Entiset ja nykyiset bussiterminaalit

Liittynyt
17 Helmikuu 2024
Viestit
139
Onko pääkaupunkiseudulla ollut joitain paikkoja, joissa oli ennen bussiterminaaleja, mutta ei enää ole? Ainakin Läkkitori Leppävaarassa oli ennen terminaali, mutta sen käyttö loppui vuonna 2002, jolloin terminaali siirtyi Leppävaaran asemalle. Onko muita? Sekä oliko ennen vähemmän terminaaleja kuin ennen?
 
Tähän laskettanee mukaan terminaalit, joiden sijainti on vain muuttunut. Ainakin siis Hyrylässä vuoden takainen kirjaston edestä osin uimahallin parkkipaikan tilalle rakennetulle Rykmentin puistotien kadunvarsiterminaalille siirretty terminaali ja Nikkilässä muutama vuosi sitten kun erillinen taksi- ja linja-autoasema Ison Kylätien ja Mixintien risteyksessä purettiin ja uusi terminaali tehtiin myöskin kadunvarsimuotoon etelämmäs Isolle Kylätielle.
 
Voi olla että bussiterminaalin saattavat ymmärtää eri käyttäjät vähän eri tavoin. Mutta tietynlaisia bussien päätepysäkkialueita on vuosien saatossa kadonnut ihan Helsingin keskustankin liepeiltä. Simonkenttä oli yksi sellainen, siellä ylhäällä Simonkadun varrella, eri paikka kuin linja-autoasema, joka oli rinteen alapuolella.

Keskustan tuntumassa oli aikanaan Erottajallakin muutaman linjan päätepysäkkialue. Samoin Vanhassa kirkkopuistossa. Viimeksi mainitun suuruuden ajat päättyivät jo liki 60 vuotta sitten.

Asema-aukiolla oli aikanaan muutaman linjan päätepysäkkialue. Se oli tietenkin pieni verrattuna myöhemmin sen viereen perustettuun Elielinaukioon. Asema-aukion "terminaali" kutistui, kun Rautatientorin metroaseman takia maata kaivettiin auki eikä metron valmistumisen jälkeenkään kaikkea liikennettä palautettu sinne takaisin. Myöhemmin linja 21V:kin siirtyi Asema-aukiolta pois.

Kasarmitorilla oli eräänä aikakautena varsin monen linjan päätepysäkki. Ehkä sekään ei täytä terminaalin määritelmää, kun sieltä ei ollut vaihtoyhteyksiä oikein minnekään. Kampin metroasemallakin oli eräässä vaiheessa pienehkö bussiterminaali. Sen poistumisesta ei loppujen lopuksi ole kovinkaan pitkää aikaa.
 
Katselin juuri kuvaa Vorgissa, missä Vltavan talon eteläpuolella näkyi bussi ja useampi saarilaituri talon suuntaisesti. En ollut ollenkaan tiennyt, että siinä oli sellainen. muokkaus: löytyhän se

Pieniä siirtoja ovat olleet ainakin Tikkurilassa silta-aseman autetessa ja Kivistössä toissa talvena.
 
Viimeksi muokattu:
Voi olla että bussiterminaalin saattavat ymmärtää eri käyttäjät vähän eri tavoin. Mutta tietynlaisia bussien päätepysäkkialueita on vuosien saatossa kadonnut ihan Helsingin keskustankin liepeiltä. Simonkenttä oli yksi sellainen, siellä ylhäällä Simonkadun varrella, eri paikka kuin linja-autoasema, joka oli rinteen alapuolella.

Keskustan tuntumassa oli aikanaan Erottajallakin muutaman linjan päätepysäkkialue. Samoin Vanhassa kirkkopuistossa. Viimeksi mainitun suuruuden ajat päättyivät jo liki 60 vuotta sitten.

Asema-aukiolla oli aikanaan muutaman linjan päätepysäkkialue. Se oli tietenkin pieni verrattuna myöhemmin sen viereen perustettuun Elielinaukioon. Asema-aukion "terminaali" kutistui, kun Rautatientorin metroaseman takia maata kaivettiin auki eikä metron valmistumisen jälkeenkään kaikkea liikennettä palautettu sinne takaisin. Myöhemmin linja 21V:kin siirtyi Asema-aukiolta pois.

Kasarmitorilla oli eräänä aikakautena varsin monen linjan päätepysäkki. Ehkä sekään ei täytä terminaalin määritelmää, kun sieltä ei ollut vaihtoyhteyksiä oikein minnekään. Kampin metroasemallakin oli eräässä vaiheessa pienehkö bussiterminaali. Sen poistumisesta ei loppujen lopuksi ole kovinkaan pitkää aikaa.
Asema-aukiolta lähti ainakin 46 ja 63 joskus 1970-luvulla. Lisäksi 63 lähti pitkään Postitalolta, sekä sen jälkeen Paasikiven aukiolta. Simonkentältä lähtivät 32, 35, 36, 38, 39, 45 ja 46 eri aikoina. Lisäksi 47 lähti ensin Töölöntorilta, sitten sekin Simonkentältä. Milloin Simonkentän käyttö loppui?

