339-DF
Tunnistettu jäsen
- Liittynyt
- 8 Elokuu 2005
- Viestit
- 8,367
Koska aihe ei kuulu varsinaisesti mihinkään yksittäiseen metrohankkeeseen vaan sivuaa kaikkia metrolaajenuksia, lie perusteltua avata uusi topikki nimenomaan eri laajennushankkeiden keskinäisestä priorisoinnista ja aikataulutuksesta.
HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenranta toteaa HS:n nettisivuilla, ja varmaan myös päivän lehdessä, että Sipoon metro pitäisi rakentaa heti länsimetron jälkeen, ennen Kivenlahden jatketta ja Töölön metroa.
Perusteluksi todetaan järkevästi, että "Espoossa ja Helsinginniemellä on jo toimivat liikennejärjestelmät, joten haitanneeko, jos niiden metrosuunnitelmat viivästyvät muutamalla vuodella?" (Nyt vaan taisi unohtua HKL:ltä sen huomaaminen, että tuon perustelun mukaan koko länsimetro, samoin kuin Töölön metro, on ihan turha hanke )
Espoo Loukon suulla vastustaa, heidän mielestään ensin tehdään Kivenlahden metro ja sitten jotain muuta. Vantaan mielestä Sipoon metroa pitää priorisoida. Ongelmaksi tässä kai muodostuu lähinnä se, että sekä Espoo että Helsinki haluavat valtion mukaan maksamaan osan näistä sisäisistä metrojatkeistaan. Muutoinhan molemmat kaupungit saisivat itsekseen rakennella metroa miten lystäävät.
Saas nähdä millainen soppa tuosta syntyy ja miten se vielä vaikuttaa koko länsimetron toteutumiseen. Käykö sittenkin niin, että metro laajeneekin seuraavaksi itään, jos Espoo ja Helsinki innostuvat riitelemään tuosta niin, että Espoo päättää kieltäytyä koko metron tekemisestä ylipäätään?
Olen itse sitä mieltä, että jos Helsinki saa nuo Sipoon osat itselleen, niin metron laajentaminen maanpäällisenä sinne on melko kivutonta ja nopeaa, ja niinpä asettaisin tämän laajennuksen mielihyvin ykköseksi, myös Matinkylän-metron edelle.

Viimeksi muokattu: