Stadin Ratikat tiedottaa

Vaunu SR 233 on lähes valmis. Sähkötyöt saadaan päätökseen tänään lauantaina. Astinlaudat nostetaan paikoilleen maanantaina, jolloin suoritetaan myös maalauksen viimeistelytyöt. Muun muassa katto, ikkunalasit sekä matkustamon ohjekyltit on kaikki asennettu paikoilleen.

Menen tiistaina Tallinnaan tekemään vaunulle lopputarkastuksen. Lähetän sitten kuvia SRS-uutisiin.

Kuljetus on tarkoitus tilata ensi viikon perjantaille, jotta viimeistelymaalaus ehtii kuivua.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tänään Tallinnassa, tai oikeammin kaupungin eteläpuolella Kiilin kunnassa, tehdään kovalla tohinalla avoperävaunun viimeistelytöitä. Parhaimmillaan kahdeksan miestä ahkeroi yhtä aikaa vaunun kimpussa tekemässä viimeisiä maalaustöitä, asentamassa ajovaloja ja ruuvaamassa paikoilleen viimeisiä pienmetalliosia. Käytännössä vaunu on nyt valmis. SRS-uutisten kuvista (varmaankin huomenna online) näkyy mm. miten emalikilvet on asennettu paikoilleen, matkustamon valot ovat valmiit (niitä on jo koekäytetty irtoakuilla, valitettavasti kuitenkin jo eilen, eli en päässyt sitä näkemään), päätyjen koristeraidat on maalattu ym. Kuvista näkyy myös vaunun sivuilla olevat messinkitangot, jotka estävät matkustajien putoamisen vaunusta. Järjestysnumerot vaunu saa vasta Helsingissä.

Suuremmista töistä astinlautojen asennus on vielä tekemättä. Astinlaudat seisovat valmiiksi kasattuina vaunun vieressä, eli kyseessä on tunnin homma kun ne nostetaan paikoilleen ja ruuvataan kiinni.

Kuljetus on tilattu siten, että vaunu saapuu Helsinkiin ma 27.7. aamulla. Jos koeajot sujuvat vailla yllätyksiä, niin museoliikenne voidaan aloittaa la 1.8. kuten on suunniteltu. Toivotaan siis parasta!
 
SRS-uutisten kuvista (varmaankin huomenna online) näkyy mm. miten emalikilvet on asennettu paikoilleen, matkustamon valot ovat valmiit (niitä on jo koekäytetty irtoakuilla, valitettavasti kuitenkin jo eilen, eli en päässyt sitä näkemään), päätyjen koristeraidat on maalattu ym. Kuvista näkyy myös vaunun sivuilla olevat messinkitangot, jotka estävät matkustajien putoamisen vaunusta. Järjestysnumerot vaunu saa vasta Helsingissä.
Suuremmista töistä astinlautojen asennus on vielä tekemättä. Astinlaudat seisovat valmiiksi kasattuina vaunun vieressä, eli kyseessä on tunnin homma kun ne nostetaan paikoilleen ja ruuvataan kiinni.
SRS-Uutiset
Kuvat ovat jo uutssivulla!
 
Vaunu SR 233 (vielä numeroimattomana) on saapunut Helsinkiin. Vaunu laskettiin kiskoille Vallilassa klo 15.15. Huomenaamulla tehdään vetokytkimen kiinnityksen säätöjä ja iltapäivällä toivon mukaan jarrujen säätöjä.

Jossain vaiheessa keskiviikkoiltapäivää vaunu todennäköisesti siirretään Koskelaan, vetovaununa 157.
 
Kolme uutta postikorttia on ilmestynyt. Kuvat korteista ovat nähtävissä ja kortit tilattavissa sivulla http://www.stadinratikat.fi/kauppa.html

Kortissa #43 on ASEA:n kaksiakselinen moottorivaunu 157 vuodelta 1930 sekä Hietalahden telakan kesävaunu 233 vuodelta 1919 (entisöity 2009) Kauppatorilla. Kuvattu 8/09.

Kortissa #44 on ASEA:n kaksiakselinen moottorivaunu 157 vuodelta 1930 sekä Hietalahden telakan kesävaunu 233 vuodelta 1919 (entisöity 2009) Snellmaninkadulla Säätytalon edustalla. Kuvattu 8/09.

