- Liittynyt
- 15 Huhtikuu 2025
- Viestit
- 175
Kuullemma jossain Tuomarilan fb-ryhmässä on hiljattain ollut seuraavanlainen kirjoitus. Yritin etsiä sitä, mutta en löytänyt. Tästä syystä en voi laittaa siitä linkkiäkään. Tekstin välitti minulle veljeni.
--------
"40 vuotta taantuvaa joukkoliikennettä Tuomarilassa
Huomasin ärsyyntyneeni kovin Kaupunkirata-hankkeen uutisoinnista, jossa hehkutettiin jälleen yhtä Tuomarilaan kohdistuvaa joukkoliikennesabotaasia. Lapseni eivät tykkää, kun "isi muistelee vanhoja" mutta en malta olla muistelematta. Kontekstiksi se, että allekirjoittanut on 50:stä ikävuodestaan asunut Tuomarilassa 43. Omat joukkoliikennemuistoni ja -muisteloni alkavat 80-luvun puolivälistä - silloin alle 10-vuotiaana oli aivan tavanomaista reissata yksin Tuomarilasta ostoksille Helsinkiin.
Tarinani kontekstiksi on hyvä muistaa, että 80-luvulla Tuomarila oli aivan eri paikka kuin tänään. Isolta osin sorapintaisilla kaduilla vastaantulijoista tunnisti melkein kaikki. Jos tuli kolttosteltua, oli tavallista että sen bongasi jonkun toisen isä, joka sitten tuli illalla ovikelloa soittaen vanhemmilleni palautteen antoon.
Lähistöllä sijainnut Suvela oli astetta rosoisempi: sielläkin tosin järjestyshäiriöt painottuivat vahvasti juopotteluun ja kilvanajoon: tuolloin Kirstintien suoraa ei oltu pilattu hidasteshikaanein, vaan se tarjosi koko mitaltaan mainion mopojen kiihdytysradan. Kulmakunnan ainoat ulkomaalaissyntyiset oli pari perhettä Vietnamin venepakolaisia. Ja juuri valmistuneesta Sokinsuontien Alepasta saattoi välillä bongata ainoan seudun tummaihoisen: pidetyn pop-laulaja Bianca Moralesin.
Joukkoliikenne sujui. Kulmakunnan ajot hoitivat Åbergin ja Laurilan linjat. Linjoja 154 ja 156 operoivat kotimaista tekoa olevat tuoreet linjurit, joiden kuljettajat pukeutuivat liikennöitsijän väreissä oleviin pukuihin. Oltiin pitkällä 80-lukua kun linjalle tuli ensimmäiset kaupunkibussit! Sitä ennen - ja ajoittain kalustotilanteen vaatiessa myöhemminkin - Helsinkiin matkattiin tilausajoihin tarkoitetuilla busseilla. Hienoimmissa oli sisällä televisioruudut ja WC... Ja ainoa ovi auton etuosassa!
Tuolloin lastenrattaiden työntelijät ja muut vetelehtijät eivät hidastaneet työmatkalaisia kahden pysäkinvälin kulkemisillaan. Me koululaiset, jotka jäätiin pois Suomenojan sillalla, oltiin yleensä linjan ensimmäiset stop-painiketta painaneet. Se temppu melkein nolotti, sillä ulos pääsy vaati koko bussissa seisseen käytävällisen siirtymisen autosta pysäkille - ja takaisin autoon. Erityisesti klo 7.20 Sunasta lähtenyt 156 Z oli suosittu työmatkavuoro - jopa niin, että Finnoontien varren pysäkeillä odottaneet Latokaskelaiset jätettiin sinne seisomaan: linjuri kun oli täynnä. Sekös meitä tuomarilalaisia huvitti!
Tuolloin sopu teki tilaa, mutta parasta oli nopeus: aamuruuhkassa raskaalla kaasujalalla pysäkit ohittanut linjuri ennätti Tuomarilasta Kamppiin korkeintaan 30 minuutissa. Ruuhka-ajan ulkopuolella nopein matka-aika oli likemmäs vain 20 minuuttia. Kunhan et valinnut epähuomiossa linjaa ilman Z-kirjainta: se kiersi Lauttasaaren kautta ja poimi kyytiinsä kaiken maailman hippejä, jotka olivat oppineet että nämä espoolaisbussit olivat paljon HKL:n sinisiä nopeampia.
