Antero Alku
Tunnistettu jäsen
- Liittynyt
- 28 Kesäkuu 2005
- Viestit
- 7,552
Nämä ovat hyvin viisaita sanoja. Ja siksi ajattelinkin kokeilla, kuinka monella foorumilaisella on rohkeutta myöntää erehtyneensä tai pikemmin halu osoittaa henkistä kykyä kyetä korjaamaan omia käsityksiään.Mielestäni on myös osattava muuttaa omaa mielipidettään huomatessaan vastapuolen mielipiteen olevan paremmin perusteltu. Olen itse, niin tämän foorumin kuin muutamalla muullakin alalla, joutunut muuttamaan mielipidettäni huomattuani omieni olevan huonosti perusteltuja ja perustuvan mielikuviin. Useimmiten simppelillä matematiikalla ja tilastoinnilla pärjää jo melko pitkälle.
Aloitan tämän omista joukkoliikenteen, ellei oikeastaan koko liikenteen käsityksistäni.
Nuorukaisena 1970-luvulla en piitannut joukkoliikenteestä, vaan uskoin autoiluun. Kuten ilmeisesti suuri osa suomalaisista yhä. Vertasin kertalippujen hintoja bensan hintaan ja uskoin parin minuutin aikasäästöjen pelastavan elämäni. Aloin ymmärtää totuutta vasta opiskelijana, kun oli pakko keksiä, miten tuli tilillä olevalla rahalla toimeen koko lukuvuoden. Ensimmäiseksi loppui autoilu. Ja pian jo nautin siitä, että joku muu hoiti ajamisen. Itse sain tehdä mitä halusin, vaikka nukkua.
1980-luvulla alkoi joukkoliikenne kiinnostaa, koska joukkoliikenteen käyttäjäksi palaaminen osoitti siitä monenlaisia puutteita. Muutamalla työmatkalla Keski-Eurooppaan (Düsseldorf, Hannover, Köln) ihastuin Stadtbahneihin ja niiden tunneleihin keskustoissa. Minusta Stadtbahnissa oli ratkaisu Espoon metroonkin, koska luin, että metroa ei Espooseen tehty siksi, että se oli kallis. Stadtbahn ei olisi ollut, koska sitä ei olisi tarvinnut tehdä tunneliin Espoossa.
Olin tunnelifani vielä 2000-luvun alussa. 2002 tekemässäni kirjassa Raitiovaunu tulee taas esitin vielä tunneleita Helsinkiinkin. Mutta seuraavana vuonna olin käynyt katselemassa lisää maailmaa ja aloin ymmärtää, ettei tunneli ollutkaan autuaaksi tekevä ratkaisu. Erityisen vaikutuksen teki Strassbourgin keskusta. Tästä kolmannesta kelkkani tai takkini kääntämisestä tein elokuussa 2003 nettisivun, jossa kerroin tunneleiden historiasta, eduista ja haitoista.
Tunneleista luopumisen myötä käänsin takkini myös vaunujen rakenteessa. Korkealattiainen Stadtbahn-vaunu oli minusta ollut paras ratkaisu. Pidin erityisesti Düsseldorfin Stadtbahnista, jonka tunneliosuus oli automatisoitu. Taittoportaat ja soveltuminen sekä kuljettaja- että automaattiajoon olivat minusta loistava joustava ratkaisu. Mutta samalla kun ymmärsin tunneleiden tarpeettomuuden, ymmärsin myös matalan lattian merkityksen. Ymmärsin myös matalalattiaisuuden haasteen, mutta pidin katuympäristön laatua ja matkustajan mukavuutta ja esteettömyyttä arvokkaampina kuin teknisten vaikeuksien kustannuksia.
Ja siinäkin olen muuttanut mieleni, miten joukkoliikenne pitäisi organisoida. 1990-luvulla uskoin, että yhtiöittäminen ohjaisi ilman muuta järkeviin ratkaisuihin. Nykyään olen eri mieltä, kun olen ymmärtänyt, ettei joukkoliikenteen kustannuksia voi kattaa lipputuloilla. Olen myös nähnyt, miten toimivat VR osakeyhtiönä ja Länsimetro Oy. Toisaalta olen nähnyt, miten HKL:n metro toimi kaupungin virastona erinomaisesti 30 vuotta, kunnes hyvää metroa ryhdyttiin pilaamaan automatisoinnilla. Se osoitti, ettei virastomuotokaan takaa sitä, että toimitaan oikein.
Niinpä olen päätynyt sille kannalle, joka EU:ssa on otettu vuosien pohtimisen ja laajojen kokemuksien ja ennakkotapausten jälkeen ja kirjoitettu Joukkoliikenteen palvelusopimusasetukseen. Eli palvelun laadusta ja määrästä päätetään viranomaistasolla, mutta tuotanto voidaan tuottaa yhtiömuodossa, kunhan vain tarjolla on yrityksiä niin, että niitä voi kilpailuttaa. Ellei kilpailutilannetta ole, julkinen tuotanto on ratkaisu.
Näkemykseni ovat siis noin 30 vuoden ja osin 40 vuoden evoluution tulos. Sinä aikana olen saanut korjata ja muuttaa ajatuksiani aika monta kertaa ja monessa asiassa.
Antero