin surkea.

Örestadin kaavan suunnittelukilpailun voitti aikanaan suomalainen arkkitehtitoimisto APRT (Artto Palo Rossi Tikka), ja toteutettu kaava perustuu kilpailuvoittajaan. Sikäli lopputuleman voi kyllä silti laittaa tanskalaisten syyksi, että he ovat kilpailussa saaneet sitä mitä tilasivat kilpailuohjelman ja arvioinnin kautta (mm. jättikokoinen umpinainen kauppakeskus nyt ei varmaan koskaan ole kaava-arkkitehtien arkkitehtien lemppari-idea). APRT on kyllä tehnyt myös ihan hyvää ja kivaakin kaupunkisuunnittelua muualla.
 
Helsingin alueliitosvaatimus on nyt avoimesti myönnetty metrohankkeeksi. Jo aamun Hesarissa uutinen päättyi: "Helsinki haluaa jatkaa metoverkkoaan itään...".

Näillä sanoilla Antero aloitti tämän ketjun vuonna 2007. Iso laiva kääntyy hitaasti, mutta 16 vuodessa se on tehnyt U-käännöksen. Tänään Hesari kertoo: "Metroa ei siis ole tulossa. Alun perin Helsinki havitteli Sipoolta vuonna 2009 viemälleen alueelle tiivistä metrokaupunkia. Nyt on kuitenkin laskettu, että pikaratikka kaava-alueen rajalta Sakarinmäkeen maksaisi arviolta 101–112 miljoonaa euroa ja vastaava metro noin 921 miljoonaa euroa."

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000010019508.html

Kuinkakohan moni jlf:n lukija olisi vuonna 2007 uskonut, että 16 vuotta myöhemmin uusia metrohankkeita ei ole vireillä lainkaan, ei millään tasolla, kun taas ratikkahankkeita on valmistunut poikittaisliikenteeseen, rakenteilla Kalasatamaan ja Laajasaloon sekä vakavasti suunnitteilla Vihdintien, Tuusulantien ja Viikin käytäviin ja Vantaallekin?
 
Espoo taitaa olla se tämän hetken innokkain varautuja metron laajentamiseen, kun kaavassa haetaan niin ratikka kuin metro hankkeitakin.
 
Peltokunnalla helpompi tehdä isoa taloa kun Sipoon ikimetsissä... Tai ehkä ovat nähneet että homma toimii ja järkevä rakentaa
 
Espoo taitaa olla se tämän hetken innokkain varautuja metron laajentamiseen, kun kaavassa haetaan niin ratikka kuin metro hankkeitakin.

Ja eikös myös Helsingillä edelleen ainakin teoriassa ole kaavavaraus Pasilan metrolle? Louhittiinhan Triplaankin jo rakennusvaiheessa tila valmiiksi metroasemaa varten.
 
Noi kaavavaraukset ei kuitenkaan kerro siitä, mitä aidosti ja vakavasti kaavaillaan. Puotinharjussa on kaavavaraus raitiotien kääntösilmukalle, noin esimerkiksi.

Mutta eipä tämäkään avaus tarkoita sitä, että Östika sen ratikkansa saa. Odotetaan taas 16 vuotta ja katsotaan, miltä sitten näyttää. :)
 
Ja eikös myös Helsingillä edelleen ainakin teoriassa ole kaavavaraus Pasilan metrolle? Louhittiinhan Triplaankin jo rakennusvaiheessa tila valmiiksi metroasemaa varten.

Muistaakseni Triplan alle louhittiin metroasemavaraus nimenomaan pikaratikan spekseillä, eli tässä kohtaa tehtiin periaatevalinta nykyisen raskaan metron ja tulevan(?) kevyemmän Stadtbahn-tyyppisen metron välillä. Ja myöhemmin eräässä KYMPin julkaisussa hahmoteltiin Leppävaaran, Vihdintien, Hämeenlinnanväylän, Tuusulanväylän ja Viikin pikaraitioteiden tuomista Töölön–Kampin "metrotunneliin" – näistä kaksi viimeistä juuri tuon Pasilan aseman kautta.
 
Mistä tuo tieto on peräisin? Muistelen ihan lähivuosina jossain selvityksessä olleen pikaraitioteiden ohella vaihtoehtona metrolinja Kampista Pasilan ja Viikin kautta Itäkeskukseen. Ja muistaakseni maanalaisena Itäkeskukseen asti, joten tuskin ihan pikaratikan spekseillä.
 
Triplan alla on nykyisen metrostandardin mukaisen aseman varaus. Triplaa suunniteltaessa pikaraitiotievaihtoehtoa ei vielä ollut virallisesti pöydällä. Se on lisätty vasta yleiskaavassa 2016. Aseman saa toki toteutettua pikaraitiotielle myös.
 
Lähtökohtana suunnittelulle oli tosiaan Länsimetron asemien suunnitelmat, mutta tunnelin louhintaan tehtiin sen verran korkeutta lisää, että sinne saa myös asennettua kattoon ajolangan tai virtakiskon ratikkaa varten.
 
Triplan alla on nykyisen metrostandardin mukaisen aseman varaus. Triplaa suunniteltaessa pikaraitiotievaihtoehtoa ei vielä ollut virallisesti pöydällä. Se on lisätty vasta yleiskaavassa 2016. Aseman saa toki toteutettua pikaraitiotielle myös.

Pasilan-Mällin alla oleva "metroasema" on olennaisilta osin nähtävissä päivittäin ja palvelee nimellä "Surf House Helsinki".
Ruokaa, juomaa ja palmujen alla surffailua. Kannattaa pistäytyä ohimennen, eikä tarvi varata edes uikkareita mukaan.
https://surfhousehelsinki.com/virtual-tour/
 
Ja lisäksi myös HopLop sijaitsee samassa luolassa. Siellä näkee myös varsinaisten linjatunneleiden alkupäät. Toki suositeltavaa ottaa rekvisiitaksi omia tai tuttavien/sukulaisten lapsia mukaan, muutoin vaikuttaa epäilyttävältä.
 
Takaisin
Ylös