Jos suunta ei vienyt Kamppiin, ei joukkoliikennetarjonta siihen loppunut. Tapiolaan vei Tuomarilasta kaksikin linjaa: 19 teki varmaa jälkeä päätyen perille Finnoontien ja Merituulentien kautta noin 25 minuutissa. Sisarlinja 18 ajoi Mankkaan läpi: välillä ihan hätkähdyttävässä 15 minuutin matka-ajassa Tuomarilasta Tapiolaan! Tapiola oli bussilla niin saavutettavissa, että siellä poikkesi ihan huvikseen.
Junakin kulki. Helsinkiin päin se oli busseihin verrattuna niin hidas (noh, sen samat puoli tuntia mitä nykyisin) ettei sitä viitsinyt käyttää. Toki kävelymatkakin silloisesta kodista oli pidempi. Hitaan junan ja kotiin kävelyn sieti kyllä myöhäisillassa: Rautatientorilta lähti kotiin päin L-juna klo 3.06. Tuossa illan viimeisessä tapasi viimeistään kaikki tutut. Meno oli välillä railakasta: VR suitsi sitä aivan tarpeettomasti ja kohtuuttomasti joskus ysärillä Rautatientorilla käyttöön otetuilla porteilla, joilla valvottiin matkalippuja ja juomien mukaan kantoa. Siihen asti junissa ja busseissa maltillinen kaljottelu oli ihan kansalaisoikeus - sekin ilo meiltä viety.
Jos matka vei Turkuun, eipä hätää: kaikki pikajunat pysähtyivät viereisellä Espoon asemalla. Siellä oli aamuisin iso joukko "vakiovuorolaisia", Saloon matkaavia Nokian työntekijöitä. Asemalla yllättänyt pissahätä kannatti pidättää junaan asti: aseman WC:hen menemällä herätit Tilulilun, joka siellä asui. Noina aikoina Leppävaara oli pahainen sorapintainen seisake Maxi-marketin naapurissa - mutta niin vaan nykyisin pikajunat sivuuttavat Espoon ja pysähtyvät Leppävaarassa.
Iloiselta 80-luvulta jo 90-luvulle tultaessa Tuomarilan ja ympäristön asukasluku lienee kaksinkertaistunut. Mukana tuli lyhytmatkalaisia, jotka hidastivat bussien kulkua merkittävästi: erityisen huonojalkaista väkeä matkusti väliä Espoontori-Kirstinharju. Matkustusmukavuuskin otti isot takapakit, kun silloinen YTV kilpailutti bussiliikenteen. Åbergin ja Laurilan virka-asuiset bussikuskit ja turistiautot korvautuivat katkeraa diesel-savua tupruttavilla, Tanskasta raijatuilla ikälopuilla romuilla. Kun halvalla liikennöinti saatiin!
Lopulta jo vuosikymmeniä haudottu kuningasidea länsimetrosta räjäytti potin: vuonna 2017 Tuomarilan joukkoliikenneyhteydet romautettiin kertalaakista. Suorat puolen tunnin bussiyhteydet Kamppiin käännettiin Matinkylän Omenan terminaaliin. Jollain ihmeellä se bussimatka Matinkylään vei nyt jo puoli tuntia. Metroa odotellessaan ja sillä matkaa maan alla pimeydessä jatkaessaan sai todeta, että matka-aika Helsinkiin oli jo yli tunnin. Ei kai kenenkään pää tai päiväohjelma kestä tuollaista?
