339-DF
Tunnistettu jäsen
- Liittynyt
- 8 Elokuu 2005
- Viestit
- 8,466
Keskustelu on nyt vähän sivuraiteella, mutta mitäpä siitä, kun aihe on mielenkiintoinen.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Turun nykyaikaisen raitiotien projekti edetköön nyt kuin juna (tai ratikka) omilla ehdoillaan. Sitten kun speksit ovat kunnossa ja hankesuunnittelu alkaa, on kuitenkin syytä selvittää myös tämä museoasia. Prioriteetti on sellainen, että nykyaikainen ratikka menee kaikessa edelle, mutta museoliikennettä ei estetä, ellei siitä ole jotain konkreettista haittaa. Ultrixin kanssa olen samaa mieltä siitä, että selvittää pitää. Selvittäminen ei tarkoita sitä, mitä se helsinkiläisissä erityisoloissa on (eli sitä lukion matematiikan läksyjen tekoa, että katsotaan kirjan takaa vastaus ja sitten tehdään mitä vaan, jotta siihen päästään). Selvityksen tulos voi olla, että museoliikenne ei ole mahdollista, on rajoitetusti mahdollista tai on helpohkosti mahdollista ilman rajoitteita nykyaikaisen ratikan liikennöinnille. Mutta selvittämistä ei pidä nähdä uhkana kellekään tai millekään.
Ihmettelen myös Mikon mustavalkoista suhtautumista. Ei museoasiassa ole mitään pelkäämistä eikä se hurjimmissakaan painajaisissa kykene estämään nykyaikaisen ratikan tekemistä. Jos nykyaikainen ratikka jää tekemättä, niin kyllä se johtuu silloin aivan muusta kuin mahdollisuudesta ajaa tietyillä rataosilla myös museovaunuja.
Mitä tekniseen puoleen tulee, niin vanhat museovaunut ovat sillä lailla ketterämpiä, että ne pärjäävät jyrkissä kaarteissa, jyrkissä mäissä, hankalissa notkelmissa ja harjanteilla. Eivät ole siis kovin kranttuja geometrian suhteen. Nykyratikka ei noissa pärjää, ja rata tehdään nykyratikan vaatimustason mukaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö vanhat vaunut pärjäisi myös hyvällä, suoralla radalla ja loivissa kaarteissa. Pärjäävät toki. Vanhoja vaunuja ei tarvitse geometriassa ottaa huomioon mitenkään.
Uudelle raitiotielle tehdään luonnollisesti syväuraiset vaihteet, pölkkyradalle rautatietyyppiset. Niissä museovaunu pärjää, kun pyörät vaihdetaan. Pyörien vaihto ei pilaa vaunun museaalista arvoa, sillä pyörät joudutaan raitiovaunun elinkaaren aikana vaihtamaan joka tapauksessa.
Vaunujen moottorit voi huoltokorjata siten, ettei 750 V jännite ole ongelma.
Ainoa todellinen ongelma on vanhojen vaunujen nopeus ja soveltuvuus nykyaikaisen ratikkaliikenteen lomaan. Helsingin museolinjalla tuo ei ole ollut mikään ongelma, kun linjaliikenne matelee niin hitaasti, että vuoden 1930 ratikka pärjää vallan hyvin siellä linjavaunujen lomassa. Sen sijaan Turun nykyaikaisella raitiotiellä ollaan eri tilanteessa. Jos linjaliikenteen vuoroväli on hyvin tiheä, voi käydä niin, että linjavaunujen välissä kulkeva vanha vaunu häiritsee muuta liikennettä. Mutta tässä täytyy pohtia museoliikenteen laajuutta. Jos ajetaan kesäviikonloppuisin, niin tuskinpa linjaliikenne alle 5 min välein kulkee yhdelläkään rataosalla. Sovittamalla museovaunu lähteväksi juuri vuorovaunun perään ja tarvittaessa niin, että museovaunu pysähtyy vain osalla pysäkeistä, ei kovin äkkiä synny tilannetta, jossa seuraava, viiden minuutin kuluttua takaa tuleva vaunu saa museovaunun kiinni museoliikenteen lyhyellä keskustaosuudella.
