Liikennöitsijöiden linjat eri aikoina

Aikataulukirjasta 2003-2004 löytyy Lähilinjoilta myös linjat 613/K/N Helsinki - Ilola, 631 Länsi-Pasila - Leppäkorpi ja U-linja 634 Helsinki - Kerava
 
Äkkiseltään tulee mieleen noiden linjojen lisäksi 2000-luvun puolelta myös linjat 611, 633, 643, 733, 738, 873 ja 874. 633:n, 643:n, 733:n ja 738:n molemmat päätepysäkit sijaitsivat toki Vantaan ulkopuolella.

Jos mennään hieman kauemmaksi historiaan, niin Lähilinjat liikennöi tuon 71:n edeltäjän eli linjan 13 lisäksi myös linjaa 741, joka kulki Mellumäen metro-osuuden valmistumiseen saakka välillä Rautatientori-Länsimäki. Minulla on lisäksi todella hämärä muistikuva, että olisin nähnyt linjan 17 alkuaikoina 1990-luvun alkuvuosina Lähilinjojen auton kyseisellä linjalla.
Linjalla 738 ei ollu yhtään pysäkkiä Vantaan puolella Lähilinjojen aikaan, Sillon sitä ajettiin suoraan Lahdenväylää pitkin Keravalle asti ja päätepysäkki taisi olla siihen aikaan Tuusulan puolella.
 
Vantaan sisäiset linjat 30.8.1993:

Vantaan Liikenne Oy: 33,35,43,43B,44(K),46(A),51(K),52,53,54,55,56,61(K),61A,63,66,67(B),72,74.77,84(K),87.
Hakunilan Liikenne Oy: 56,70,72,73,76,77,78,83,84(K),87.
Lähilinjat Oy: 71(B)
Linjaliikenne P-O Grönberg Oy: 35.

Vantaan suunnan seutulinjat 30.8.1993:

Vantaan Liikenne Oy: 360,361,362(N),363,450,452(K,V,Z),453(K,Z,X),472(B,T),484(K)488U,516,530(B),539,541,560(K),611,612,623(K,X),631,650(A,K),652.
Hakunilan Liikenne Oy: 518 711,730(K,T),732(A),740,743(T,TT),744(K,N)745,746.
Lähilinjat: 633U(B),731,733U(T),735,863U.
Sirolan Liikenne Oy: 519(A,B),614,615(Z),616,863U.
Oy Espoon Auto Ab: 363,510(A),530(B)
Variston Linja Oy: 360,361,362.
Suomen Turistiauto Oy: 516.
 
Espoon sisäiset linjat 30.8.1993:

Oy Espoon Auto Ab: 15,16,17(K),18/A,21/A(K,YK),23,24/A,26,35(K,T),43/A,67(B,H),87(A,K),88(A,B,T),
Auto-Arvela Oy: 12K/14K(T,Y,Z),12S/14S(T,Y,Z),26,42/A,43/A.
P.Tyllilä Linja Oy: 12K/14K(T,Y,Z),12S/14S(T,Y,Z),26,42/A,43/A
Vanhankylän Linja Oy: 11(Z),26,31,35(K,T),92/A(K,X)
Westendin Linja Oy: 10,31.
Åbergin Linja Oy: 19(T),85(B).
Lahnuksen Linja Oy: 40,41
Nurmijärven Linja Oy: 41
Pääkaupunkilinjat: 19(T)
Keskuslinja Oy: 92/A(K,X)

Espoon suunnan seutulinjat 30.8.1993:

Oy Espoon Auto Ab: 100Z,101,102(Z),103Z,104Z,105Z(B),106(Z),108,109(Z),110(B),120,121(A,Z,N,T),122(A,Z),128(Z,V),194(A),195(A),201,204,206(K),212,213(T),231,241,242,246,247(A),248(T,Z),249(A,K,Y),250(K,T,Y),261(B,T),270(A,K,T),315(T),502,503,505,509,510,530(B)
Auto-Arvela Oy: 128(Z,V),147(Z),149(A,K,Z,Y),150(A,Z),151Z,160(Z,V,Y),165/166(Z,Y),504,
P.Tyllilä Linja Oy: 143(A,T,S,Z,X,K),144(Z,X,N),145Z,146Z,504.
Vanhankylän linja Oy: 132(Z,X),321,323,324,503.
Westendin Linja Oy: 111(Z),112Z,168U.
Åbergin Linja Oy: 154(Z),156Z.
Lahnuksen Linja Oy: 345.
Pääkaupunkilinjat: 154(Z),156Z,502,503,522.
Suomen Turistiauto Oy: 502,503,512,522.
Keskuslinja Oy: 321,323,324.
Sirolan Liikenne Oy: 522.
 
