Kannattaako siis käytännössä ottaa vielä istumaan kykenemättömän vauvan kanssa matkustettaessa turvakaukalo vai vaunujen koppa, jonka saa käytännössä vain lattialle?
Käsittääkseni vauva on täysin turvassa vain omassa turvakaukalossaan tai turvaistuimessaan, kunhan bussista löytyy turvavyöllä varustettu istuin. Kolarit ovat toki harvinaisempia kuin henkilöautoilla, mutta kun sitten rysähtää niin aika turvattomalta tuntuu ajatus vauvasta vaunukopassa irrallaan lattialla tai sitten - varjelkoon - vanhemman sylissä ilman mitään turvavarusteita.
Itse ottaisin vastaavassa tilanteessa meidän vauvalle (nyt 5 kk) mukaan turvaistuimen (Graco Duologic, kombinoitu turvaistuin ja -kaukalo), mutta silloinkin kysymysmerkiksi jäisi ulottuuko turvavyö istuimen ympäri oikealla kiinnitystavalla. Tuo malli on nimittäin sen verran iso, että esim. taksissa ei onnistunut sen suora kiinnitys (siis ilman istuimen omaa alaosaa) kunnolla, kun vyö ei ylettynyt ympäri riittävän reilusti - tai sitten olisi kai pitänyt säätää etuistuinta taaksepäin kunnolla.
En osaa sanoa helpottuuko matkustaminen välittömästi kun vauva oppii istumaan. Ei kai esim. 6-12 kk ikäistä lasta voi suoraan istuttaa bussin penkkiin vaan mieluummin laittaisin vieläkin turvaistuimeen ainakin hetken aikaa? Ehkä joku tietää jolla on kokemusta tuon ikäisistä?
Jos mahdollista, juna olisi helpompi kulkutapa, varsinkin jos saa varattua perhehytin. Junassa ei ainakaan tarvitse välttämättä turvakaukaloa vaan vaunut tai mikä tahansa vastaava järjestely toimii eikä tarvitse murehtia liikenneturvallisuutta.
Käydessämme marraskuussa Oulussa emme tosin saaneet perhehyttiä menomatkalle vaan saimme paikat kymmenen vaunun päähän palveluvaunusta, jossa lastenhoitohuone sijaitsee. Kävin vaihtamassa pikkuiselle vaipan kolme kertaa matkan aikana ja jokaiseen reissuun kului edestakaisine kävelyineen koko junan läpi noin puoli tuntia. Yhteensä sain siis tuon matkan aikana kävellä vauva sylissä 1,5 tuntia junan käytävää pitkin! Lisäksi tuttipullonlämmitin oli epäkunnossa, joten tuota palvelua piti pyytää ravintolavaunusta. Paluu perhehytissä oli helpompi (jos ei lasketa henkilöonnettomuutta Lielahden aseman kohdalla, jonka seurauksena juna myöhästyi 45 min Tampereelle saapuessa ja aiheutti tuskaisia hetkiä) ja vauva sai nuokkua turvaistuimessaan lattialla milloin ei ollut sylissä, ja hoitohuone oli samassa vaunussa.
Mutta miksi ihmeessä perhehytissä on penkit joita ei voi kallistaa? Matka Oulusta Tampereelle on aika tuskainen aikuiselle, kun pitää istua epäergonomisesti selkä suorassa noin monta tuntia.