Joulukortissa #45 on helsinkiläinen nivelvaunu 72 vuodelta 1983. Kortti on kuvattu Mäkelänkadulla tammikuussa 1987, puut ovat kauniisti lumen peittämät. Joulukortin hinta on 0,80 € / kpl tai 50 kpl nippu 30 €.
 
Kotisivua on päivitetty museoliikenteen ja sen kaluston osalta.

Ensi kesän museoliikenteen aikataulut luvataan julkaista huhtikuussa.

Vaunuille 157 ja 233 on tehty suppeat, kuvapainotteiset esittelysivut vaunujen 150 ja 339 tapaan. Nämä löytyvät Museoliikenne-valikon alta sivupalkista.

Seuraava päivitys onkin sitten vaunun 233 kunnostusprojektista kertominen. Nythän sivustolla on lähinnä vaunun ja vaunusarjan historiaa, mutta tarkoitus olisi kertoa myös varsinaisesta entisöintiprojektista samaan tapaan kuin vaunun 339 kohdalla on tehty ja esitellä töitä myös valokuvin. Toivon mukaan teksti valmistuu tässä pimeiden syysiltojen aikana...
 
Oy Stadin Ratikat Ab on voittanut vuoden 2009 Best of Helsinki Awards -palkinnon kategoriassa "best incentive experience".

Helsingin matkailu- ja kongressitoimiston vuotuisen matkailupalkinnon ovat tässä kategoriassa valinneet matkailualan ammattilaiset omassa suljetussa äänestyksessään. (Osa kategorioista oli myös yleisöäänestykselle avoimia).

Parhaaksi kannustematkatuotteeksi valikoitui siis Stadin Ratikoiden kiertoajelu. Palkinto jaettiin 18.11.2009 illalla kaupungintalon juhalasalissa pidetyssä palkintogaalassa ja siitä kertoivat tänään mm. STT ja HS.

www.bestofhelsinki.fi
 
Turun kaupunginvaltuuston tekemän historiallisen raitiovaunujen palauttamispäätöksen johdosta

Turun raitsikkapostikortit ja pinssit –50%

Kaikki Turku-aiheiset postikortit nyt hintaan 0,50 € / kpl. Ks. kuvat korteista sivulta http://www.stadinratikat.fi/kauppa.html Tarjous koskee kortteja #7, 8, 18, 27, 28, 29, 38 ja 39 (kortin 37 painos on tilapäisesti loppu).

Turku-aiheinen pinssi #4 tarjoushintaan 1,50 € / kpl.

Tilaukset kotisivun kautta. Tarjous on voimassa 31.1.2010 asti.
 
Kauppa-sivulle http://www.stadinratikat.fi/kauppa.html on tullut myyntiin kaksi uutta tuotetta.

Tyylikkäässä solmioneulassa on helsinkiläinen ASEA:n kaksiakselinen ns. Pikkuruotsalainen. Vaunuja valmistettiin Helsinkiin vuosina 1908-1917. Solmioneula sopii loistavasti myös lahjaksi, sillä se toimitetaan sivulla olevan kuvan mukaisessa lahjapakkauksessa. Solmioneulan hinta on 50 €. Solmioneuloja on tehty vain 100 kpl.

Solmioneulojen myynnistä saadut tuotot käytetään vaunun SR 50 (ASEA 1909, ks. http://www.raitio.org/ratikat/helsinki/stara/sr50.htm) entisöintiin, joten ostamalla solmioneulan voit olla mukana tukemassa entisöintiprojektia. Pikkuruotsalaisen entisöinti alkaa tammi-helmikuun 2010 aikana ja tavoitteena on saada vaunu liikenteeseen kesän 2011 aikana.

Lisäksi Pikkuruotsalaisesta on tehty myös pinssi. Sen hinta on 4 € / kpl.

Samalla kaikkien pinssien hintoja on jouduttu korottamaan tuotantokustannusten noustua. Pinssien hinta on nyt 4 € (Turku-pinssi on 31.1.2010 asti tarjouksessa hintaan 1,50 €).

Postituskulut ovat 0,90 €, kun tilaus on alle 15 €. Tätä suuremmista tilauksista ei peritä postituskuluja.
 
