Havaintoja ja uutisia Turun seudun liikenteestä - syyskausi 2024

Liittynyt
29 Joulukuu 2011
Viestit
73
Tähän alkajaisiksi huomioita Fölin talven aikataulukirjasta.

Nopealla vilkaisulla ainakin uusi linjatunnus 1C löytyy. Sen sijaan ei löydy lainkaan joitakin aikatauluja, esimerkiksi linjan 221 lähdöt Kaarinasta Skanssin kautta Kauppatorille.

Sivuja on tällä kertaa vähemmän kuin ennen. Paimion kaikki ja puolet Naantalin 14:sta ajettavista linjoista puuttuu kokonaan. Syynä kerrotaan olevan painovirhe. Aikamoinen painovirhe. Lisäksi linjojen 612-615 aikatauluja ei ole lainkaan saatavissa, toisin kuin Naantalin vastaavat, jotka löytyvät pdf-muodossa Fölin sivuilta.

Kohtuuttoman paljon puutteita on tällä kertaa. Yksittäisiä muutoksia linjojen reiteissä ja lähtöajoissa ymmärrän, mutta puutteet näin suurissa määrin luulisi alkavan soittaa jossain hetkeksi STOP-nappulaa.
 
Jo maaliskuussa päätetty Kaarinan sisäisten linjojen kokonaisuudistus ei näy aikataulukirjan reittikartoilla.
 
Siin ei ol mittää perrää, ett Föli linja 221 osuut Kaarina-Skanssi-Turku ei ajettais ko linja on aina myähäs Kaarinas. Aikataulu saatais kiinni siirtoajol suora Turun Kauppatoril. Ny on sit varman tehty päätös, ett koiteta ajata kumminki ajat kaik. Tiato ei sit kumminka ehtiny aikataulukirjasse, mut peereeäffä aikatauluis toi on sit. Sen verra kokeilu vissiin sit on, ett tual ei viäl siit mittä tiato ol. https://www.foli.fi/fi/muutokset-ja-korjaukset-aikataulukirjaan
 
Tällään ny itte tähän, ett ei siin sit ollukka mittä perrää et jottai olis puuttunu. Se oli simmottis, ett suunnittelijoil oli tullu painovirhe ja oliva laittane väärä otsiko. Niiku muka Ihalast olis auto lähteny. Oikias se lähteeki sit Kaarinas Turkku.
 
1000020598.jpg
Taas on mielenkiintoinen kalustovalinta...
Viesti yhdistetty automaattisesti:

1000020599.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Pysäkki 203 Autistenaukio on saanut melkoisen tällin. Mikäli ymmärsin oikein paikalle osuneen ulkomaalaistaustaisen pojan puheista, niin hän olisi ollut bussin 23 kyydissä sen osuessa katokseen ja bussin sivuikkunoitakin olisi hajonnut.
 
Takaisin
Ylös