Tampereen raitiovaunuhavaintoja 2023

TRO #09 on saanut yllensä Tampereen Teatterin mustahkot teipit, joissa mainostetaan Tampere-Talossa esitettävää Taru sormusten herrasta. Ensihavainto 4.11.
Ja sepä katosi myös nopeasti. Viikolla 51 vaunua ei tainnu näkyä ajossa lain ennen lauantaita 23.12. jolloin vaunu olikin palautettu mainoksettomaksi. Tänään oli tarkoitus ottaa siitä kuva...

Jääny näemmä vallan kertomatta että #10 on Tapparan väreissä, joskin se myös on innoittanut itseäni seuraamaan hieman tarkemmin kiertoja
 
Vaikka vuosi on vaihtunutkin, niin 6.11.2023 alkoi linjalla 3 iltapäiväruuhkassa 6 min vuoroväli, josta tulee nyt 100 vuorokautta.

Kaivelin arkistoistani vaunuhavaintoja linjoittain ja koostin ne kahdelle sivulle, jossa ensimmäisessä on 2023 ja toisella sitten 2024 tapahtumat ja yhteenveto vaunujen sijoittumisesta linjoittain.

Taulukossa on linjan 1 vaunut värikoodattu hahmottamisen helpottamiseksi, lisäksi osan päivää ajossa olleita on laitettu kursivoituna. Tältä osin data ei ole kuitenkaan aivan täydellistä, sillä jokaisen vaunun liikkeitä ei ole ollut mahdollisuutta seurata mitenkään.

Lakkopäiviä tarkasteluajalle osui kolme, 2023-11-23, 2023-12-14 ja 2024-02-02, jolloin yksikään vaunu ei liikkunut lainkaan. Lisäksi joulupäivänä oli vaunuja ajossa vain ja ainoastaan kolme.

Siinä missä 2023 on suoritteet jakaantuneet tasaisemmin, onkin 2024 selvästi poissaoloja kertynyt vaunuille #04, #05, #06 ja #07.

Lisäksi 2024 puolella mainosteipatuille vaunuille #08 ja #10 on tullut vain kaksi poissaolopäivää, joista toinen lakon takia. Käytännössä #08 on ajanut myös 1.1. uudenvuodenpäivänäkin lisäliikennettä yöllä, mutta varsinaisesti uudenvuodenpäivänä alkavissa sarjoissa se ei ole enää ollut mukana, hyvähän se on vaunua välillä siistiäkin.

Mikäli tällaiselle nippelitiedolle on enempi kiinnostusta, näistä on saatavissa myös jopa ajosarjan tarkkuudella tietoja. Etenkin kolmosen osalta harva vaunu on kahta päivää peräkkäin samassa sarjassa, ykkösellä todennäköisemmin.
 
Takaisin
Ylös