Malmö

Raitiovaunuissa on muuten myös aikamoinen hintataso-ongelma, kun joka kaupunkiin tehdään erilaisia ratikoita pieninä sarjoina. Jos samaa ratikkamallia vaan sarjatuotettaisiin tuhansia kappaleita, hinta tipahtaisi varmaan puoleen tai jopa kolmasosaan.

Alstomin 302 ja 402, joita on Frankofoninen maailma pullollaan, ovat pääosin ihan puhdasta sarjatuotantoa. En tiedä, mikä on kappalehinta Alstomin standardipäädyllä. Yleensähän raitiotie hankitaan pakettina, johon kuuluu kaikki, myös vaunut.
 
Raitiovaunuissa on muuten myös aikamoinen hintataso-ongelma, kun joka kaupunkiin tehdään erilaisia ratikoita pieninä sarjoina. Jos samaa ratikkamallia vaan sarjatuotettaisiin tuhansia kappaleita, hinta tipahtaisi varmaan puoleen tai jopa kolmasosaan.

Niin no, Tatran T3:a valmistettiin noin 14000 kappaletta, ja halvallahan niitä kai saikin. Moderneista vaunuista esimerkiksi Bombardierin Flexityä on myyty yli 3000 kappaletta, suurin osa standardiraideleveydelle. Toki eri tyypeissä on eroa, mutta eiköhän näistä Classicia ole myyty pitkälti toista tuhatta kappaletta, ja kai niitä edelleen saa tilattua.

Suurin ongelma raitiovaunujen tilaamisessa lienee eri kaupunkien erilaiset tarpeet, aivan kuten bussienkin kanssa. Mutta tähän päälle infrastruktuuri tuo vielä omat haasteensa. Monissa kaupungeissa rataa on kehitelty hiljalleen vaikkapa 100 vuoden ajan sen sijaan, että ne olisi rakennettu kokonaan uusiksi. Monesti ajatellaan, että parempi tilata muokatut ja vähän kalliimmat vaunut nykyiselle radalle kuin korjata ensin rata sekä pysäkit ja sitten alkaa tilaamaan siihen sopivia vaunuja "kaupan hyllyltä". Tässä mm. Tukholma teki oikein, kun rakensi uusiksi koko 7:n reitin, jotta sitä voidaan myöhemmin ajaa samoilla vaunuilla kuin muilla seudun ratikkaradoilla. Tavara näille radoille on valmiiksi tilattavissa Bombardierilta tai CAFilta, periaatteessa vain väritystä vailla (käytännössä Tukholmalla on oma tyyppinsä omine leveyksineen ja pituuksineen, mutta rahassa tämä on pieni muutos). Vaan kun tätä ratkaisua ei ymmärretä nyt, eikä vielä kymmenenkään vuoden päästä, koska ei osata ajatella kauemmaksi tulevaisuuteen. Sukupolvi vaihtuu ja edellisen sukupolven urotyöt tai virheet unohtuvat.

Samanlaista ajattelutapaa käytetään virheellisesti myös bussien kanssa, kun tilataan näitä hypercyberkapeekupeebusseja hintaan x, joka ei välttämättä ole paljoakaan ratikkayksikköä vähemmän, ja sitten ajatellaan, että nyt on sitten huolet ohi. Näitä busseja varten kuitenkin tarvitaan usein erikoisratkaisuja katuun ja pysäkeille, erikoishuoltoja ja erikoisosia. Bussi on hyvällä tuurilla sen 20 vuotta käytössä - ja sitten taas tilataan uusia, koska ei osata laskea, kuinka paljon säästöä tässä vaiheessa alkaisi kertyä, jos olisi rakennettu ratikkakiskot, jolla ajettaisiin vasta 20-vuotiailla vaunuilla, vielä ainakin 20 vuotta lisää.
 
Alstomin 302 ja 402, joita on Frankofoninen maailma pullollaan, ovat pääosin ihan puhdasta sarjatuotantoa.