Tämän tuloksena allekirjoittanut - ja ilmeisen moni muu - sai todeta, että juna jäi ainoaksi siedettäväksi yhteydeksi Helsinkiin. Tyhjätaskuinen HSL ja korona-ajan matkustajamäärien pudotus tekivätkin ilmeisen helpoksi ratkaisun lakkauttaa kaikki Matinkylään menevät linjat. Vanhoilla kotinurkillani Sunassa palvelivat aikoinaan 154, 156 ja 19: kolme nopeaa yhteyttä Helsinkiin ja Tapiolaan. HSL:n kurjistamisen myötä sieltä menee yksi hikinen linja Kauniaisiin! Asia ei enää minua vaivaa, mutta kysyn miten tuolla nurkkakunnalla asian laita voidaan hiljaa hyväksyä?
Humoristinen on myös nykyinen Tuomarilasta metrolle syöttävä linja: 118 puikkelehtii ensin loputtoman Kuurinniityn pikkuteiden sokkelon läpi joukkoliikennekatua Henttaalle. Jonka jälkeen se hoitaa koko kasvavan Suurpellon kaikki liikennöintitarpeet koululaisista työhönkulkijoihin. Kilometreinä naurettavan lyhyt rykäisy Tuomarilasta Urheilupuiston metroasemalle hoituu poikkeuksetta Suurpellossa tukkoon lastattavalla dösällä noin 25 minuutissa - fillarilla olisit nopeampi.
No, onneksi on lähijuna! Vielä toistaiseksi se on vienyt Tuomarilasta kohtuullisen ripeässä 27 minuutissa Rautatientorille. Tai no, ei ole vienyt sitten kevään... Rantarataa on rakennettu hiki hatussa ja häiriöitä ei ole voitu välttää: ja Tuomarilan asema on ilmeisesti ainoa niin turha asema koko yhteydellä, että se voidaan pitää pari ylimääräistä kuukautta suljettuna.
Hyvää kannattaa odottaa - vai? Aiheellista huomauttaa, että Rantaradan kaupunkirata ei tuo Tuomarilaan mitään positiivista. Alkaen idioottimaisesta laiturisuunnittelusta, jonka johdosta jatkossa kipitellään VPK-talon nurkilta laskien junalle noin tuplamatka: ensin alikulun kautta, siitä portaita pitkin keskilaiturille jolla junat jatkossa pysähtyy.
Keskilaiturilta on mukava katsella pysähtymättä ohi kiitäviä nopeita U- ja S-junia, joiden kyydissä - radan valmistuttua - Kauklahdesta matkataan Helsinkiin jopa vain 20 minuutissa. Meitä tuomarilalaisia taas hemmotellaan jatkossa liki 10 minuuttia nykyistä hitaammalla yhteydellä Helsinkiin. Jopa susirajan takaa Masalasta yhteys on nopeampi! Tämä on omiaan nostamaan asuinalueemme arvostusta, uskon!
Kaupunkiratahankkeen propagandasivustoilla kirjoitetaan sellaista, että "Vaikka matka-ajat tulevat pitenemään muutamilla minuuteilla, kun osa junista uudistuksen jälkeen pysähtyy jokaisella asemalla, tehtyjen ennakkoselvitysten mukaan tällä ei ole merkitystä. Useimmille matkustajille pidempi matka-aika on se pienempi paha, kun kulkuneuvoon pääsee nopeasti." Kysyn: ketähän on mahdettu ennakkoselvityksessä haastatella - minä haluaisin tutustua siihen Tuomarilasta työmatkaa tekevään, joka todellisuudessa näin ajattelee! Sellaiseen, joka menee asemalle "tärppäämään" että mitenhän kauan sitä seuraavaa junaa pitääkään odotella. Vaikkei perille varsinainen kiire olekaan...
Mutta jottei täysin epäreiluksi tuomarilalaisia kohtaan menisi, niin myös vauraat naapurimme Koivuhovista joutuvat jatkossa matkaamaan samalla maitojunalla - tosin heille se kyyti kilometrin verran Tuomarilaa idempänä olevalta asemaltaan maksaa Helsinkiin 30% tuomarilalaisia vähemmän: tästä kiitos HSL-vyöhykejärjestelmälle, joka jakaa Espoon kahtia.
Tiesittehän, että Helsingin Sipoosta itseensä liittämästä korvestakin matkataan keskustaan AB-lipulla! Hienosti puolustettu läntisen Espoon etuja, poliitikkomme!
