Junaliikenteen konseptit Suomessa

Kuitenkin jalkatila on tässä enemmän kuin Sm4:eillä, ainakin keskivaunujen matalalattia-alueilla.
Jalkatila on suurempi kuin muussa VR:n lähijunakalustossa ihan koko junassa, myös ykkösluokan ulkopuolella.
Näinpä muuten näköjään on. Vastakkaiset penkit vievät piirustusten perusteella joko 1800mm tai 1900mm (riippuen osiosta) verrattuna vanhempien junien 1700 milliin. Se ei toki siltikään tarkoita etteikö olisi vielä pitkä matka Ed-vaunujen yli metrin vieviin penkkiriveihin, joiden alle saa jalat kaikkialla paitsi vaunun keskellä vastakkaisilla paikoilla. Parannusta on, mutta ei tuo vielä millään tasolla vertaudu kaukojunaan.

Kyllä se penkki on ihan selkeästi pehmeämpi ja paremmin muotoiltu kuin Sm4:ssä, etenkään pehmeyden toteamisen takia ei tarvitse matkustaa puolen tunnin matkaa...
Kiva jos on pehmeä, mutta pehmeä ei ole sama kuin ergonominen, ja sitä on yllättävän vaikea todeta nopeasti. Mm. saksalaisten ICE-junien penkit ovat melko kovia eikä muotoilu tunnu ensimmäiselta istumalta mitenkään täydelliseltä. Kummasti niissä silti viihtyy useamman tunnin erittäin mukavasti, ja paljon paremmin kuin esimerkiksi Alankomaiden SNG-junien muotoilluilla penkeillä.
 
Kyllä se penkki on ihan selkeästi pehmeämpi ja paremmin muotoiltu kuin Sm4:ssä
En ole Sm7:n istuimia kokeillut, mutta haluaisin kuulla myös naisten kokemuksia niiden muotoilusta. On yleistä, että istuimet suunnitellaan ensisijaisesti miesten ruumiinrakenteelle sopiviksi, jolloin ne sopivat naisille huonommin.
 
Sm7:ssa ei ole Ekstra-luokkaa. Päätyosastoissa on pöydät, mutta ne ovat aivan samaa turistiluokkaa kuin muukin juna.
Mutta se voi olla nimeltään "Ekstra-luokka", kun/jos junat siirretään muualle Suomessa. Tai sitten kun optio-Sm7:t tulevat käyttöön pohjois-Suomessa. Päätyosastojen ja eteisten välillä on myös ovet ja päätyosastoissa on 2+2 istuinjärjestys.
 
Sm7:ssa ei ole Ekstra-luokkaa. Päätyosastoissa on pöydät, mutta ne ovat aivan samaa turistiluokkaa kuin muukin juna.
Mielestäni tuo päätyosasto on huono idea. Uskon, että siellä matkustaa paljon ihmisiä, jotka eivät sitä pöytää tarvitse.
Mielestäni parempi vaihtoehto olisi ollut rakentaa vaunut niin, että toisella puolella on penkkejä vastakkain ja toisella samalla tavalla kuin IC-junissa.
Mallina esimerkiksi ne Latvian uudet (Skodan valmistamat) junat.
 
Täällä radan varressa asustellessa aihe on tullut useinkin mieleen ja itse järjestäisin luokittelun pitäen konseptit mahdollisimman ymmärrettävinä (myös turisteille) ja yhtenäistämällä pysähtymiskäytännöt niin, että palvelun nimestä voi jo päätellä pysähdyspaikat. Vaikkapa näin:

1. Local / Lähijuna (tunnus L + numero)
Nykyiset lähi- ja taajamajunat, jotka pysähtyvät aina kaikilla pysäkeillä.

2. Express Local / Pikalähijuna (tunnus EL)
Nopeat lähijunat, kuten R, D, Z, U, Y. Kaikilla yhteinen pysähtymiskäytäntö; 1 pysähdys per paikkakunta pl. Pasila.
Esim. R ja D: Hki, Pasila, Tikkurila, Kerava, Järvenpää, Hyvinkää, Riihimäki.