Yksityisten liikennöitsijöiden Helsingin sisäiset linjat 1.1.1966:

STA: 35, 40, 51
Helsinki-Maaseutu Liikenne: 70, 71, 72, 73, 74, 77, 79
Liikenne Oy: 75, 94, 96, 97, 98
Saaren Auto: 67
Sirolan Liikenne: 68
Metsälän Linja: 69
Tammelundin Liikenne: 83

Ennen tätä jokaisella liikennöitsijällä oli oma linjanumerointi, ja yhden linjan liikennöitsijät (Saaren Auto, Sirolan Liikenne, Metsälän Linja ja Tammelundin Liikenne) eivät käyttäneet linjanumeroita lainkaan, vaan reittinimeä. Mitä linjoja (joilla ei ollut muita numeroa kuin yhtiökohtainen numero) oli Espoossa ja Vantaalla tuohon aikaan?
 
Aikataulukirjasta 2003-2004 U-linja 634 Helsinki - Kerava
Entinen 633N reitti poikesi päälinjasta siten että se kulki korson ja Kulomäentien kautta Tuusulantielle. 2001 otettiin käyttöön linjatunnus 634 lippu käytännöistä johtuen. Linjalla 633 noudatettiin U-Liikenne käytäntöjä eli YTV:n lipuista kävi ainoastaan matkakortit. Linjoilla 634, 873 ja 874 (Tämä tuli myöhemmin) noudattettiin toisellaista käytäntöä jossa myytiin YTV:n kertalippuja sekä Lähilinjojen lippuja (autoissa oli kaksi lipunmyynti laitetta ja kaksi matkakortin lukijaa. Katso kuva). Linjatunnus 634 oli käytössä 13.08.2001-12.08.2003
 
Liitetiedostot

  • Kuva 203.jpg
    Kuva 203.jpg
    184.2 KB · Lukukerrat: 32

Kyllä kai 633:ssa ja sen kirjainversioissa kelpasivat YTV:n lipuista myös pahviset 10 matkan sarjaliput niin pitkään kuin niitä oli käytössä.

Linjan 873 viikonloppuversio oli aiemmassa vaiheessa 873B. Sen tilalle tuli jossain vaiheessa tuo lainatussa tekstissä mainittu 874. Nämä olivat tosiaan tariffiteknisesti siitä erikoisia, että ne olivat samaan aikaan ikään kuin U-linjoja ja YTV-linjoja. Keravahan ei noin aikaisessa vaiheessa ollut YTV-liikenteen piirissä.
 
Mille liikennöitsijälle Keravan linjat siirtyivät Lähilinjojen lopetettua? Mitkä liikennöitsijät liikennöivät Tuusulaan ennen HSL-aikaa?
 
Mille liikennöitsijälle Keravan linjat siirtyivät Lähilinjojen lopetettua? Mitkä liikennöitsijät liikennöivät Tuusulaan ennen HSL-aikaa?
Kerava 01.01.2007
Linjat 633, 738 ja 873, N Veolia transport
Linjat 643, 850, 853 Porvoon Liikenne Oy
Linja 874 Savonlinja

Muistaakseni linja 643 oli Porvoon liikenteellä vain kevään ja se kilpailutettiin jolloin se siirtyi Pohjolan Liikenteelle (Reitti muuttui)
 
Miten se muuttui?
 
Mitä yksityisten liikennöitsijöiden Helsingin sisäisiä linjoja oli 1950-luvun alussa? Silloin oli Helsinki-Maaseutu-Liikenne, Saaren Auto, Sirolan Liikenne, Metsälän Linja, Tammelundin Liikenne ja Liikenne Oy. Ainakin Helsinki-Maaseutu-Liikenne liikennöi Koillis-Helsinkiin ja Liikenne Oy Itä-Helsinkiin. Tiedot näistä ovat hatarat.
 
Miten se muuttui?
- Linja ei enään kulkenut Keravalle
- Linjan reitti muuttui Linja-autoasema-Rautatientori-Hakaniemi-Sörnäinen-Mäkelänkatu-Tuusulantie-Vanha Tuusulantie-Riihikallio-Pähkinämäentie-Hyrylä-...
- Lähtö 01.00 Helsingistä Hyrylän kautta-Ruotsinkylään (Klemestkogin pysäkki)
- Lähtö 02.30 Helsingistä Hyrylän kautta Järvenpäähähän ja Hyökännummelle
Vertailuna vanha reitti:
Helsinki Linja-autoasema-Mannerheimintie-Helsinginkatu-Sturenkatu-Mäkelänkatu-Tuusulanväylä-Vanha Tuusulanväylä-Hyrylä-Mahlamäki-Mattilanpuisto (Vain tarvittaessa)-Kilta-Keravan Tori-Keravan asema-Porvoonkatu-Ahjo-Sorsakorpi
Ohessa kuva 01.01.2007 klo 02.00 Lähtö Helsingin linja-Autoasemalta (Se oli Viimeinen Lähilinjojen lähtö)