Olen seurannut Turun museoraitiotiekeskustelua ainakin 15 vuoden ajan. Museoraitiotie Turkuun ei toteudu, ellei tapahdu jotain sellaista suurta ja yllättävää, joka olennaisesti helpottaisi toteutusta. Uuden raitiotien rakentaminen kaupunkiin on – tai voi olla – tällainen olennainen olosuhdemuutos. Jos tilaisuutta ei käytetä hyväksi, niin museoratikkatoiveet voi jättää taas passiiviseksi keskustelun seuraamiseksi jälleen seuraavaksi 15-vuotiskaudeksi.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Turun nykyaikaisen raitiotien projekti edetköön nyt kuin juna (tai ratikka) omilla ehdoillaan. Sitten kun speksit ovat kunnossa ja hankesuunnittelu alkaa, on kuitenkin syytä selvittää myös tämä museoasia. Prioriteetti on sellainen, että nykyaikainen ratikka menee kaikessa edelle, mutta museoliikennettä ei estetä, ellei siitä ole jotain konkreettista haittaa. Ultrixin kanssa olen samaa mieltä siitä, että selvittää pitää. Selvittäminen ei tarkoita sitä, mitä se helsinkiläisissä erityisoloissa on (eli sitä lukion matematiikan läksyjen tekoa, että katsotaan kirjan takaa vastaus ja sitten tehdään mitä vaan, jotta siihen päästään). Selvityksen tulos voi olla, että museoliikenne ei ole mahdollista, on rajoitetusti mahdollista tai on helpohkosti mahdollista ilman rajoitteita nykyaikaisen ratikan liikennöinnille. Mutta selvittämistä ei pidä nähdä uhkana kellekään tai millekään.
Ihmettelen myös Mikon mustavalkoista suhtautumista. Ei museoasiassa ole mitään pelkäämistä eikä se hurjimmissakaan painajaisissa kykene estämään nykyaikaisen ratikan tekemistä. Jos nykyaikainen ratikka jää tekemättä, niin kyllä se johtuu silloin aivan muusta kuin mahdollisuudesta ajaa tietyillä rataosilla myös museovaunuja.
Mitä tekniseen puoleen tulee, niin vanhat museovaunut ovat sillä lailla ketterämpiä, että ne pärjäävät jyrkissä kaarteissa, jyrkissä mäissä, hankalissa notkelmissa ja harjanteilla. Eivät ole siis kovin kranttuja geometrian suhteen. Nykyratikka ei noissa pärjää, ja rata tehdään nykyratikan vaatimustason mukaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö vanhat vaunut pärjäisi myös hyvällä, suoralla radalla ja loivissa kaarteissa. Pärjäävät toki. Vanhoja vaunuja ei tarvitse geometriassa ottaa huomioon mitenkään.
Uudelle raitiotielle tehdään luonnollisesti syväuraiset vaihteet, pölkkyradalle rautatietyyppiset. Niissä museovaunu pärjää, kun pyörät vaihdetaan. Pyörien vaihto ei pilaa vaunun museaalista arvoa, sillä pyörät joudutaan raitiovaunun elinkaaren aikana vaihtamaan joka tapauksessa.
Vaunujen moottorit voi huoltokorjata siten, ettei 750 V jännite ole ongelma.
Ainoa todellinen ongelma on vanhojen vaunujen nopeus ja soveltuvuus nykyaikaisen ratikkaliikenteen lomaan. Helsingin museolinjalla tuo ei ole ollut mikään ongelma, kun linjaliikenne matelee niin hitaasti, että vuoden 1930 ratikka pärjää vallan hyvin siellä linjavaunujen lomassa. Sen sijaan Turun nykyaikaisella raitiotiellä ollaan eri tilanteessa. Jos linjaliikenteen vuoroväli on hyvin tiheä, voi käydä niin, että linjavaunujen välissä kulkeva vanha vaunu häiritsee muuta liikennettä. Mutta tässä täytyy pohtia museoliikenteen laajuutta. Jos ajetaan kesäviikonloppuisin, niin tuskinpa linjaliikenne alle 5 min välein kulkee yhdelläkään rataosalla. Sovittamalla museovaunu lähteväksi juuri vuorovaunun perään ja tarvittaessa niin, että museovaunu pysähtyy vain osalla pysäkeistä, ei kovin äkkiä synny tilannetta, jossa seuraava, viiden minuutin kuluttua takaa tuleva vaunu saa museovaunun kiinni museoliikenteen lyhyellä keskustaosuudella.
Olen seurannut Turun museoraitiotiekeskustelua ainakin 15 vuoden ajan. Museoraitiotie Turkuun ei toteudu, ellei tapahdu jotain sellaista suurta ja yllättävää, joka olennaisesti helpottaisi toteutusta. Uuden raitiotien rakentaminen kaupunkiin on – tai voi olla – tällainen olennainen olosuhdemuutos. Jos tilaisuutta ei käytetä hyväksi, niin museoratikkatoiveet voi jättää taas passiiviseksi keskustelun seuraamiseksi jälleen seuraavaksi 15-vuotiskaudeksi.
)