Määrät ovat lopulta kuitenkin pieniä. 1500:s Citadis toimitettiin viime marraskuussa. Sisältäen siis muutkin Citadikset kuin nuo moniniveliset x02-mallit. Moninivelmalleissakin on käytetty ainakin kahta eri moottoriteliä. Bussien yksittäiset tilaukset voivat olla satoja kappaleita ja suosittuja malleja rakennetaan tuhansittain. Lisäksi monet komponentit esimerkiksi voimalinjoissa ovat yhteisiä monen valmistajan kesken eli niille tulee vielä suurempia skaalaetuja.
 
Tämä keskustelu pyörii osin ehkä väärässä ketjussa, vaikka Malmö-ketju kai alkoi kumminkin ratikoista. Mutta raitiovaunujen hinnoista.

Helsingin vaunuhankinta osoitti, että hintamielessä pienet sarjat eivät ole ongelma, vaan suuret valmistajat. Jos isoilla valmistajilla on skaalaetuja, niistä eivät nauti asiakkaat.

En tiedä, mistä tilanne johtuu, kun en tunne suurten valmistajien kustannusrakennetta. Mutta tuotannon kannalta asiaa voi selittää se, että suurikaan valmistaja ei pääse nauttimaan massatuotannon eduista kuten autoteollisuudella on mahdollista. Eli kun suuri valmistusmäärä on parhaimmillaan muutaman tuhannen luokassa, yksittäinen vaunu tehdään samalla tavalla kuin parin kymmenenkin vaunun valmistuserät. Eli ei päästä käyttämään koneita, jotka prässäävät vaunun seiniä tai pohjia kerralla yhdestä palasta, kuten esim. auton kori tehdään. Toisaalta asiakaskohtaisen muutokset onnistuvat ilman lisäkuluja.

Valmet yritti 1970-luvulla rationalisoida kiskokaluston valmistusta. Alumiinisen metrojunan idea oli, että seinä-, pohja- ja kattolevyjä pursotetaan alumiinista. Nämä isot palat sitten hitsataan muutamalla saumalla yhteen ja siinä on vaunu. Teräsrakenteena vastaava tehdään niin, että pursotettua seinää vastaava terässeinä on tehty hitsaamalla palkkeja ja jäykisteitä kehikoksi, joka sitten peitetään ohuella pintalevyllä. Metrojunilla oli vain yksi asiakas, mutta Transtech tekee vaunuja nykyään samalla periaatteella. Kun siis alumiini kelpaa vaunun materiaaliksi. Aina ei kelpaa.

Bussien kohdalla arvelen, että ei niitäkään päästä tekemään kuten henkilöautoja, vaan bussikorien teko on samantapaista kuin raitiovaunujen teko. Eli käsityövaltaista. Standardibusseja saadaan edullisesti siksi, että niiden tuotanto on viety halvan työvoiman maihin. Jos bussin hinnasta vaikka 50 % on työtä, työvoimakulujen puolittamien on varsin hyvä hinnanalennus. Erikoisbussien tekemistä ei voi viedä halvan ja mahdollisesti alhaisen ammattitaidon varaan. Siten niistä tulee suhteessa paljon kalliimpia kuin pituus tai akseleiden määrä antaisi olettaa.

Antero
 
Epäilisin, että bussien kohdalla alustoissa saadaan aika paljon suurtuotannon etuja. Niissä taitaa olla aika paljon samoja osia kuin kuorma-autoissakin ja isoja valmistajiakaan ei ole kauhean monta. Korit vaihtelevat sitten aika paljon enemmän kuin alustat ja niissä massatuotantoedut eivät ehkä ole niin merkittäviä.
 
Epäilisin, että bussien kohdalla alustoissa saadaan aika paljon suurtuotannon etuja. Niissä taitaa olla aika paljon samoja osia kuin kuorma-autoissakin ja isoja valmistajiakaan ei ole kauhean monta.
Korkealattiabussien (etenkin etumoottoristen) aikana bussi- ja kuorma-autojen alustatekniikka oli hyvinkin yhtenevää. Mutta edelleen, bussit pääsevät joidenkin ratkaisujen osalta vähällä, kun kuorma-autoista tuttuja komponentteja voidaan hyödyntää. Ja kuorma-autopuolen volyymit ovat noin 10-kertaisia verrattuna busseihin.
 
Takaisin
Ylös