Väki- ja ilkivallantekoja busseissa

Onko muuten nykyään kaikissa HSL-busseissa käytössä turvanapit, joilla kuljettaja saa yhteyden turvavalvomoon? Eihän se tietysti auta, jos esimerkiksi poliisipartion saapuminen kestää 10 minuuttia. Siinä ajassa tuollainen väkivaltainen nuorisojengi on jo ehtinyt pahoinpidellä matkustajia/kuljettajaa ja ovat myös ehtineet karkuun.
Tuskin millään teknisillä ratkaisuilla tai koulutuksella voidaan tällaisia tapauksia 100% ehkäistä.
Tässä tilanteessa turvaohjaamo on todennäköisesti kuitenkin hidastanut ja vaikeuttanut tekijöiden toimintaa. Ilman sitä olisi voinut käydä vielä huonommin.
Tässä tapauksessa oli vielä muita matkustajia, jotka yrittivät auttaa kuljettajaa.

On niissä napit, ainakin vanhemmissa busseissa, mutta saahan sitä nappia painella jos se helpottaa. Ei se silti kytkeydy minnekään. Ja onhan niissä puhelinkin.
Kukaan ei koskaan ole kertonut, että avautuuko linja, jos avautuu, niin miten? Ja meneekö se joulupukille vai? :lol:

En ole sattuneesta syystä tässä neljän vuoden työurani aikana siksi vaivautunut kokeilemaankaan.

Taas hyvä esimerkki asiasta johon on rahaa upotettu ja tulos täysi nolla.

Sen sijaan voi soittaa HSL:n turvavalvomoon (ihan omalla luurilla), tai HäKeen, ennenkuin tilanne karkaa käsistä. Sieltä saapuu painijaosasto sitten erikseen.

En tietenkään halua kollegaa tässä suolata, tilannehan on voinut eskaloitua hyvinkin nopeasti. Toivon hänelle ja muille loukkaantuneille pikaista paranemista!
Ja että nuo ihmispaskeet jotka teon takana, saadaan nopeasti kiinni ja asianmukaisesti oikeuskäsittelyyn.
 
Viimeksi muokattu:
Ja että nuo ihmispaskeet jotka teon takana, saadaan nopeasti kiinni ja asianmukaisesti oikeuskäsittelyyn.

Tuskinpa saadaan. Eihän Vantaan poliisi ole saanut sitä Myyrmäen postinkantajan murhaajaakaan kiinni. Miten ne saisi kiinni stereotyyppisiä roadmaneja, jotka ovat naamioituneet ja jotka ovat pukeutuneet niin kuin kaikki muutkin roadmanit? Mukavaa kyllä, että yrittävät kameratallenteiden avulla, mutta ainakaan minun luottoni siihen, että jäisivät kiinni, ei ole kovin korkealla. Se vaatisi melkein sitä, että tapahtunut tulee imaamin tietoon, joka sitten on itse yhteydessä poliisiin tai huolehtii siitä, että pojat ovat sinne yhteydessä.

Tämä on niin vakava juttu, että seurauksia on varmasti tulossa. Siis työsuojelun ja työntekijäjärjestöjen toimesta.

Minkätyyppisiä toimenpiteitä nämä voisivat käytännössä olla?
 
Minkätyyppisiä toimenpiteitä nämä voisivat käytännössä olla?
Minusta HSL:ää pitäisi painostaa, että esimerkiksi tämä toimimaton turvanappi saataisiin toimintaan.

Jo nyt meillä on ohje olla lähtemättä ohjaamosta mihinkään, mutta jos hyökkääjät tunkeutuvat kuljettajatiloihin, niin tietty raja on ylitetty.

En vielä tässä vaiheessa voi/pysty nimeämään kyseisiä toimenpiteitä. Ensisijaisesti tietysti yritetään vaikuttaa yhteistyössä. Onko HSL:stä siihen, jää nähtäväksi.

Itsekin ajan paljon yöaikaan ja olen toki huolissani työturvallisuudestamme.
 
Tuskinpa saadaan. Eihän Vantaan poliisi ole saanut sitä Myyrmäen postinkantajan murhaajaakaan kiinni. Miten ne saisi kiinni stereotyyppisiä roadmaneja, jotka ovat naamioituneet ja jotka ovat pukeutuneet niin kuin kaikki muutkin roadmanit? Mukavaa kyllä, että yrittävät kameratallenteiden avulla, mutta ainakaan minun luottoni siihen, että jäisivät kiinni, ei ole kovin korkealla. Se vaatisi melkein sitä, että tapahtunut tulee imaamin tietoon, joka sitten on itse yhteydessä poliisiin tai huolehtii siitä, että pojat ovat sinne yhteydessä.

Käytännössä jäävät kiinni jos sattuvat jonkun toisen rikoksen myötä myöhemmin poliisin kanssa tekemisiin tai joku tekijät tunteva ilmiantaa nämä. Muuten juttu haudataan monen muun ryöstön ja väkivaltateon kaveriksi tilastoihin.
 
Kyllä tuo 5-6 hengen jengi jäänee törkeästä ryöstöstä ja törkeästä pahoinpitelystä kiinni nopeasti jos bussista on ok turvakamerankuvaa.