40, 41, 43 ja 69 lähtivät Linja-autoasemalta, mutta milloin 40, 43 ja 69 siirtyivät Elielinaukiolle ja 41 Kamppiin? 69 siirtyi Kamppiin vuonna 2015.

Mistä asti Rautatientoria on käytetty lähtöpysäkkinä sieltä pohjoiseen ja itään kulkeville linjoille? Varmaan 1920-luvulta. Entä Linja-autoasemaa? Milloin Hakaniemeen päätettiin linjoja?
 
Suutarilan Lampputiellä sijaitsi aikoinaan useamman linjan päätepysäkki, jossa taisi olla eri linjoille omat lähtölaiturinsa. Ehkä vähän samaa henkeä on edelleen Jakomäen Kalteentien päätepysäkillä. Lentoaseman teknisellä alueella oli myös terminaali, jossa tosin liikennettä oli lähinnä työvuorojen vaihtuessa. Teknisen alueen liikenne hiipui vähitellen ja taisi loppua kokonaan viimeistään Kehäradan liikenteen alkaessa.

Oliko muuten Hakaniemessäkin aikoinaan ennen metroa joku terminaalin tapainen Itä-Helsingin ruuhkavuorojen tarpeisiin?
 
Hakaniemen torin länsilaidalla oli 13/14-laiturinen terminaali läpiajettavilla vinolaitureilla. Sama idea kuin Rautatientorilla (Maken kuva) mutta vain yhdessä rivissä.
 
Onko pääkaupunkiseudulla ollut joitain paikkoja, joissa oli ennen bussiterminaaleja, mutta ei enää ole? Ainakin Läkkitori Leppävaarassa oli ennen terminaali, mutta sen käyttö loppui vuonna 2002, jolloin terminaali siirtyi Leppävaaran asemalle. Onko muita? Sekä oliko ennen vähemmän terminaaleja kuin ennen?
Tapiolassa Tapiontori oli monen linjan lähtö/päätepysäkki. Nykyään alue on muuttunut täysin ja sieltä kulkee ainoastaan palvelulinjat.
 
Lisäksi Louhenaukiolta lähti muutama linjoja. Entien pysäkkikatos on nykyään käytössä Viistokujan pysäkillä.
 
Nikkilän vanha linja-autoasema ja sitten yllättäen vielä sanomatta jäänyt; Ruskeasuon vaihtopaikka raitiovaunusta busseihin Manskun-Koroisten- ja Nauvontien kulmalla.

Vielä lisäys, Lentoasemalla T1 edessä oleva bussiasema on pistetty kiinni ja T2 edessäkin muuttanut muotoaan huomattavasti. Niin, ja tosiaan T1 ja T2 ei nykyään enää erotella
 
Viimeksi muokattu:
Asema-aukiolta lähti ainakin 46 ja 63 joskus 1970-luvulla. Lisäksi 63 lähti pitkään Postitalolta, sekä sen jälkeen Paasikiven aukiolta.
1970-luvun ensimmäisellä puoliskolla Asema-aukiolta lähtivät ainakin 20N, 21, 21V, 39N, 42, 42N, (ei 46), 63, 63A ja 63N.

Koska osa luetelluista oli yölinjoja, kaikkia mahdollisia linjoja siellä ei näkynyt tietenkään samaan aikaan. Tuohon aikaan ruuhkassa 21, 21V, 63 ja 63A kulkivat tiheään, joten sen puolesta paikka oli vilkas - eikä 42:kaan missään nimessä ollut harvaan ajettu linja millään mittarilla.

Asema-aukiolle asti kulkenut 63(N) oli melkein historiansa loppuun asti HKL:n hoitama linja. Aivan viimeisinä kuukausina liikennöitsijä oli jo Helsinki-Maaseutu-Liikenne. 63A pysyi liikennelaitoksella emo-63:sen muutoksista huolimatta. Sekin siirtyi Postitalolle Asema-aukiota tyhjennettäessä.
 
42, 46 ja 63 lähtivät Erottajalta vuonna 1966, kun nykyinen linjanumerointi otettiin käyttöön. Muistaakseni 42 lähti Erottajalta jatkuvasti aina vuoteen 2010 asti, ei sinä aikana mistään muualta. Erottajalta ei nykyään lähde enää mikään linja.
 
Takaisin
Ylös