MLNRV2-vaunujen elinkaaren pidentämiskunnostus

HSL:n hallitus käsittelee 26.5.2026 monen muun mielenkiintoisen aiheen ohella myös jäljellä olevien 1980-luvun Valmet-nivelien kunnostamisasiaa. Halutaan varmistua, että nk. kakkossarjan nivelet ovat käyttökuntoisia ainakin vuoteen 2035 saakka. Esityslistan tätä aihetta koskeva kohta liitteineen.
30 uutta ratikkaa maksaa 150 miljoonaa euroa, kun taas 39 Valmetin peruskorjaaminen maksaa 20 miljoonaa euroa, jolla saadaan tekohengitettyä niitä vielä kymmenisen vuotta. Ei epäilystäkään, kumpi on kokonaistaloudellisesti fiksumpaa.

Erinomainen päätös, ainakin omasta mielestäni. Hyvä kun saadaan olemassa olevasta kalustosta rutistettua lähes kaikki irti.
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Tosin minun täytyy todeta edelliseen viestiini, että uusien vaunujen hankintaa ei käsittääkseni olla merkittävästi lykkäämässä, vaan tällä peruskorjauksella pidetään huoli, että Valmeteilla voidaan liikennöidä hyvin niiden tuloon asti.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös