Voi olla että bussiterminaalin saattavat ymmärtää eri käyttäjät vähän eri tavoin. Mutta tietynlaisia bussien päätepysäkkialueita on vuosien saatossa kadonnut ihan Helsingin keskustankin liepeiltä. Simonkenttä oli yksi sellainen, siellä ylhäällä Simonkadun varrella, eri paikka kuin linja-autoasema, joka oli rinteen alapuolella.
Keskustan tuntumassa oli aikanaan Erottajallakin muutaman linjan päätepysäkkialue. Samoin Vanhassa kirkkopuistossa. Viimeksi mainitun suuruuden ajat päättyivät jo liki 60 vuotta sitten.
Asema-aukiolla oli aikanaan muutaman linjan päätepysäkkialue. Se oli tietenkin pieni verrattuna myöhemmin sen viereen perustettuun Elielinaukioon. Asema-aukion "terminaali" kutistui, kun Rautatientorin metroaseman takia maata kaivettiin auki eikä metron valmistumisen jälkeenkään kaikkea liikennettä palautettu sinne takaisin. Myöhemmin linja 21V:kin siirtyi Asema-aukiolta pois.
Kasarmitorilla oli eräänä aikakautena varsin monen linjan päätepysäkki. Ehkä sekään ei täytä terminaalin määritelmää, kun sieltä ei ollut vaihtoyhteyksiä oikein minnekään. Kampin metroasemallakin oli eräässä vaiheessa pienehkö bussiterminaali. Sen poistumisesta ei loppujen lopuksi ole kovinkaan pitkää aikaa.