Tampereen raitiotien liikennöinnin kilpailutus

Onhan tuo VRn kohdalla nähty, että pelkkä tieto tulevasta lähiliikenteen kilpailutuksesta on saanut trimmaamaan toimintaa siinä määrin, että säästöt HSLlle ovat olleet merkittäviä.

Tampereella ei olisi tarvinnut edes trimmata, kun yksikkö olisi upouusi. Hyvällä suunnittelulla ja rekrytoinnilla se olisi voitu saada hyvinkin tehokkaaksi, ja tietysti tuo kilpailutus olisi ollut peikkona pitämässä huolen siitä, ettei "TKL-Raitioliikenne" olisi myöskään päässyt lässähtämään vuosien saatossa.
 
Varmaan perimmäinen syy kilpailutukseen on se, ettei edes demarivetoisella Tampereella kukaan usko enää sosialismiin.

Onhan tuo VRn kohdalla nähty, että pelkkä tieto tulevasta lähiliikenteen kilpailutuksesta on saanut trimmaamaan toimintaa siinä määrin, että säästöt HSLlle ovat olleet merkittäviä.

Niin, trimmasiko VR todellisuudessa mitään vai pudottiko vain rasvaista hintaansa... Yhteiskunnallinen toimija (joka VR ainakin toistaiseksi on) ei saa laskuttaa ylihintaa tai olla kehittämättä toimintaansa.

En ole sosialisti, mutta pidän erittäin kyseenalaisena pelkän operoinnin kilpailuttamista tilanteessa, jossa yhteiskunnallinen toimija omistaa kaluston, kiskot ym kaiken tarvittavan ja lisäksi määrää aikataulut ja reitit. Toki yhteiskunnan omistaman operaattorin pitää jatkuvasti kehittää toimintaansa ja näin HKL onkin käsittääkseni tehnyt jo jonkin aikaa.
 
Tampereella ei olisi tarvinnut edes trimmata, kun yksikkö olisi upouusi. Hyvällä suunnittelulla ja rekrytoinnilla se olisi voitu saada hyvinkin tehokkaaksi, ja tietysti tuo kilpailutus olisi ollut peikkona pitämässä huolen siitä, ettei "TKL-Raitioliikenne" olisi myöskään päässyt lässähtämään vuosien saatossa.

Joo, mulla luki tekstissä jossain vaiheessa, että puhtaalta pöydältä Tampereella varmasti pystyttäisiin järjestämään liikennöinti omin voimin kustannustehokkaasti.

Ongelma julkisissa monopoleissa on aika. Organisaatioon kertyy kaiken maaiman kiskonvälivirkamiestä ja muuta turhaa, kun kilpailutilannetta ei ole.
 
Käytän lähiliikennejunia paljon. Kalusto on uutta ja ne junat jonka kyydissä olen ollut ovat kulkeneet aikataulussaan. Ei tuo hintakaan estettä junan käytölle muodosta.

Siksi mielenkiintoista olisi tietää, että jos lähiliikenteessä on useampi operaattori, niin mikä on se hyöty, jonka matkustaja saa ?

Jos taas menee pieleen kilpailutus, niin mitä siitä pahimmillaan voisi seurata ?
 
^ Kilpailutuksen idea on tietysti pitää kustannukset kurissa, joka tarkoittaa pienempää subvetiotarvetta, joka näkyy matkustajalle, jos niin valitaan, parempana joukkoliikenteen palveluna. Toinen vaihtoehto tietysti on, ettei näy jl-matkustajalle mitenkään, mutta näkyy kutien muissa palveluissa tai näkyy veronmaksajalle äyrin laskuna tai pysymisenä ennallaan.

Eivät ne kuntien joukkoliikenteeseen käyttämät rahat kuitenkaan puussa kasva.

Tietenkin on mahdollista, että tarjouskilpailun voittanut operaattori kaatuu ja liikennettä jää hoitamatta, mutta jos sopimukset on tehty oikein, tuollainen haitta jä lyhytaikaiseksi.

