Vallilan maanalainen raitiovaunuvarikko

Hesa 26.10.: (Digilehti)
1950-luvulla rakennetun asuintalon suojelu mutkistaa Helsingin kaupungin liikennelaitoksen HKL:n suunnitelmaa laajentaa raitiovaunuvarikkoaan Koskelassa.
---
Päätös asiassa tehdään vuoden päästä, kun HKL:n johdinautoliikennettä käsittelevä selvitys valmistuu.
Jos HKL tuo johdinautot takaisin Helsinkiin, uuden raitiovaunuvarikon ei tarvitse olla aivan niin suuri kuin nyt on kaavailtu, Lehmuskoski kertoo.
Hah haa! "Oraakkelihan" näki tämän jo monta kuukautta sitten, kun kerrottiin, että Koskelan varikko saattaisi hyvinkin riittää vaunutarpeisiin myös jatkossakin.

Toki vielä "jos".
 
Viitaten vain tämän ketjun alkuun. Ilman vastustusta sopii pysäköintiluolan rakentaminen Vallilaan, kun se on henkilöautoille ;).
No tämähän on ihan selvää. Ei siinäkään ollut mitään ongelmaa, että Mannerheimintien ja Aleksin risteykseen tehtiin ajoyhteys autoille ratikkaradan poikki, koska kyse oli pääsystä parkkiluolaan.

Eräästä ratikkasillasta joka maksaa 120 M€ on kamala haloo ja vastustukampanja, YVAa pitää tehdä ja vesibussilla korvata. Mutta saman verran yhteen Itäväylän risteykseen Herttoniemessä ei aiheuta keskustelua eikä polemiikkia. Ei oikealla, ei vasemmalla eikä vihreissä. Ei tarvita havainnekuvia maiseman pilaantumisesta, ei YVAa mistään vaikutuksista, eikä mitään keskustelua siitä, voisiko niitä autoilijoita kuljettaa jollain muulla konstilla, kuten katubussilla (kun vesibussi kulkee Herttoniemessä niin huonosti, vaikka pääseehään sieltäkin rannasta Kauppatorille laivalla jo nytkin).

Tätä meille on taottu päähän YLEn aikaisen aamuradiota*) myöten jo 50 vuotta. Auto on itsestäänselvyys. Sen kustannuksilla on yhtä vähän merkitystä kuin kahvilla, tupakalla, viinalla ja muilla huumeilla. Saada pitää, maksoi mitä maksoi, mieluummin nähdään nälkää ja vaikka kuollaan.

Antero

*) Alkaa jo nyppiä, kun erään usein aamuisin äänessä olevan toimittajan jutuista tuntuu puolet olevan siitä, miten hän tänäkin aamuna pääsi autolla töihin ja kuinka nyt kaikki autoilijat (eikö muka ole muita kuuntelijoita) soittaisivat ja kertoisivat, missä tämän aamun kolarit ja ruuhkat ovat. On tullut mieleen, pitäisikö ryhtyä joka aamu soittamaan, että tänäänkin pääsin joukkoliikenteellä kolaroimatta ja seisovien henkilöautojen ohi. Onhan se ihan yhtä uutinen kuin että autot kolaroivat ja seisovat jonoissa tänäkin aamuna.
 
Mua ne eivät nypi. Silloin kun kaikki sisääntuloväylät ovat kolarien takia jumissa, niin silloin on kiva huomata asuvansa paikassa, josta ei tarvitse omaa autoa työmatkaansa varten... ;-)

Sanoisin, että pysäköintiluola vaatii hiukan vähemmän tilaa kuin ratikkahalli.
 
Mua ne eivät nypi. Silloin kun kaikki sisääntuloväylät ovat kolarien takia jumissa, niin silloin on kiva huomata asuvansa paikassa, josta ei tarvitse omaa autoa työmatkaansa varten... ;-)
No juu, mäkin yritän ajatella, että koko ajanhan siellä vaan todistellaan, miten heikko ratkaisu autoilu on. Mutta kuitenkin, voisi siellä myös mainostaa positiivisella tavalla joukoliikennettä.

Sanoisin, että pysäköintiluola vaatii hiukan vähemmän tilaa kuin ratikkahalli.
No ei, mutta paukuttelua siitäkin tulee ja taloja on ympärillä halkeamassa jne. Jos Vallilan hallin alle olisi ehdotettu parkkiluolaa Vallilan asukkaille siten, että se sisältyy asunnon hintaan, niin tuskin olisi tullut sellaista haloota kuin ratikkavarikosta.

En sano tätä sillä, että olisin luolavarikon kannalla. Ihmisten suhtautuminen asioihin on vain niin – hmm, oikeastaan hyvin loogista.

Antero
 
Ihan näin puun takaa ajattelin vain ilmoittaa, että varsinkin Hauhontiellä olevat todella vanhat kanankakkatalot todellakin halkeilevat jo nyt. Asunnoissa on seinissä ja katoissa halkeamia, enkä usko että räjäytystyöt suoraan alapuolella parantaisivat asiaa. Toisaalta taas jos HKL maksaisi noiden asuntojen korjaamisen, ei asukkailla varmaan olisi paljoa syytä valittaa. :D
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
haltia.blogspot.com sanoi:
Ratikkavarikon sijoituksen selvitystyössä Vallilan kallion vaihtoehto on kuopattu ja Koskelan osalta

HKL:n johtokunnan jäsen Mirva Haltian blogista lainaus yllä. Kun siis Vallilan kallioluola jää toteutumatta, on minusta perusteltua jatkaa varikkokeskustelua uudessa topikissa.
 
Takaisin
Ylös