Näiden muisteloideni pointti? Tätä me saamme kun emme ole pitäneet puoliamme kunnallisvaaliuurnilla. Tuomarilasta ei ole kaupunginvaltuustossa kyvykästä edustusta.
Kaikki meidän kulmakuntaa koskettaneet merkittävät joukkoliikenneratkaisut viimeisten 40 vuoden ajalta ovat yksiselitteisesti heikentäneet yksittäisen matkaajan palvelutasoa. Ja taantuva kehitys jatkuu.
Vain reaalielämästä täysin vieraantunut, yksittäisen matkalaisen läpimenoajasta piut paut välittävä, ainoastaan ihmismassojen siirtelyn välityskyvystä kiinnostunut kaupunki- ja liikennesuunnittelu voi tarjota meille tällaisen dystopian! On myönnettävä: maito on jo läikkynyt. Siksi liikun nöyränä yksityisautollani."
-----
Mielestäni varsin oivallinen teksti, josta käy ilmi monet suunnittelun kukkaset, mitä viime vuosina on tehty. Oikeastaan tämä puhuttelee minuakin sikäli, kun muistan mistä kaikista syistä päätin itse muuttaa aikoinaan, 19 vuotta sitten, pois pk-seudulta.
--------
"40 vuotta taantuvaa joukkoliikennettä Tuomarilassa
Huomasin ärsyyntyneeni kovin Kaupunkirata-hankkeen uutisoinnista, jossa hehkutettiin jälleen yhtä Tuomarilaan kohdistuvaa joukkoliikennesabotaasia. Lapseni eivät tykkää, kun "isi muistelee vanhoja" mutta en malta olla muistelematta. Kontekstiksi se, että allekirjoittanut on 50:stä ikävuodestaan asunut Tuomarilassa 43. Omat joukkoliikennemuistoni ja -muisteloni alkavat 80-luvun puolivälistä - silloin alle 10-vuotiaana oli aivan tavanomaista reissata yksin Tuomarilasta ostoksille Helsinkiin.
Tarinani kontekstiksi on hyvä muistaa, että 80-luvulla Tuomarila oli aivan eri paikka kuin tänään. Isolta osin sorapintaisilla kaduilla vastaantulijoista tunnisti melkein kaikki. Jos tuli kolttosteltua, oli tavallista että sen bongasi jonkun toisen isä, joka sitten tuli illalla ovikelloa soittaen vanhemmilleni palautteen antoon.
Lähistöllä sijainnut Suvela oli astetta rosoisempi: sielläkin tosin järjestyshäiriöt painottuivat vahvasti juopotteluun ja kilvanajoon: tuolloin Kirstintien suoraa ei oltu pilattu hidasteshikaanein, vaan se tarjosi koko mitaltaan mainion mopojen kiihdytysradan. Kulmakunnan ainoat ulkomaalaissyntyiset oli pari perhettä Vietnamin venepakolaisia. Ja juuri valmistuneesta Sokinsuontien Alepasta saattoi välillä bongata ainoan seudun tummaihoisen: pidetyn pop-laulaja Bianca Moralesin.
Joukkoliikenne sujui. Kulmakunnan ajot hoitivat Åbergin ja Laurilan linjat. Linjoja 154 ja 156 operoivat kotimaista tekoa olevat tuoreet linjurit, joiden kuljettajat pukeutuivat liikennöitsijän väreissä oleviin pukuihin. Oltiin pitkällä 80-lukua kun linjalle tuli ensimmäiset kaupunkibussit! Sitä ennen - ja ajoittain kalustotilanteen vaatiessa myöhemminkin - Helsinkiin matkattiin tilausajoihin tarkoitetuilla busseilla. Hienoimmissa oli sisällä televisioruudut ja WC... Ja ainoa ovi auton etuosassa!
