Kysymyksiä pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen historiasta

Liikennöitsijöillä oli omat aikataulukirjansa. Todennäköisesti sellaisen sai kuljettajalta ja pyydettäessä postitettuna kotiin. Rautatieasemilta sai VR:n kirjasen ja HKL:n toimistolta kaupungin aikataulut. YTV:n yhteisiä aikataulukirjoja alettiin painamaan 70-luvulla. YTV:n aikataulukirja postitettiin kaikkiin koteihin ilmaiseksi.
Ei kuitenkaan 70-luvulla, vaikka YTV olikin olemassa.
 
Kuka kertoo, miksi muistelen takalinjakilpien olleen erittäin epäluotettavia 90- ja 2000-luvuilla asuessani Itä-Helsingissä? Näyttivät siis hyvin usein väärän linjan tunnusta. Minulla on tästä kolme teoriaa:
1) Bussit olivat yleensä "vakiolinjalla" nykyisen tehostetun kalustokierron sijaan ja kilpi kiinteästi kyseisen linjan numerolla. Näin ollen bussin ollessa poikkeuksellisesti toisella linjalla, oli takana väärä numero
2) Nauhakilvet olisi pitänyt käydä manuaalisesti veivaamassa bussin takaosassa, eivätkä kuljettajat aina muistaneet tai jaksaneet sitä tehdä
3) Kun kilpi jäi jumiin tai meni muuten rikki, ei liikennöitsijää siitä sanktioitu, joten niiden korjauksia laiminlyötiin tai lykättiin
HKL:n Varhan varikon kalustossa oli eräässä vaiheessa aika paljon busseja, joissa oli Vantronin toimittamat linjakilvet. Ne olivat sellaisia sähkömoottorilla varustettuja nauhakilpiä, joita ohjattiin kuljettajan paikalta nappia painamalla. Ikävä kyllä Vantron-kilpien toiminnassa oli toivomisen varaa pitkään. Kilpiä hajoili varsin usein, ja yleensä jouduttiin resurssit keskittämään etukilpiin. Niiden kun oli syytä näyttää oikeaa linjatunnusta auton ollessa linjalla. Jumiin jäänyttä Vantronia (tai vastaavalla periaatteella toimivaa nauhakilpeä) ei voinut (eikä saanut) asetella sormivoimin paikallisesti itse kilpilaitteellakaan.
 
Oliko eri liikennöitsijöillä eri tariffi ennen yhteistariffia? Silloinhan käytettiin kilometritaksaa. Ja entä milloin viimeksi on kuljettajalle annettu kolikoita ja seteleitä? Milloin oli ensimmäisen kerran kuljettajarahastus?
 
Oliko eri liikennöitsijöillä eri tariffi ennen yhteistariffia? Silloinhan käytettiin kilometritaksaa. Ja entä milloin viimeksi on kuljettajalle annettu kolikoita ja seteleitä? Milloin oli ensimmäisen kerran kuljettajarahastus?
Muut liikennöitsijät kuin kaupunkien liikennelaitokset käyttivät Matkahuollon, Liikeneministeriön vahvistamaa kilometritariffia.
En tiedä voiko bussimatkoja maksaa kuljettajalle käteisellä vieläkin? Kaupungeista koronapandemia lopetti käytäännön.
Kuljettajarahastusta tuli HKL:lle joskus 1960-luvun lopulla. Yksityisillä jo aiemmin.
 
Takaisin
Ylös