Sen lisäksi törkeää ryöstöä ja törkeää pahoinpitelyä tutkittaessa saadaan vielä teletunnistetiedotkin käyttöön, kun rangaistusmaksimi on yli 4 vuotta. Kaiken järjen mukaan jollain tai useammilla tuosta laumasta on ollut kännykätkin mukana ja kun on kovin vähän tukiasemasta toiseen liikkuvia kännyköitä Länsimäessä keskellä yötä, niin eiköhän vauhdilla ole ensimmäiset noista kriminaaleista kiinni.

Tuskin noilla sankareilla on hanskojakaan ollut, joten sormenjälkiäkin löytynee.

Poliisi on tästä jutusta todella paljon perusjuttuja kiinnostuneempi, asiaa on päästy tutkimaan verekseltään ja kun rötöstelemässä mukana on ollut 5-6 henkeä mahdollisuus että juttu jäisi pimeäksi on pieni.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä heitä ainakin etsittiin sunnuntai-iltana, ihmettelin asiaa kun töistä tulin Jakomäessä illalla kun näytti olevan etsintä käynnissä partiolla....
 
Minusta HSL:ää pitäisi painostaa, että esimerkiksi tämä toimimaton turvanappi saataisiin toimintaan.

Jo nyt meillä on ohje olla lähtemättä ohjaamosta mihinkään, mutta jos hyökkääjät tunkeutuvat kuljettajatiloihin, niin tietty raja on ylitetty.

En vielä tässä vaiheessa voi/pysty nimeämään kyseisiä toimenpiteitä. Ensisijaisesti tietysti yritetään vaikuttaa yhteistyössä. Onko HSL:stä siihen, jää nähtäväksi.

Itsekin ajan paljon yöaikaan ja olen toki huolissani työturvallisuudestamme.

Mä pahoin pelkään, ettei sellaisia todellisia toimenpiteitä ole, joilla tällainen touhu voidaan estää. Ei se hälynappikaan mitään auta, kun tilanne eskaloituu ja on ohi muutamassa minuutissa. Tietysti voidaan ohjeistaa kuljettajia, että älkää puuttuko yhtään mihinkään ja antakaa porukan vaikka tappaa toisensa siellä matkustamossa – ja siihen varmaan joudutaankin menemään.

Minusta ei olisi ollenkaan kaukaa haettua, että kuljettajat ilmoittaisivat, että yksikään bussi HSL-alueella ei liiku, ennen kuin nämä tekijät ovat kiinni. Siinähän sitten odotettaisiin.

Sen lisäksi törkeää ryöstöä ja törkeää pahoinpitelyä tutkittaessa saadaan vielä teletunnistetiedotkin käyttöön, kun rangaistusmaksimi on yli 4 vuotta. Kaiken järjen mukaan jollain tai useammilla tuosta laumasta on ollut kännykätkin mukana ja kun on kovin vähän tukiasemasta toiseen liikkuvia kännyköitä Länsimäessä keskellä yötä, niin eiköhän vauhdilla ole ensimmäiset noista kriminaaleista kiinni.

Tämä voisi tosiaan ollakin käyttökelpoinen keino, vaikka prepaidin todennäköisyys lienee kohtuullisen korkea.
 
Mä pahoin pelkään, ettei sellaisia todellisia toimenpiteitä ole, joilla tällainen touhu voidaan estää. Ei se hälynappikaan mitään auta, kun tilanne eskaloituu ja on ohi muutamassa minuutissa. Tietysti voidaan ohjeistaa kuljettajia, että älkää puuttuko yhtään mihinkään ja antakaa porukan vaikka tappaa toisensa siellä matkustamossa – ja siihen varmaan joudutaankin menemään.

Pelastustoimen laiminlyönti on myös rikos. Jos on työntekijänä tilassa pelastustoimen laiminlyönnin rikoskynnys on matalampi.

Jos kuljettaja näkee bussissa esimerkiksi tapon yrityksen tai törkeän pahoinpitelyn eikä yritä siihen puuttua, se täyttänee myös aika helposti rikoksen tunnusmerkit.

Toki turvaohjaimosta ei tarvitse poistua, jos sen kokee liian vaaralliseksi, mutta jos kuljettaja on vaan välinpitämätön se on myös rangaistavaa.
 
En mä nyt ihan sanamukaisesti tuota noin tarkoittanut. Voi sieltä ohjaamosta soittaa myös hätänumeroonkin, jos matkustamossa on tuollainen tilanne päällä. Mutta kuten tästäkin keissistä näkee, ei noiden roadmanien touhuihin voi väliin mennä, kun ne ovat täysin holtittomia. Ihminen, joka kokee, ettei sillä ole mitään menetettävää, on kaikkein vaarallisin. Ja noilla roadmaneilla sitä menetettävää ei tosiaankaan ole. Tässähän ne pahoinpiteli ja ryösti nämä väliintulleet.
 
Oho! Totisesti toivon olleeni väärässä ja että nämä olisivat nyt oikeat tekijät.

Tästä tosin on vielä pitkä matka tuomioon, kun syyttelevät toinen toisiaan eikä saada selville, kuka teki mitäkin.
 
Ja Espoon keskuksen.

Niinpä. Hölmöläisten peitonjatkamista. Tuleehan siitä lisää kuluja, jos vartiointia pitää oikeasti lisätä eikä vaan siirtä paikasta toiseen, mutta jää kyllä tulotkin tulematta, jos ihmiset ei uskalla kulkea julkisilla eikä kuljettajat uskalla niitä ajaa.
 
Takaisin
Ylös