Seuraa alla olevaa videota nähdäksesi, miten asennat sivustomme verkkosovelluksena aloitusnäytöllesi.
Huom.: This feature may not be available in some browsers.
3.8.
TKL #21/13:
Hämeenkadulla auto kolisi sähköoviensa ansiosta hyvin paljon esimerkiksi yleistä paineilmaovista Scalaa enemmän. Pispalan valtatiellä Ahjolan pysäkin kohdalla Ylöjärven suuntaan mentäessä auton keskimmäiset sähköovet eivät suostuneet sulkeutumaan. Sulkemisyrityksen jälkeen ne eivät pysyneet kiinni vaan avautuivat uudelleen. Tätä jatkui muutaman kerran kuljettajan yrittäessä ratkaista ongelmaa ovien sulkemisella ja avaamisella. Ei auttanut. Ongelma ratkesi, kun kuljettaja käynnisti auton kokonaan uudelleen. Toisaalta lienee vain ajan kysymys, milloin vastaavanlainen ongelma esiintyy uudelleen pahempana ja auto joutaa korjaukseen. Varmasti monenlaisia muitakin ongelmia aiheutuu sähköovien käsittämättömästä räminästä päätellen.
Kyllä se Hämeenkadun epätasainen nupukivipinnoitus varmasti työllistää monia ihmisiä varikoilla. Kuitenkin tällaisella säästämisen aikakaudella Hämeenkadun tasoittaminen jollain tapaa varmasti maksaisi itsensä takaisin muun muassa säästettyinä linja-autojen huoltokuluina.
No, jatketaan kivien suojelua ja kolinan kuuntelemista. Onhan se historiallisesti arvokasta.
10.8.
Talvikausi on alkanut. Siitä huolimatta kaikki linjan 4 autot ajelevat linjakilvin "Länsi-Hervanta - Hervantakeskus", vaikka linja tästä päivästä lähtien ei kulje enää Hervantakeskukselle.
16.8. Paunun #131 linjalla 27 seikkaili oikein urakalla (lähtö 13:22 Keskustorilta Ryydynpohjaan).
Auto ajoi Hämeenkadun jälkeen suoraan Pirkankatua Pispalaan asti, jolloin kuski ilmeisesti tajusi virheensä ja alkoi jarruttelemaan ja soittelemaan liikenteenohjaukseen tai vastaavaan. Nokian valtatien risteystä lähestyttäessä kuljettaja huuteli matkustajille, että jos on jäämässä tällä alueella pois, niin nyt kannattaa jäädä, koska auto palaa takaisin keskustan suuntaan ja ajaa matkan uudelleen oikeaa reittiä. Niinpä Kekkosen-Paasikiventietä sitten käännyttiinkin oikealle vasemman sijaan ja köröteltiin takaisin Särkänniemen ja Hämeenpuiston kautta Satakunnankadulle, eli oikealle reitille. (Ketään ei noussut kyytiin sieltä, mutta eipähän voi ainakaan kuljettajaa syyttää reitin ajamatta jättämisestä) Siitä sitten köröteltiin Pispalan valtatietä pitkin uudelleen - tällä kertaa Kekkosen-Paasikiventien risteyksestä käännyttiin onneksi vasemmalle
![]()