3. Intercity / Pikajuna (tunnus IC)
IC/IC2/pikajunakalustolla ajetut "hitaammat" kaukojunat, kuten Lapin junat. Pysähdyskäytäntö sama kuin pikalähijunilla.

4. Intercity Express / Erikoispikajuna (tunnus ICE)
Kuin Intercity, mutta limited express-palvelu pysähtyen vain suurissa kaupungeissa ja risteysasemilla. Ei ajeta pikajunakalustolla. Pysähdyspaikat esim. Hki, Pasila, Lentoasema, Riihimäki, Hämeenlinna, Toijala, Tampere.

5. Pendolino (tunnus P)
Kaikki Pendolinot päivitetään Plus-standardiin, jolloin Plus-liitteestä voidaan luopua. Kaikista harvin pysähtymisväli, vain suurkaupunkien välillä. Esim. Hki, Pasila, Lentoasema, Hämeenlinna, Tampere.
 
2. Express Local / Pikalähijuna (tunnus EL)
Nopeat lähijunat, kuten R, D, Z, U, Y. Kaikilla yhteinen pysähtymiskäytäntö; 1 pysähdys per paikkakunta pl. Pasila.
Esim. R ja D: Hki, Pasila, Tikkurila, Kerava, Järvenpää, Hyvinkää, Riihimäki.

3. Intercity / Pikajuna (tunnus IC)
IC/IC2/pikajunakalustolla ajetut "hitaammat" kaukojunat, kuten Lapin junat. Pysähdyskäytäntö sama kuin pikalähijunilla.
Ehkä pysähdyskäytäntöön voisi lisätä myös Tesoman ja Karkun, nuo Porin ja tulevat Raumankin vuorot kun eivät varsinaisia lähijunia ole.
 
Ehkä pysähdyskäytäntöön voisi lisätä myös Tesoman ja Karkun, nuo Porin ja tulevat Raumankin vuorot kun eivät varsinaisia lähijunia ole.
Juu, en tarkoittanut kiveen hakattuna etteikö suurkaupungeissa voisi tarvittaessa olla useampi pysähdys - erityisesti, jos lähijunatarjontaa ei ole tai se on vähäistä.

En tiedä miten siellä riittää tällä hetkellä M-junan kapasiteetti ja onko paljoa kaukoliikennekysyntää, mutta tuosta tulisi toki suora yhteys väliasemilta länteen, mikäli hieman pitempi matka-aika ei haittaa Nokian, Porin ja Rauman työmatkalaisia.
 
Mutta se voi olla nimeltään "Ekstra-luokka", kun/jos junat siirretään muualle Suomessa. Tai sitten kun optio-Sm7:t tulevat käyttöön pohjois-Suomessa. Päätyosastojen ja eteisten välillä on myös ovet ja päätyosastoissa on 2+2 istuinjärjestys.
Tarkoitatko optiolla nyt viimeksi julkistettua kalustoyhtiön tekemää tilausta 21 kpl Sm7-junia?

Ne ovat teknisesti identtisiä VR:n aikaisemmin tilaamien kanssa vai onko jollakin parempaa tietoa?

Jos siis kaikki Sm7-junat ovat keskenään samanlaisia, niin samoja yksilöitä käytetään sitten 2031 alkaen koko Suomessa, eikä osaa korvamerkitä pohjoisempaan Suomeen?

Väritys jää nähtäväksi. Haluaako kalustoyhtiö pitää junat omassa värityksessään ja onko se tuo havainnekuvassa ollut sininen?

Saako junia käyttävä operaattori laittaa juniin oman värityksensä tai vaatiiko liikenteen tilaaja tilaajavärityksen?
 
