- Liittynyt
- 20 Heinäkuu 2005
- Viestit
- 1,394
Tämä onkin mielenkiintoinen aihe.
Noista ohjusradoista ensin. Ne todellakin ovat tsaarin aikaan rakennettuja, mutta aikanaan suunniteltuja sotilaallisten näkökohtien mukaan. Yleensäkin on erikoista havaita, että koko Venäjän rataverkko on olennaisesti sama kuin tsaarin aikana. (poikkeuksina toki vankileirien saariston tiheimpien alueiden radat: Vorkutaan, BAM yms.) Tuolloin ei ollut ilmavoimia ohjuksista puhumattakaan, joten radat olivat turvallisia ja myös nopeimpia armeijoiden kulkuyhteyksiä. Rautatiekuljetukset olivat yksi keskeinen syy, miksi ensimmäisestä maailmansodasta tuli sellainen kuin tuli: näännytyssota. Hyökkääjä eteni aina kävelyvauhtia, mutta puolustaja kykeni aina kuljettamaan rautateitse riittävästi joukkoja uhatuille kaistoille.
Mutta takaisin Balttiaan ja Suomeen. Venäjän yleisesikunta piti aikanaan yhtenä suurena uhkana vihollisen maihinnousua joko Balttiaan tai Suomeen ja sieltä käsin Pietarin uhkaamista. Tämän varalta on niin Balttian kuin Suomenkin radat linjattu. Esimerkiksi Suomessa kaikki pääradat kulkevat sisämaassa, yli 100 km päässä rannikolta, siis noin kolmen päivämarssin päässä. Rannikon suuriin kaupunkeihin on vain pistoradat. Ainoana poikkeuksena on rantarata, joka rakennettiin itsenäisen Suomen aikaan. Tarkoitus oli, että jos vihollinen nousisi maihin Suomessa, venäläiset voisivat keskittää joukkonsa uhattuun kohtaan nopeasti, mutta vihollinen ei kykenisi katkaisemaan ratayhteyksiä. Tämän seurauksena yhäkin rannikon suuret kaupungit Vaasa, Pori ja Kotka ovat onnettomien ratayhteyksien päässä.
Viimeinen venäläisten linjaama strateginen rata on kuten jo sanottu Pietari - Savonlinna - Vaasa. Venäläisille siitä ei ollut hyötyä, mutta sisällissodassa tämä rata osoittautui valkoisille korvaamattomaksi: se yhdisti rintamat Hämeessä, Savossa ja Karjalassa. Radan viimeinen osuus valmistui muutama kuukausi ennen sisällissodan alkua.
Ja sitten tämä HELI-rata. Sen tekemättä jättämiseen saattoi tosiaan liittyä strategisia syitä, mutta tuskin välittömästi vaan syy oli luultavasti sotataloudellinen. Kymenlaakso ja Vuoksenniska ovat alueita, jotka ovat välittömimmin vaarassa "tapaus idän" toteutuessa, siis alueita, joiden teollisuuden kehittmistä ei missään tapauksessa pitänyt rohkaista. Jo 30-luvulta lähtien teollisuutta on pyritty sijoittamaan Keski- ja Länsi-Suomeen, alueille jotka ovat kaukana Itärajasta ja joista on suorat ratayhteydet Länsirannikon satamakaupunkeihin, joista on turvatuimmat meriyhteydet Ruotsiin.
Suomalaisten itsensä strategisista syistä rakentamia ratoja ennen sotia ovat Pori - Parkano - Haapamäki, Kontiomäki - Nurmes, (Pieksämäki) - Huutokoski - Viinijärvi - (Joensuu), Viipuri - Koivisto ja Viipuri - Äyräpää.
Noista ohjusradoista ensin. Ne todellakin ovat tsaarin aikaan rakennettuja, mutta aikanaan suunniteltuja sotilaallisten näkökohtien mukaan. Yleensäkin on erikoista havaita, että koko Venäjän rataverkko on olennaisesti sama kuin tsaarin aikana. (poikkeuksina toki vankileirien saariston tiheimpien alueiden radat: Vorkutaan, BAM yms.) Tuolloin ei ollut ilmavoimia ohjuksista puhumattakaan, joten radat olivat turvallisia ja myös nopeimpia armeijoiden kulkuyhteyksiä. Rautatiekuljetukset olivat yksi keskeinen syy, miksi ensimmäisestä maailmansodasta tuli sellainen kuin tuli: näännytyssota. Hyökkääjä eteni aina kävelyvauhtia, mutta puolustaja kykeni aina kuljettamaan rautateitse riittävästi joukkoja uhatuille kaistoille.
Mutta takaisin Balttiaan ja Suomeen. Venäjän yleisesikunta piti aikanaan yhtenä suurena uhkana vihollisen maihinnousua joko Balttiaan tai Suomeen ja sieltä käsin Pietarin uhkaamista. Tämän varalta on niin Balttian kuin Suomenkin radat linjattu. Esimerkiksi Suomessa kaikki pääradat kulkevat sisämaassa, yli 100 km päässä rannikolta, siis noin kolmen päivämarssin päässä. Rannikon suuriin kaupunkeihin on vain pistoradat. Ainoana poikkeuksena on rantarata, joka rakennettiin itsenäisen Suomen aikaan. Tarkoitus oli, että jos vihollinen nousisi maihin Suomessa, venäläiset voisivat keskittää joukkonsa uhattuun kohtaan nopeasti, mutta vihollinen ei kykenisi katkaisemaan ratayhteyksiä. Tämän seurauksena yhäkin rannikon suuret kaupungit Vaasa, Pori ja Kotka ovat onnettomien ratayhteyksien päässä.
Viimeinen venäläisten linjaama strateginen rata on kuten jo sanottu Pietari - Savonlinna - Vaasa. Venäläisille siitä ei ollut hyötyä, mutta sisällissodassa tämä rata osoittautui valkoisille korvaamattomaksi: se yhdisti rintamat Hämeessä, Savossa ja Karjalassa. Radan viimeinen osuus valmistui muutama kuukausi ennen sisällissodan alkua.
Ja sitten tämä HELI-rata. Sen tekemättä jättämiseen saattoi tosiaan liittyä strategisia syitä, mutta tuskin välittömästi vaan syy oli luultavasti sotataloudellinen. Kymenlaakso ja Vuoksenniska ovat alueita, jotka ovat välittömimmin vaarassa "tapaus idän" toteutuessa, siis alueita, joiden teollisuuden kehittmistä ei missään tapauksessa pitänyt rohkaista. Jo 30-luvulta lähtien teollisuutta on pyritty sijoittamaan Keski- ja Länsi-Suomeen, alueille jotka ovat kaukana Itärajasta ja joista on suorat ratayhteydet Länsirannikon satamakaupunkeihin, joista on turvatuimmat meriyhteydet Ruotsiin.
Suomalaisten itsensä strategisista syistä rakentamia ratoja ennen sotia ovat Pori - Parkano - Haapamäki, Kontiomäki - Nurmes, (Pieksämäki) - Huutokoski - Viinijärvi - (Joensuu), Viipuri - Koivisto ja Viipuri - Äyräpää.
