Järvenpään paikallisliikenne

Järvenpäässähän alkoi eilen joukkoliikenteen maksuton marraskuu, joten ihan luonnollista että matkustajia on ennätysmäärä.
Tiedän kyllä. Kirjoitin vain sen takia, kun minulle väitettiin ettei kannata ajaa isolla autoilla.
Linjan 22 lähtö pikkubussilla klo 15.16 ihan täynnä matkustajia. Näyttää tulevan seisomapaikatkin käyttöön.
Tähän lähtöön olisi saatava isot auto sillä muuten alkavat matkustajat vähentyä.
 
Tiedän kyllä. Kirjoitin vain sen takia, kun minulle väitettiin ettei kannata ajaa isolla autoilla.
Tietenkin ilmainen joukkoliikenne houkuttelee lisää matkustajia, joka sitten vaatisi isompia autoja. Aiemmin puhe oli kuitenkin maksullisista matkoista, joiden matkustajamäärät olivat huomattavasti pienempiä kuin nyt mainitsemasi. Jos nyt vaihdettaisiin linjoille 22 ja 23 isot autot, matkustajamäärät olisivat todennäköisesti kannattavat isoilla autoilla ajamiseen marraskuun ajan, mutta kuun vaihtuessa kuljettaisiin lähinnä vain tyhjiä penkkejä.
 
Tietenkin ilmainen joukkoliikenne houkuttelee lisää matkustajia, joka sitten vaatisi isompia autoja. Aiemmin puhe oli kuitenkin maksullisista matkoista, joiden matkustajamäärät olivat huomattavasti pienempiä kuin nyt mainitsemasi. Jos nyt vaihdettaisiin linjoille 22 ja 23 isot autot, matkustajamäärät olisivat todennäköisesti kannattavat isoilla autoilla ajamiseen marraskuun ajan, mutta kuun vaihtuessa kuljettaisiin lähinnä vain tyhjiä penkkejä.
Taisin ensimmäisessä viestissäni sanoa sen, että edes tämän kokeilun aikana kannattaisi ajaa mahdollisimman paljon isoilla. Näin saatetaan saada lisää matkustajia, sillä jos kokemus on se, että menee täydellä pikkubussilla niin tuskin kukaan menee sen jälkeen bussilla. Ja tarkoitan siis auton omistajia ihmisiä.
 
Taisin ensimmäisessä viestissäni sanoa sen, että edes tämän kokeilun aikana kannattaisi ajaa mahdollisimman paljon isoilla. Näin saatetaan saada lisää matkustajia, sillä jos kokemus on se, että menee täydellä pikkubussilla niin tuskin kukaan menee sen jälkeen bussilla. Ja tarkoitan siis auton omistajia ihmisiä.
Se bussin kalustotyyppi ei loppupeleissä ole niin olennainen asia kun maksuton joukkoliikenne nimenomaan on se juttu joka tuo lisää matkustajia. Jos kerran ne Järvenpään pikkubussit ovat täynnä se on merkki siitä että maksuton kokeilu tuo matkustajia kalustosta riippumatta.
 
Järvenpäässähän joukkoliikenne on maksutonta marraskuussa. Linkki uutiseen Niin tuli mieleeni, että toivottavasti tuona aikana mahdollisimman moni lähtö ajettaisiin isolla kalustolla. Nimittäin suurin osa Järvenpään sisäisestä liikenteestä ajetaan pikkubusseilla. Linkki aikatauluihin, josta näkee mitä kalustoa milläkin lähdöllä käytetään. Mielestäni tuon kokeilun aikana tulisi ajaa isoilla busseilla, sillä se houkuttelisi enemmän matkustajia.

Olen myös muutenkin ihmetellyt sitä miksi Järvenpäässä ajetaan suurin osa lähdöistä pikkubusseilla, kun taas esim. Hyvinkäällä ei, joka on kuitenkin saman kokoinen kaupunki.

Mielestäni isot autot houkuttelevat enemmän matkustajia, sillä niissä on mukavampi matkustaa, helpompaa liikkua ja isompi koko tekee mielikuvan ihan oikeasta bussista.

Mielestäni myös aikatauluja tulisi kehittää Järvenpäässä, sillä verrattuna muihin saman kokoluokan kaupunkeihin Järvenpäässä on mielestäni huono tarjonta varsinkin viikonloppuisin.

Esimerkkinä vaikka se, että kun matkustin Porvoossa joku lauantai bussilla. Kyydissä oli noin 15 matkustajaa, mutta Järvenpäässä viikonloppuisin vuorot tuntuvat ajelevan tyhjinä. Enkä kyllä ihmettele sillä pienet autot ja huonot aikataulut tuskin houkuttelevat matkustajia.

Ensi kesänä liikenne taidetaan kilpailuttaa uudelleen joten toivon todella, että silloin kaikille linjoille saataisiin isot autot ja aikatauluja voitaisiin parantaa.

Mielestäni on häpeällistä, että noin 47 000 asukkaan kaupungissa joukkoliikenne perustuu pakettiautoihin.
Unohtakaa kaikki mitä olen kirjoittanut tästä.

En halua enää kommentoida asiaa.
 
Viimeksi muokattu:
Minun mielestä Järvenpäähän pitäisi tulla isot bussit, kävin tänään matkustamassa kierroksen linjaa 23, ja menomatkalla oli vain yksi matkustaja minun lisäksi, ja paluumatkalla olin ainoa matkustaja
Nyt on pakko ottaa vielä kantaa tähän asiaan.
Linjan 23 lähdöllä Haarajoelta klo 15.50 oli jo ennen puoltaväliä eli tätä kirjoittaessa kyydissä 11 ihmistä pikkubussissa. Myös linjalla 24 oli eilen klo 16.15 lähdöllä 7 matkustajaa.

En ihan oikeasti ymmärrä miksi minulle nauretaan siitä, että olen sitä mieltä, että ainakin tämän kokeilun aikana ajettaisiin isoilla busseilla. Luulisi että tällä foorumilla olisi ihmisiä, jotka kannattaisivat joukkoliikennettä.

Onhan monella HSL:n linjallakin välillä vain muutama matkustaja.

Tuo, että sinun vuorossasi ei ollut matkustajia ei tarkoita etteikö niitä olisi muilla vuoroilla.

Myös kuljettavat ovat sanoneet, että matkustajia on ollut ennätysmäärä. Myös niillä vuoroilla, joissa on ollut seisomakuorma, ja jotka on ajettu pikkubusseilla on ollut todella ahdasta. Olen matkustanut nyt marraskuun aikana 18 kertaa bussilla Järvenpäässä.

En ymmärrä miksi minulle väitetään siitä, että pikkubussi riittää 25 ihmiselle. Olen nähnyt näitä kuormia ihan omin silmin.
 
Viimeksi muokattu:
Ja tuo, että sinun vuorollasi oli paljon matkustajia ei tarkoita etteikö niitä kulkisi myös tyhjänä.
Nyt lopettaakaa jo tuo väittäminen. Niitä matkustajia on oikeasti paljon. Mikä teitä vaivaa.
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Ajoin viikonloppuna yhden matkustajan kanssa linjalla 631, mutta ei se tarkoita että koko linjaa pitäisi ajaa pikkubussilla.
 
Viimeksi muokattu:
Sähän jo olet sanonut lopettavasi tästä bussien koosta puhumisen kaksikin kertaa? Tapahtuuko siellä Jäkessä nyt niin huutavaa vääryyttä, että niistä bussien väitetyistä matkustajamääristä pitää kirjotella koko palsta täyteen, vaikka kukaan tätä lukeva tuskin voi asialle mitään?

Suurimman osan ihmisistä on vaan aika vaikea ottaa tosissaan pitkää kauhisteluviestiä siitä, että pikkubussissa oli seitsemän ihmistä.
 
Menkää itse katsomaan tilannetta arkisin klo 15-18
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Sähän jo olet sanonut lopettavasi tästä bussien koosta puhumisen kaksikin kertaa? Tapahtuuko siellä Jäkessä nyt niin huutavaa vääryyttä, että niistä bussien väitetyistä matkustajamääristä pitää kirjotella koko palsta täyteen, vaikka kukaan tätä lukeva tuskin voi asialle mitään?
Se että minua pilkataan ja väitetään, että olen väärässä. Se ottaa minua päähän todella paljon.
 
Viimeksi muokattu:
Pakettiautojen ja isojen bussien välillä on tapahtunut kuitenkin huomattavia muutoksia tällä vuosituhannella - ei niin paljoa pakettiautoissa, vaan isoissa busseissa ja sitä kautta niiden eroavaisuuksissa on tapahtunut isoja harppauksia. Jotta tämä kiistely saisi vähän numeropohjaa, tein laskelmat:

Polttoainekulut per matkustaja
2000-luvun dieselbussi* 0,4 l/km -> tarvitaan 8 henkilöä kyytiin, jotta voittaa yksityisautoilun**
2020-luvun dieselbussi 0,27 l/km -> tarvitaan 5 henkilöä kyytiin, jotta voittaa yksityisautoilun

Co2-päästöt per matkustaja
2000-luvun dieselbussi 1 000-1 100 g/km -> tarvitaan 11 henkilöä kyytiin, jotta voittaa yksityisautoilun
2020-luvun dieselbussi 600 g/km -> tarvitaan 6 henkilöä kyytiin, jotta voittaa yksityisautoilun

NOₓ-päästöt per matkustaja
2000-luvun dieselbussi 5-8 g/km -> tarvitaan 120 henkilöä kyytiin, jotta voittaa yksityisautoilun
2020-luvun dieselbussi 0,1-0,2 g/km -> tarvitaan 6 henkilöä kyytiin, jotta voittaa yksityisautoilun

*) bussina keskivertobussi - Lahti Scala (2000-luku), Iveco Crossway (2020-luku)
**) yksityisautoilun oletusarvot: keskimääräinen moderni dieselauto, 1 matkustaja
 
Viimeksi muokattu:
No jos pikkubusseja haluttaisiin käyttää niin minulla on muutama ehdotus. Olen sitä mieltä, että nuo sprinterit, joita Järvenpäässä käytetään ovat kamalimpia pikkubusseja. Esimerkiksi Porin citylinjalla käytössä olevat pikkubussit olisivat jo ainakin kymmenen kertaa parempia.

Mutta mielipiteeni on edelleen isot bussit. Mutta voisin tyttö pikkubusseihin, jos niihin saataisiin vähän tilavammat oltavat.
 
Takaisin
Ylös