Täällä radan varressa asustellessa aihe on tullut useinkin mieleen ja itse järjestäisin luokittelun pitäen konseptit mahdollisimman ymmärrettävinä (myös turisteille) ja yhtenäistämällä pysähtymiskäytännöt niin, että palvelun nimestä voi jo päätellä pysähdyspaikat. Vaikkapa näin:
Onko kuitenkaan järkeä erotella noin montaa junatyyppiä, kun harvalla radalla kulkee edes kahden eri nopeuden junia. Kolmen eri nopeuden kaukojunia ei taida kulkea missään; jos lähijunat lasketaan mukaan, kolmen eri junatyypin radat voi laskea yhden käden sormilla. Lisäksi harva juna sopii vain yhteen kategoriaan, esimerkiksi IC20 (ja moni muu Pääradan kaukojuna) pysähtyy 15-20 minuutin välein Pohjanmaalla ja sitten kulkee pysähtymättä Seinäjoelta Tampereella ja sieltä Tikkurilaan.
 
Onko kuitenkaan järkeä erotella noin montaa junatyyppiä, kun harvalla radalla kulkee edes kahden eri nopeuden junia. Kolmen eri nopeuden kaukojunia ei taida kulkea missään; jos lähijunat lasketaan mukaan, kolmen eri junatyypin radat voi laskea yhden käden sormilla. Lisäksi harva juna sopii vain yhteen kategoriaan, esimerkiksi IC20 (ja moni muu Pääradan kaukojuna) pysähtyy 15-20 minuutin välein Pohjanmaalla ja sitten kulkee pysähtymättä Seinäjoelta Tampereella ja sieltä Tikkurilaan.
Ensinnäkin, jokaista junaluokkaa ei tietenkään tarjottaisi Hangosta Kolariin, vaan tarpeen mukaan kullekin osuudelle. Siihen en esitä muutosta. Toiseksi, nykyisiä junaluokkia on 6-8 kpl riippuen laskeeko kaikki lähijunat nippuun vai kategorioittain pysähtymiskäyttäytymisen mukaan; hitaat lähijunat (kuten K, T), keskinopeat lähijunat (R, Z) ja limited express (D, Y) sitten taajamajunat, yöpikajunat, IC, IC2, Pendo, Pendo Plus.

Ehdotan enemmänkin siispä eri palveluluokkien supistamista ja palvelulupauksen yhtenäistämistä - eli esim Pendo on aina 1.5h Hki-Tre ja samoin rajatuin pysähdyksin. IC:hen hyppäävä taas tietäisi ilman tarkistamista, että juna pysähtyy aina myös Riihimäellä. Mitä tulee syrjempiin osuuksiin, niin jos esimerkiksi luokan 1. (lähijuna) palvelua ei ole saatavilla asemalla X, niin sitten siellä pysäytetään luokan 2. junat ja tarvittaessa lk 3. jne.
 
Viimeksi muokattu:
Toiseksi, nykyisiä junaluokkia on 6-8 kpl riippuen laskeeko kaikki lähijunat nippuun vai kategorioittain pysähtymiskäyttäytymisen mukaan; hitaat lähijunat (kuten K, T), keskinopeat lähijunat (R, Z) ja limited express (D, Y) sitten taajamajunat, yöpikajunat, IC, IC2, Pendo, Pendo Plus.
Noh, nämä voi laskea monella eri tavalla. Kaukojunista IC, Pendolino ja Pendolino Plus kulkevat täsmälleen samoilla pysähtymiskäyttäytymisillä. (IC2-junia ei ole muuten ollut olemassa yli vuosikymmeneen.) Ryhmän sisällä on toki joskus useampaa pysähtymiskäyttäytymistä, mutta ei erityisen selkeästi sellaista, joka seuraisi brändinimiä.

Ylipäänsä ongelma kaukojunaryhmän jakamisessa nopeusluokkiin on, että suurimmalla osalla Suomen kaukojunaverkosta on käytössä vain yksi pysähtymiskäyttäytyminen ja ehkä yksittäisiä vuoroja, jotka ohittavat pari asemaa. Poikkeukset ovat HKI–TPE ja Pohjanmaan rata, joilla kummallakin on suurin piirtein kaksi. On ihan perusteltua ehdottaa, että jonkinlainen selkeä erilainen brändäys olisi hyödyllinen näillä kahdella rataosalla. Sitä ei vaan pysty mitenkään johdonmukaisesti jatkamaan muulle verkolla.