Viimeksi muokattu:
Kotisivua on päivitetty. Sivustolta löytyy nyt seikkaperäinen artikkeli avoperävaunun SR 233 kunnostusprojektista. Artikkeli on lähes identtinen Raitiossa 1/10 julkaistun artikkelin kanssa, mutta kuvia on netissä vähemmän. Lisäksi netissä on julkaistu pari sellaista esimerkkipiirustusta, joita lehteen ei saatu mahtumaan. Artikkelista on myös hyvin lyhyt ruotsinkielinen tiivistelmä.

Museoliikenteen aikataulu kesäkaudelle 2010 on myös julkaistu.
 
Avoperävaunun SR 233 käsijarrujärjestelmässä oli alunperin suunnitteluvirhe. Talven aikana käsijarrujärjestelmä suunniteltiin uudelleen, ja nyt uusi käsijarru on toteutettu Vallilan varikolla. Vaunun etusillalla oleva käsijarrukahva käyttää erikseen asennettuja levyjarruja, ja käsijarrua voidaan käyttää seisontajarruna tilanteessa, jossa vaunun sähköhydrauliset jarrut joudutaan mekaanisesti avaamaan eikä vaunu ole kytketty yhteen moottorivaunun kanssa.

Käsijarrua on mahdollista käyttää myös hätäjarruna, mutta tähän ei pitäisi olla tarvetta, sillä sähköhydraulinen jarru on suunniteltu siten, että jarru kytkeytyy toisaalta hätäjarrukahvasta vetämällä mutta toisaalta myös silloin, jos kaapeliyhteys moottorivaunuun jostain syystä katoaisi.

Takasillan käsijarrukahva ei ole käytössä.
 
Kotisivua on päivitetty. Uutena palveluna tarjotaan nyt tilausajojen yhteydessä opastuspalveluja, joita on jo aiemmin säännöllisesti kysytty. Alasivu "Historialliset ajot" vuoden 1955 linjastoineen on jätetty pois.

Lisäksi Kauppa-sivulle on tullut myyntiin mainio Pieni Raitiovaunukirja, Kustantaja Laaksosen tuorein julkaisu pienten kirjojen sarjassa. Kirjassa esitellään värikuvin kaikki Helsingissä tänä päivänä liikenteessä olevat raitiovaunut. Kirjan kirjoittaja Jorma Rauhala, Suomen Raitiotieseura ry:n puheenjohtaja, on harrastanut raitiovaunuja jo silloin, kun pienet kaksiakseliset vaunut olivat arkipäivää. Rauhala on valinnut laajasta ja erittäin tasokkaasta kuva-arkistostaan edustavan kokoelman tämän päivän Helsingin spåria tilaus- ja museoliikenteessä nähtäviä vanhempia vaunuja unohtamatta. Kirja sopii mainiosti myös lahjaksi kaikille raitiovaunujen ystäville. 40 sivua, koko 20 x 20 cm.
 
Museoliikenne alkaa lauantaina 15.5.

HKL-Raitioliikenne järjestää yhteistyössä Oy Stadin Ratikat Ab:n kanssa museoraitiovaunuajeluita Helsingin keskustassa. Museoliikennettä avovaunulla kesän kaikkina viikonloppuina lauantaisin ja sunnuntaisin. Liikenne alkaa 15.5. ja päättyy elokuun lopussa. Juhannusviikonloppuna ei ole liikennettä.

Kierroksille lähdetään Kauppatorilta linjan 1 päätepysäkiltä klo 10–17. Vaunut lähtevät tasalta ja puolelta, mutta jos pysäkillä on jonoa, vaunut lähtevät täytyttyään. Kierroksen hinta on 5 euroa. HKL:n liput eivät käy erikoislinjalla eikä museoratikkamatkaa voi maksaa matkakortilla.

Lisätietoa on täällä: http://www.stadinratikat.fi/museoliikenne.html

Tervetuloa ajelulle!

HS:n uutinen: http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/91-vuotias+avoratikka+palaa+kiskoille+Helsingissä/1135256741863
YLE:n nettiuutinen: http://yle.fi/alueet/helsinki/helsinki/2010/05/pida_huivista_kii_ratikassa_1671304.html
 
Takaisin
Ylös