Tästäkin ”uutisesta” täytyy todeta, että varsin yksinkertainen päättely osoittaa, ettei ehkä kannata kiusata bussin myyjiä tuomaan bussiaan tänne kokeiluun.
Suomessa on todettu, että bussiliikenteen optimi on telibussi. Nivelbussi on kalliimpi suhteessa suorituskykyyn ja kokeillut tuplanivelbussit vielä kalliimpia (
kokeiltu on Jokerilla). Ratikka taas on todettu bussia edullisemmaksi, joten kun se on edullisempi kuin telibussi, ja tuplanivelbussi on kalliimpi kuin telibussi, tuplanivel ei voi olla kilpailukykyinen ratikan kanssa.
Eihän tosiaan tuollaisen kehitystyö mikään uutinen enää ole. Nyt vaan vehje taitaa olla sen verran valmis, että uskaltavat hieman paukutella henkseleitään.

Mä olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että tietynlaista potentiaalia tuossa on ja ehkä johonkin meikäläisen Jokerin kaltaiselle linjalle jopa kokeilemisen arvoinen. Tosin tarkkaan harkittuja väyliä tämäkin tarvitsisi liikkuakseen. Mainoslauseista huolimatta ei tuolla käytännössä keskustoihin voi olla koeajoja lukuunottamatta asiaa. Eiköhän se ole selvä, että ratikka on silti järkevämpi, jos maltetaan tarkastella kustannusta ja hyötyä tarpeeksi pitkällä aikavälillä. Mutta kuitenkin.
Toinen merkittävä harha on, että näistä pitkistä busseista puhutaan aina sellaisella matkustajatiheydellä, joka ei tule Suomessa kysymykseen. Yksinkertainen kysymys: meneekö 12-metriseen bussiin 120 henkilöä? Kun ei mene, miten 30-metriseen voisi mennä 300 henkilöä?
Tuo ilmoitettu 256 hlö kuulostaa sekin kyllä aika suurelta. Ehkä mittauksessa on käytetty Tokion metroihin tottuneita japanilaisia?

Mutta kapasiteettia jää sittenkin jos ajatellaan sen vetävän suomalaisittain paremmin vaikka 200 matkustajaa. Tai 180.
Sillä tällaisen bussin on oltava hybridi, jotta saadaan vetäviä kääntyviä pyöriä. Arvaan, että tämän superbussin hinnalla saa 4 telibussia, joiden elinikä ja käyttökulut ovat superbussia paremmat.
Sähkömoottorit tuota näyttäisi kuskaavan juu. Sinänsä ihan nykyaikaista tekniikkaa myös voiman tuotantopuolella, kun sanovat dieselin lisäksi käyvän myös kaasulla. Ja akkujen varassa kuulemma kulkee noin 10km(lieneekö suoralla tiellä ilman stoppeja vai miten?). Siltikään kulkuvastus ei kumipyörävehkeeksi ihan jumalaton voi olla tai sitten niillä on käytössä älyttömän tehokkaat akut
Mutta eliniästä ja käyttökuluista on paha sanoa, koska kyseessähän on tässä vaiheessa vielä proto. Sen kulut varmasti on tässä vaiheessa suuret ja eiköhän siinä ole lastentautejakin. Aivan kuten uudessa kiskokalustossakin. Mutta jos tuota saadaan kaupaksi niin eiköhän tuotetta saada parannettua käyttöominaisuuksiltaan.
Pahoittelen taas esimerkkiäni rahtikalustosta, mutta muutama vuosi sitten ruotsalaiset ottivat koekäyttöön 30 metrisen, 11-akselisen ja 90 tonnisen puunkuljetusyhdistelmän. Hankinta- ja käyttökustannukset tietysti on aika paljon suuremmat kuin perusyhdistelmässä ja koeliikenteessäkin on tarkkaan rajatut liikennöitävät reitit. Liikenneturvallisuus ei poikkea perinteisistä puuyhdistelmistä ja kuljettajat kertovat sen olevan jopa vakaampi, johtuen mm.paremmin toteutetusta jarruvoiman jaosta. Aika hyvä saavutus kun huomioidaan nämä paljon mainostetut pohjoiset erityisolomme, jotka jaamme isolta osin ruotsalaisten kanssa.
http://www.youtube.com/watch?v=P4JSo9TKvJ0
Eliniästä ja käyttökuluista vielä. Tähän toki liittyy myös ylläpidon taso. jos tuollainen vehje ajetaan 4 vuodessa loppuun niin tulee varmasti todella kalliiksi. Ehkä 10, jopa 15 vuotta tähtäimenä kattaisi kustannuksia hieman paremmin? Eikä niiden neljän telibussinkaan käyttökustannukset kovin pienet ole ja superdösää ajamaan riittänee kerralla vain 1kpl kuljettajia.
Mutta käytännön pullonkauloja varmasti tuossa riittää ja kun muistetaan, että jos joku vehje toimii hyvin Keski-Euroopassa tai jossain Riossa niin se ei todellakaan sieltä suoraan toimi Suomen talvessa. Varmasti jo auton käsittely vaatii talvella ihan eri metkut, suoritusarvot varsinkin akuilla ajettaessa on jotain muuta kuin Dresdenissä ja tekniikkakin vaatisi tod.näk. ruuvausta talvitestien jälkeen.
Loppuun todettakoon edelleen, että kritiikistä huolimatta näen potentiaalia tässä vehkeessä jos kauppa lähtee käymään. Saa nähdä mistäpäin maailmaa löytyy rohkea proto-operaattori.