Kunnissa pitäisi olla nykyisellään hyvänlaisesti osaamista jln kilpailutukseen, koska bussiliikennettä on kuitenkin kilpailutettu jo tovi. Vaikea kuvitella, että tilaajan osaamattomuuteen kaatuisi.
 
Kilpailutuksen idea on tietysti pitää kustannukset kurissa,
Voi olla, mutta onko näin todellisuudessa? Tämä on relevantti kysymys. Kilpailutus sekin maksaa kun tässäkin tapauksessa on järjestettävä monta kierrosta ennen kuin voitaja valitaan. Olisiko helpompaa ja järkevämpää ja eritoten edullisempaa kuitenkin järjestää omana tuotantona? TKL osaa erinomaisen hyvin järjestää bussiliikennettä kokonaistaloudellisesti hyvin tehokkaasti, joten miksei raitioliikennettä? Oma tuotanto tarkoittaa sitä, että kaikki on viime kädessä omissa käsissä eikä mitään ylimääräisiä välikäsiä tai sidoksia tarvita. Tiedossa on koko ajan mitä halutaan ja mahdolliset muutoksetkin hoituvat oman tuotannon avulla mahdollisimman joustavasti. Näen että kilpailutus on pelkästään ideologinen asia. Mitään takuita tai todeisteita ei ole siitä, onko se todellisuudessa yhteiskunnalle halvempaa. Joskus se toki on, mutta ei välttämättä läheskään aina. Olisi aina syytä tarkastella ennen kilpailuttamiseen ryhtymistä, onko siitä tosiasiallisesti hyötyä. Niin tässäkin tapauksessa.
 
Varmaan perimmäinen syy kilpailutukseen on se, ettei edes demarivetoisella Tampereella kukaan usko enää sosialismiin.
Sosiaalidemokraatit eivät usko sosialismiin, vaan sosiaalidemokratiaan. Sosialismiin uskoo Vasemmistoliitto, jos enää uskookaan...
 
Kyllä minunkin päässäni liikkuu tässä vaiheessa niitä ajatuksia joita Eppu esitti. Mutta eipähän kukaan pysty sulkemaan pois sitä että raitiovaunuoperaattori- ja lähiliikenneoperaattorikokeilu epäonnistuisi.
 
Näen että kilpailutus on pelkästään ideologinen asia. Mitään takuita tai todeisteita ei ole siitä, onko se todellisuudessa yhteiskunnalle halvempaa. Joskus se toki on, mutta ei välttämättä läheskään aina. Olisi aina syytä tarkastella ennen kilpailuttamiseen ryhtymistä, onko siitä tosiasiallisesti hyötyä. Niin tässäkin tapauksessa.

En edes usko lukemaani...

Myös Suomessa on ehditty jo verrattain lyhyessä ajassa todistaa, että joukkoliikenteen, jäte- ja lumikuljetuksien, palvelukuljetusten yms. kustannuksissa on saavutettu merkittäviä säästöjä kilpailutusten myötä.

Kaukobussiliikenteen vapautuminen on laskenut lippujen hintoja bussiliikenteen lisäksi raiteilla jne.

Missä todellisuudessa pitää elää, että tämän pystyy kyseenalaistamaan ja väittämään markkinataloutta siihen kuuluvine kilpailuineen ideologiseksi? Ei länsimaassa vuonna 2019.
 
Eppu on kyllä oikeassa ja tuo hyvän näkökulman esille.

Mitä takeita ei ole siitä, että liikennöinti tulisi kilpailutettuna tehokkaammin järjestestyksi ja halvemmaksi. Toista vaihtoehtoahan ei tässä tapauksessa koskaan testata.

Noissa jäte- ym. esimerkeissä asia on toisin. Siinä yleensä kilpailutetaan julkisen vallan jo järjestämä palvelu. Näissä tapauksessa molemmat kustannukset tiedetään. Eri juttu on sitten, että palvelun laatu saattaa kilpailutuksen seurauksena huonontua niin paljon, että kyse ei ole enää samasta palvelusta.
 
Niin, meillä ei valitettavasti ole useampaa todellisuutta, missä näitä asioita voisi rinnakkain verrata, että saataisiin takuu-oikeita kontrafaktuaaleja.

