- Liittynyt
- 14 Toukokuu 2010
- Viestit
- 168
Tänään 12.2. kaikki kauko- ja lähijunaliikenne on ollut pysähdyksissä poliittisen* lakon vuoksi. Vastaava tilannehan oli perjantaina 2.2.
Mielenkiintoisempi uutinen koskee kuitenkin huomista: VR tiedottaa, että kaikki kaukojunaliikenne on poikki turvallisuussyistä. Alla VR:n tiedote:
"Turvallisuussyistä joudumme perumaan kaukoliikenteen junavuorot tiistaina 13.2. ratavaurioiden vuoksi. Ratavauriot huomattiin maanantaina 12.2. ja niitä paikannetaan parhaillaan yhdessä Väyläviraston kanssa. HSL:n (A, E, I, K, L, P, U ja Y-junat) ja VR:n Lähiliikenteen (R, G, Z, O, M, H, T ja D-junat) vuorot ajetaan normaalisti – ongelma on pystytty rajaamaan tämän alueen ja ko. alueella käytetyn junakaluston ulkopuolelle.
Maanantaina 12.2. havaittiin sekä VR:n että muiden omistamien junakalustojen pyörissä ratavaurion aiheuttamia lovia. Rataverkon ja VR:n kaluston tarkistus aloitettiin välittömästi, mutta maanantain lakkopäivä on merkittävästi hidastanut tilanteen selvittämistä. Turvallisuussyistä joudumme perumaan kaukojunaliikenteen tiistailta, jotta voimme varmistua kaluston ja radan kunnosta. HSL:n ja VR:n Lähiliikenteen vuorot ajetaan normaalisti, tavaraliikenne pystyy kulkemaan alemmilla nopeuksilla."
Tämä kuulostaa kyllä todella kummalliselta tilanteelta. Miten on mahdollista, että vikaa ei pystytä paikallistamaan yhtään sen tarkemmin, vaan liikenne on pysäytettävä lähes koko Suomen alueella. Ja toisaalta - miten on mahdollista, että ongelma on kuitenkin voitu rajata lähijunaliikenteen ulkopuolelle? Onko esimerkiksi lakon vuoksi pystytty tekemään junakalustoon laajamittaisempia tarkastuksia, joiden seurauksena on sitten huomattu vaurioita, joita ei normaalin liikenteen käydessä huomattaisi - ja siksi ongelmaa ei pystytä paikallistamaan tarkemmin kun seuraukset ovat jo levinneet laajalle?
--
* Käytän tässä yhteydessä ilmausta "poliittinen lakko", jota myös VR käyttää viestinnässään. En ota ilmauksella kantaa siihen, miten oikeutettuja nämä lakot ovat tai eivät ole.