b10m55
Tunnistettu jäsen
- Liittynyt
- 29 Kesäkuu 2005
- Viestit
- 178
Kaupallisia radioasemia on joskus moitittu höpö-höpö-journalismista, mutta osaa se YLEkin. Viime viikolla oli ylenaikaisen aamuaiheena Tukholman joukkoliikenne. Toimittaja oli lähetetty koko viikoksi naapurimaan pääkaupunkiin antamaan raportteja. Ensimmäisenä aamuna raportoija oli bussipysäkillä odottamassa ja kertoi, että Tukholmassa bussinkuljettajat eivät enää myy kertalippuja. Aamutoimittaja Suomen päässä oli tästä aivan äimistynyt eikä ollut koskaan kuullutkaan sellaisesta, ettei lippuja saisi kuin automaatista.
Toisena päivänä toimittaja oli kokeillut metroa ja pikaraitiotietä. Metro oli ollut moderni ja siisti, mutta pikaraitiotievaunu oli jokin museosta kaivettu 50-lukulainen rakkine. Ja taas ihmeteltiin. Joukkoliikenteen korkeita maksuja kummasteltiin myös ja hinnoista puhuttiin tietenkin kertamaksulähtöisesti. Toimittaja selitteli vyöhykkeitä ja muisteli että Helsingistä vyöhykkeet poistettiin jo 1970-luvulla - ei kai ymmärtänyt eroa koko Tukholman läänin ja Helsingin sisäisen liikenteen välillä.
Joka aamu opeteltiin myös jokin ruotsin uudissana. Eräänä aamuna se oli tvärbanan. Helsingin päässä toimittajalla ei ollut mitään käsitystä mitä se voisi tarkoittaa. Myös tukholmanmatkaajalle se oli ollut täysin outo, mutta sitten oikeaksi vastaukseksi oli kerrottu "kehärata".
Nämä aamuiset raportit kestivät kukin n. 5-10 minuuttia. Aiheina olivat myös tietullit ja kaupunkipyörät. Kunnollisella valmistelulla ja asiantuntemuksella ohjelmista olisi voinut olla paljonkin hyötyä. Nyt ei näistä pätkistä saatu juuri mitään faktatietoa.
Toivottavasti toimittajalla oli jokin hyödyllisempikin missio tälle viikon tukholmanreissulle, ettei tämä nollainformaatio-aamuviihde ollut matkan koko kuva.