Kun yhdestä todellisuudesta saadut havainnot eivät kelpaa, eivätkä jonnet näytä enää Neuvostoliittoakaan muistavan, niin ei kait tässä auta kuin alkaa järjestämään palveluita julkisella tuotannolla ja siirtyä vähitellen full HD -sosialismiin.

Mun osalta oli tässä :D
 
En edes usko lukemaani...

Myös Suomessa on ehditty jo verrattain lyhyessä ajassa todistaa, että joukkoliikenteen, jäte- ja lumikuljetuksien, palvelukuljetusten yms. kustannuksissa on saavutettu merkittäviä säästöjä kilpailutusten myötä.

Kaukobussiliikenteen vapautuminen on laskenut lippujen hintoja bussiliikenteen lisäksi raiteilla jne.

Missä todellisuudessa pitää elää, että tämän pystyy kyseenalaistamaan ja väittämään markkinataloutta siihen kuuluvine kilpailuineen ideologiseksi? Ei länsimaassa vuonna 2019.
Onhan säästöjäkin saavutettu. Mutta tulosta on tullut myös julkisen puolen tuotannossa. TKL tuotti jopa voittoa jokin aika sitten, ellei edelleen. (En ole tutustunut sen kummemmin asiaan) Kilpailuttamisessa on huonotkin puolensa. On ollut useampia tapauksia joissa esim. bussiliikenteen kouluvuoroja on kilpailutettu ja voittanut yrittäjä on tehnyt alihintaisen tarjouksen. Vaikka kuntatilaajan puolesta asia onkin tuntunut hyvältä, niin ongelmia on saattanut seurata jonkin ajan kuluttua. Tilanne on saattanut johtaa yrittäjän pakkovaihtamiseen kesken sopimuskauden kun yrittäjä on mennyt konkursiin tai ei ole muuten kyennyt hoitamaan asioita sopimuksen mukaisesti. Ja tässä vain yksi esimerkki. Monet varmaan muistavat Westendin Linjan, jolle kävi hieman isommassa mittakaavassa kutakuinkin näin.

Tampereen ratikan tapauksessa on selvää, että koko kilpailuttamisprosessi itsessään on maksanut sievoisia summia. Ja tulee maksamaan joka kerta kun kilpailutetaan uudestaan. Kyse ei kuitenkaan ole kovin suuresta liikennöintikokonaisuudesta, kun vaunujakin on tilattu 19kpl. Väitän että samalla tehokkuudella mihin TKL yltää omassa tuotannossaan, tulisi pitkällä aikavälillä jopa edullisemmaksi pitää raitioliikenne omana tuotantona. Mutta toki tämä on vain teoriaa, kukaan ei ole laskenut tätä emmekä edes vielä tiedä voittavan tarjouksen hintaa.

Lisäksi, missä todellisuudessa täytyy elää, jos näkee asiat aina kovin mustavalkoisina ja ideologisesti värittyneinä eikä kykene hahmottamaan asioita käytännönläheisesti saati kyseenalaistamaan mitään?
 
Vastaa yksinkertaiseen kysymykseen: kuka aloitti viestiketjussa sössöttämään joukkoliikenteen järjestämisestä tavalla x ideologisena toimintana?

Vinkkinä ctrl+f "ideol"

Hyvät naiset ja herrat, nimimerkki Eppu!
 
Totta. Mutta ymmärsit kontekstin väärin. Tarkoitin nimenomaan sitä, että asioita pitäisi tarkastella ilman ideologisia seikkoja, käytännönläheisesti. Toisin sanoen, ideologia tässä yhteydessä on tekijä, joka tulisi sulkea pois päätöksenteosta. Politiikassa tällaista ei toki ole olemassa. Siksi yhteiskunta on ollut eri aikakausina mitä se on. Nykyajan ideologiana on yksityistäminen ja kilpailuttaminen. Niiden mahdollisista negatiivisista vaikutuksista välittämättä - vaikka monesti positiivisiakin on. Kaikki on tapauskohtaista.
 
Takaisin
Ylös