Sanotaan vaikka, että Pohjanmaan radalla olisi kaksi pysähtymiskäyttäytymistä: kaikilla asemilla ja Ylivieska+Kokkola(+Pedersöre?), ja noille antaisi eri brändinimet (vaikkapa IC ja ICE). Kumpikin juna oletettavasti jatkaisi etelään kohti Helsinkiä. Muuten pienemmiltä väliasemilta poistuisi suora yhteys, ja kapasiteetti olisi todennäköisesti huonossa käytössä. Tampereen laiturijärjestelyjen, vaihtojen ja kääntöaikojen vuoksi Parkanon radalta tulevien junien kannattaa jatkaa nopeana vuorona Helsingin suuntaan, kun taas Jyväskylän junat on järkevämpi kääntää hitaiksi juniksi. Nyt sekä IC että ICE ovat siis nopeita junia täsmälleen samalla pysähtymiskäyttäytymisellä.

Kun joukkoon lisää vielä hitaan kaukojunan (vaikkapa IR) niin kolmen junatyypin valikoima on valmis. Osa näistä IR-junista jatkaisi Jyväskylän kautta Kuopioon. IR-junilla olisi siis sama pysähtymiskäyttäytyminen Pieksämäen ja Kuopion välillä kuin HKI–KUO–OL-junilla. Selkeyden vuoksi nekin olisivat siis IR-junia, kuten myös yhteistä HKI–KV-väliä kulkevat Joensuun junat. Joensuun tai Kuopion asukkaana katsoisin näitä ja pohtisin, miksi Lapualle kulkee 2. luokan juna mutta Itä-Suomen suuriin kaupunkeihin vain 3. luokan juna. Tietysti Itä-Suomen junat voisivat myös olla IC-junia. Tällaisella menettelyllä IR- ja IC-junat kulkisivat samalla pysähtymiskäyttäytymisellä Kuopion ja Pieksämäen välillä. Enpä tiedä tekeekö sekään tästä yhtään selkeämpää.

Tiivistettynä, koska eriäiviä pysähtymiskäyttäytymisiä on niin harvalla radalla – eikä niitä ainakaan nykyisillä vuoromäärillä kannata missään nimessä listätä – maanlaajuinen jaottelu useampaan kategoriaan ei merkitsisi yhtään mitään 80%:ssa maata ja aiheuttaisi vain sekaannusta matkustajille.

Ehdotan enemmänkin siispä eri palveluluokkien supistamista ja palvelulupauksen yhtenäistämistä
Asetun mielellään tämän taakse, mutta mielestäni oikea lähestymistapa on, että aloittaa yksittäisten linjojen ja verkoston muodostamisella eli esimerkiksi
Linja 1 – Helsinki–(nopea kauko)–Tampere–(nopea)–Oulu–(kaikki asemat)–Rovaniemi
Linja 2 – Helsinki–(nopea kauko)–Tampere–(kaikki asemat)–Oulu
Linja 3 – Helsinki–(hidas kauko)–Tampere–(kaikki asemat)–Jyväskylä
…
minkä jälkeen katsoo, onko tarvetta erotella erilaiset junatyypit, ja miten ne vaikuttavat matkustamisen helppouteen ja selkeyteen koko verkoston tasolla. Esimerkiksi aikaisemmat kolme junatyyppiä voisivat olla kolme eri linjanumeroa saman junatyypin alla, tai vaikkapa vain kaksi junatyyppiä samankaltaisilla nimillä (esim. IC ja ICe riippuen HKI–TPE-pysähtymiskäyttäytymisestä), jolloin selvää että tarjolla on käytännössä sama palvelu pienellä erolla.

Brändäyksellä ei kuitenkaan ole läheskään yhtä paljon väliä kuin tarjotuilla reiteillä ja vuoroilla, eikä brändäyksen pitäisi sanella reittejä.
 
Takaisin
Ylös