HKL:n suunnitteluyksikön toiminnan taso

Entisaika ja nykyaika

kuukanko sanoi:

Minä voisin veikata, että nykylinjasto on suunniteltu aikana, jolloin liikennesuunnittelu oli "seksikäs" ala ja sinne hakeutui osaavaa väkeä. Nykyään joukkoliikennesuunnittelu on insinööritieteiden pohjasakkaa ja joitakin harvoja harrastajia lukuunottamatta sitä ajautuu tekemään suunnittelijoita, joita homma ei edes kiinnosta, saati että löytyisi kykyjä tehdä sitä.

Klikkaa laajentaaksesi...

Tämä vaikuttaisi hyvinkin uskottavalta selitykseltä siihen, miksi entisaikaan suunnitellut HKL:n säteittäiset linjat toimivat hyvin ja kannattavat, mutta uudet linjat eivät tunnu saavan tuulta siipiensä alle ja ne joudutaan pistämään uusiksi kerta toisensa jälkeen, kokeillen josko kannattaisi sitten. Tämä näkyy varsinkin Espoossa ja Vantaalla. Matkustajat alkavat kyllästyä jatkuvaan linjamuutteluun ja vuorojen karsintaan. Tälle tielle ei pidä Helsingissä lähteä, vaan säilyttää tarkoituksella tietty "ison laivan" vaikeasti muuttuva kurssi, jolloin ei tehdä äkkimuutoksia, vaan vähitellen korjataan suuntaa, jolloin matkustajatkin pysyvät mukana.

Suurten ikäluokkien nuoret kyvyt olivat joukkoliikenteeseen perehtyneet sen ollessa tuohon aikaan hyvin tavallinen kulkutapa ja he tekivät hyvää työtä HKL:n peruslinjaston suunnittelussa. Ilmeisesti näihin joukkoliikenteen kukoistusaikoihin tehtiin myös valtaosa nykyisten maaseutulinjojen suunnittelusta ja koska osaamista ei nykyään enää ole, ne ovat säilyneet muuttumattomina puolen vuosisadan ajan ja ainoa suunta on vuorojen lakkauttaminen niiden muuttuessa kannattamattomiksi.

Nykyään joukkoliikenteen arvostus on pohjalukemissa noin yleisesti ottaen. Bussikuskeiksi joudutaan värväämään väkeä Virosta asti. Ammattitaitoisia ja kiinnostuneita suunnittelijoita ei tunnu paljoa olevan, tiedän yhdenkin virkamiessuunnittelijan, joka kohautteli olkapäitään kun utelin häneltä, miten joukkoliikennettä voisi parantaa kyseisellä paikkakunnalla. Ehkä myös matkustajaprofiilin muutos vaikuttaa, kun nykyään varakkaammat ovat ostaneet itselleen autot ja monin paikoin entisestä koko kansan palvelusta on tullut pakkokäyttäjien palvelua vanhalla kalustolla ja harvoilla vuoroväleillä. Koululaiset eivät valita.

Toivottavasti joukkoliikenteen arvostus alkaisi nousta vähitellen, kun tajutaan sen edut autoistumishuuman mentyä ohitse. Verotusratkaisuilla on varmasti osamerkitys, mutta tärkeintä olisi pystyä vaikuttamaan ihmisten asenteisiin, sillä yritysten työsuhdeautoilua tai työsuhdematkalippuja ohjaava politiikkakin päätetään viime kädessä sen pohjalta, mikä on yrityksen johdon asenne; nähdäänkö autoilu tavoiteltavana asiana vai kannustetaanko käyttämään tilanteen mukaan parasta kulkumuotoa.