joukkoliikenne

  1. vilscaala

    Kriittisen palautteen viestiketju

    Hei koko foorumi yhteisö. Olen huomannut foorumilta jossain määrin puuttuvan kriittiseen palautteeseen tarkoitetun osion. On hyvä, että on jokin paikka jossa voi kertoa HSL- alueen puutteista tai mahdollista parannusehdotuksista. Kriittinen palaute onkin tärkeä osa demokratiaa ja asioiden...
  2. T

    Yleisiä havaintoja kuljettajista ja joukkoliikenteestä

    Täällä saa kirjoitella ihan vapaasti, kukaan ei saa pahastua.
  3. vaajy

    Väinö Paunu Oy vetäytyy Pirkkalan paikallisliikenteestä kesällä 2022

    Kuulin eilen Väinö Paunu Oy:n kuljettajalta, jonka kanssa juttelen usein, että Väinö Paunu Oy luopuu varikostaan Pirkkalassa. Linjalla 8 ajavat tällä hetkellä näitä vuoroja Kyöstistä Haukiluomaan. Ja osa sieltä takaisin (kaikki illan vuorot ei lähde takaisin Pirkkalaan). Kyösti (Väinö Paunu...
  4. L

    Joukkoliikennesanastoa

    Terve vaan kaikki! Tähän ketjuun voisi keräillä tyypillistä joukkoliikennesanastoa, ja kutsumanimiä. Itse en niistä tiedä juuri mitään, mutta tieto helpottaisi paljon. (Näin esimerkiksi: Pölhölä=Pohjolan Liikenne, Hösseli=HSL)
  5. C

    Kävinpä Roomassa

    Joukkoliikennettä tuli viikon aikana käytettyä melko paljon. Varsin hyvä ja toimiva kuva järjestelyistä jäi, vaikka aikataulut olivatkin välillä melko suurpiirteisiä. Bussien kunto oli välillä varsin surkea mutta ihan uudenkarheaakin kalustoa näkyi. Metrojunat oli maalattu lähes umpeen...
  6. M

    Osuuskunta suunnittelee ilmaista lentokenttäbussia Oulun keskustan ja lentoaseman välille

    Taustana tilanteelle on se, että Oulun joukkoliikenne muuttui syksyllä jonka seurauksena osa joukkoliikenteen vuoroista kulkevat vajailla autoilla ja joillakin linjoilla painitaan ihmisiä sisään ja ennenkaikkea laatulupaukset on unohdettu tyystin. Aikataulun voi unohtaa mikäli lentokentälle...
  7. Knightrider

    Helsingin metron asemaväli

    Minua on jo pitkään mietityttänyt, miksi Helsingin metron asemaväli on mitä on. Se ei palvele kaikkia radan varrella, mutta sitä ei voi myöskään kutsua maisevia halkovaksi, nopeaksi yhteydeksikään. Keskustassa se on nopein väline, mutta keskustan ulkopuolella se ei päihitä autoilijoita eikä ole...
  8. M

    Historiikkejä joukkoliikenteestä

    Hei, Keskustelu Castrenin metrosuunnitelmasta kirvoitti minut pohtimaan, mitä kaikkia historiikkejä on joukkoliikenteestä kirjoitettu. Tiedätkö historiikin aiheesta, tai onko sinulla sellainen hyllyssäsi? Kertoisitko meille muillekin.
  9. F

    Enemmistö ry Facebookissa

    Olen perustanut kevyen ja joukkoliikenteen käyttäjien asioihin keskittyneelle Enemmistö ry:lle Facebook-ryhmän. Ryhmä on osa yhdistyksen toimintatapojen nykyaikaistamista. Toivotan kaikki halukkaat tervetulleiksi mukaan, olipa kysymys kannatuksesta tai osallistumisesta varsinaiseen toimintaan...
  10. T

    Liikennesuunnittelijaksi?

    Tästä se lähtee. Ensimmäinen avaamani ketju voi vielä muuttaa elämäni. Ja kun mahtipontiset aloitukset on saatu aikaan, on aika siirtyä itse asiaan. :biggrin: Olen siis pian opiskelupaikan valinnan edessä ja yhtenä vaihtoehdoista on kummitellut liikennesuunnittelijan ammatti. Luonnollisin tie...
Takaisin
Ylös