RSS
Botti
- Liittynyt
- 10 Heinäkuu 2008
- Viestit
- 8,892

HKL on julkaissut metron opastusjärjestelmän suunnitteluohjeen, joka kokoaa suunnittelun tavoitteet, graafisen ilmeen ja tekniset määrittelyt yhteen ja toimii siten suunnittelun apuna niin HKL:lle itselleen että ohjeistoa tarvitseville yhteistyökumppaneille kuten HSL:lle tai metroasemiin liittyville kauppakeskuksille.
- Metron käynnistymisen alusta asti hienosti palvellut opastusjärjestelmä oli tarpeen uusia, jotta metron kasvavat matkustajamäärät ja monia liikennemuotoja entistä enemmän yhdistelevät matkustajat saataisiin opastettua tarpeensa mukaisesti, kertoo HKL:n infra- ja kalustoyksikön johtaja Artturi Lähdetie.
Suunnitteluohjeisto löytyy HKL:n verkkosivulta osoitteesta www.hkl.fi >Tämä on HKL >Julkaisut.
Opastusjärjestelmän uudistamisen tavoitteena on tarjota matkustajalle tarpeellista informaatiota oikein sijoitettuna matkan eri vaiheissa: päällekkäistä informaatiota on karsittu olennaisen tiedon erottumiseksi.
- Uudistamistyön yksi tavoite on ollut selkeyttää ja yksinkertaistaa matkustajille tarjottavaa informaatiota, kertoo Lähdetie.
Opasteissa käytettävä HSL:n kirjasin ja piktogrammit tukevat yhtenäisen matkaketjun tavoitetta koko Helsingin seudulla.
Staattista opastusjärjestelmää täydentävät niin metroasemilta kuin HKL:n verkkosivuiltakin löytyvät kunkin metroaseman opaskartat sekä yleiset metromatkustusohjeet kokoava Mukavaa metromatkaa -juliste. Metroasemien opaskartoista on laadittu myös erityisesti näkövammaisten avuksi tarkoitetut, 3D-tulostettavat kohokartat. Kohokarttatiedostot löytyvät HKL:n verkkosivuilta (www.hkl.fi >Metrolla >Metroasemat), ja kartan voi joko tilata tulostuspalvelusta tai tulostaa itse vaikkapa kirjaston 3D-tulostimella.
Opasteiden vaihtotyön yhteydessä myös opasteiden ilme on kohentunut, kun opastekotelot on uusittu ja valaistut opasteet vaihdettu energiaa säästäviksi ja valoteholtaan nykyistä paremmiksi led-valaistuiksi opasteiksi.
Metroasemien uuden opastuskonseptin on suunnitellut Ramboll Finland Oy ja Roban Konna Oy.
Lue uutinen HKL:n sivuilta...