Katselin vielä ajatuksen kanssa, kuinka tuo ehdotettu linja 300 oikeastaan toimisi. Eli vuoroväli olisi vartti ja ajoaika vajaa puoli tuntia. Ja kokonaisuus vaikuttaisi siltä, että ensin ajetaan lenkii kerran myötäpäivään ja kerran vastapäivään, eli yhteen lenkkiin menisi aikaa vartti, eli päätepysäkiltä toiseen päähän Hervantakeskukseen menisi aikaa noin 7 minuuttia. Tämä tarkoittaa sitä, että linjalta on tosiasiassa vaihto jokaiseen raitiovaunuun, mutta joka toinen myötäpäivään ja joka toinen vastapäivään.
Eli päättelisin linjan toimivan seuraavasti. Lähtö Paavo Kolin kadulta, josta Opiskelijankadun raitiotiepysäkille, minne ennen kaupunkiin menevän raitiovaunun tuloa. Täältä Hervantakeskuksen raitiotiepysäkille, missä odotetaan kaupungista tulevan raitiovaunun matkustajia. Paluu päätepysäkille, missä kiertosuunta vaihtuu. Eli nyt mennään Hervantakeskukseen ennen kaupunkiin menevän raitiovaunun tuloa, siirrytään Opiskelijankadulle hakemaan kaupungista tulevan raitiovaunun matkustajat ja paluu päätepysäkille. Näin reitin varrella menisi vartin välein auto sekä myötä- että vastapäivään. Ja kun kummassakin suunnassa odottaa vaihtopysäkki, yhteys on jokaiseen raitiovaunuvuoroon.
Mutta kieltämättä tätä on vaikea päätellä tuosta karttapalvelusta, ja voi olla niinkin, että käsitin kuvion väärin.