Se oli niitä lähtöjä jossa kuljetettiin ainoastaan tyhjiä penkkejä
 
Linjan 873 viikonloppuversio oli aiemmassa vaiheessa 873B. Sen tilalle tuli jossain vaiheessa tuo lainatussa tekstissä mainittu 874. Nämä olivat tosiaan tariffiteknisesti siitä erikoisia, että ne olivat samaan aikaan ikään kuin U-linjoja ja YTV-linjoja. Keravahan ei noin aikaisessa vaiheessa ollut YTV-liikenteen piirissä.
Muutama tarkennus kesän ja syksyn 2004 muutoksiin
muutokset 31.08.2004 alkaen
Linja 633 kesällä vain arkisin ja talviliikennekaudella Ma-La
Linja 873N Uusi linja Sorsakorpi-ratatie-Terästie-Moukaritie-Porvoontie-Asema-Tori-kannisto-Koivikko-Vallinoja-Korso. Linjaa liikennöitiin kesällä 2004 lauantaisin ja sunnuntaisin. syysliikenteen alusta lähtien vain sunnuntaisin. Tämä linja korvasi linjan 633 vähentynyttä liikennettä
- Lauantaisin Sorsakorvesta 18.30-22.30 ja Korsosta 19.00-23.00 Tunnin välein
- Sunnuntaisin Sorsakorvesta 08.30-21.30 ja Korsosta 09.00-22.00 Tunnin välein

Muutokset 16.08.2004 alkaen
Linjan 633 lauantai liikenteen kesätauko päättyi
Linjan 874 Hyrylä-Vallinoja-Korso-Peijas-Koivukylä-Etelä Päiväkumpu

Linjojen 873, 873N ja 874 liikennöinti ajat talvella
- Linja 873 Ma-Pe Keravalta 05.52-20.19 ja Etelä Päiväkummusta 06.30-20.50 La Keravalta 05.54-17.19 ja Etelä Päiväkummusta 06.25-17.50
Arkisin klo 18 jälkeiset vuorot vain Keravan asemalle (Etelä päiväkummusta 17.50 alkaen). Lauantaisin kaikki vuorot päättyivät keravan asemalle.
Keski-Uudenmaan aikataulu vihkosessa ja Vantaan aikataukirjasessa asemalle päättyvät vuorot oli merkitty kirjaimella B ja Lähilinjojen vihkosessa kirjaimella Z (linjakilvessä ei Z tunnusta, vain aikataulussa)
- Linja 873N Sunnuntaisin Sorsakorvesta 08.30-21.30 (60 min välein) ja Korsosta 09.00-22.00 (60 min välein)
- Linja 874 Ma-Pe Hyrylästä 06.15-21.40 ja Etelä Päiväkummusta 06.50-22.10 La Hyrylästä 08.40-21.40 ja Etelä Päiväkummusta 09.10-22.10

Aikataulutiedot on tarkastettu aikataulujulkaisuista kesä 2004 ja talvi 2004-05 (Vantaa, Keski-uusimaa ja Lähilinjat)
 
Liitetiedostot

  • Kuva 402.jpg
    Kuva 402.jpg
    173.7 KB · Lukukerrat: 21

Linja 873 on sama kuin nykyinen 973, hieman eri reitillä vaan. Nähtävästi 800- ja 900-sarjojen merkitykset vaihdettiin keskenään 2010-luvun linjastomuutoksissa.
 
Vantaan sisäiset linjat 30.8.1993:

Vantaan Liikenne Oy: 33,35,43,43B,44(K),46(A),51(K),52,53,54,55,56,61(K),61A,63,66,67(B),72,74.77,84(K),87.
Hakunilan Liikenne Oy: 56,70,72,73,76,77,78,83,84(K),87.
Lähilinjat Oy: 71(B)
Linjaliikenne P-O Grönberg Oy: 35.

Vantaan suunnan seutulinjat 30.8.1993:

Vantaan Liikenne Oy: 360,361,362(N),363,450,452(K,V,Z),453(K,Z,X),472(B,T),484(K)488U,516,530(B),539,541,560(K),611,612,623(K,X),631,650(A,K),652.
Hakunilan Liikenne Oy: 518 711,730(K,T),732(A),740,743(T,TT),744(K,N)745,746.
Lähilinjat: 633U(B),731,733U(T),735,863U.
Sirolan Liikenne Oy: 519(A,B),614,615(Z),616,863U.
Oy Espoon Auto Ab: 363,510(A),530(B)
Variston Linja Oy: 360,361,362.
Suomen Turistiauto Oy: 516.
Puuttuuko linja 24 Kylmäoja-Kuninkaanmäki puuttuu listasta?
 
Takaisin
Ylös