Tuolloin lastenrattaiden työntelijät ja muut vetelehtijät eivät hidastaneet työmatkalaisia kahden pysäkinvälin kulkemisillaan. Me koululaiset, jotka jäätiin pois Suomenojan sillalla, oltiin yleensä linjan ensimmäiset stop-painiketta painaneet. Se temppu melkein nolotti, sillä ulos pääsy vaati koko bussissa seisseen käytävällisen siirtymisen autosta pysäkille - ja takaisin autoon. Erityisesti klo 7.20 Sunasta lähtenyt 156 Z oli suosittu työmatkavuoro - jopa niin, että Finnoontien varren pysäkeillä odottaneet Latokaskelaiset jätettiin sinne seisomaan: linjuri kun oli täynnä. Sekös meitä tuomarilalaisia huvitti!
Tuolloin sopu teki tilaa, mutta parasta oli nopeus: aamuruuhkassa raskaalla kaasujalalla pysäkit ohittanut linjuri ennätti Tuomarilasta Kamppiin korkeintaan 30 minuutissa. Ruuhka-ajan ulkopuolella nopein matka-aika oli likemmäs vain 20 minuuttia. Kunhan et valinnut epähuomiossa linjaa ilman Z-kirjainta: se kiersi Lauttasaaren kautta ja poimi kyytiinsä kaiken maailman hippejä, jotka olivat oppineet että nämä espoolaisbussit olivat paljon HKL:n sinisiä nopeampia.
Jos suunta ei vienyt Kamppiin, ei joukkoliikennetarjonta siihen loppunut. Tapiolaan vei Tuomarilasta kaksikin linjaa: 19 teki varmaa jälkeä päätyen perille Finnoontien ja Merituulentien kautta noin 25 minuutissa. Sisarlinja 18 ajoi Mankkaan läpi: välillä ihan hätkähdyttävässä 15 minuutin matka-ajassa Tuomarilasta Tapiolaan! Tapiola oli bussilla niin saavutettavissa, että siellä poikkesi ihan huvikseen.
Junakin kulki. Helsinkiin päin se oli busseihin verrattuna niin hidas (noh, sen samat puoli tuntia mitä nykyisin) ettei sitä viitsinyt käyttää. Toki kävelymatkakin silloisesta kodista oli pidempi. Hitaan junan ja kotiin kävelyn sieti kyllä myöhäisillassa: Rautatientorilta lähti kotiin päin L-juna klo 3.06. Tuossa illan viimeisessä tapasi viimeistään kaikki tutut. Meno oli välillä railakasta: VR suitsi sitä aivan tarpeettomasti ja kohtuuttomasti joskus ysärillä Rautatientorilla käyttöön otetuilla porteilla, joilla valvottiin matkalippuja ja juomien mukaan kantoa. Siihen asti junissa ja busseissa maltillinen kaljottelu oli ihan kansalaisoikeus - sekin ilo meiltä viety.
Jos matka vei Turkuun, eipä hätää: kaikki pikajunat pysähtyivät viereisellä Espoon asemalla. Siellä oli aamuisin iso joukko "vakiovuorolaisia", Saloon matkaavia Nokian työntekijöitä. Asemalla yllättänyt pissahätä kannatti pidättää junaan asti: aseman WC:hen menemällä herätit Tilulilun, joka siellä asui. Noina aikoina Leppävaara oli pahainen sorapintainen seisake Maxi-marketin naapurissa - mutta niin vaan nykyisin pikajunat sivuuttavat Espoon ja pysähtyvät Leppävaarassa.
Iloiselta 80-luvulta jo 90-luvulle tultaessa Tuomarilan ja ympäristön asukasluku lienee kaksinkertaistunut. Mukana tuli lyhytmatkalaisia, jotka hidastivat bussien kulkua merkittävästi: erityisen huonojalkaista väkeä matkusti väliä Espoontori-Kirstinharju. Matkustusmukavuuskin otti isot takapakit, kun silloinen YTV kilpailutti bussiliikenteen. Åbergin ja Laurilan virka-asuiset bussikuskit ja turistiautot korvautuivat katkeraa diesel-savua tupruttavilla, Tanskasta raijatuilla ikälopuilla romuilla. Kun halvalla liikennöinti saatiin!
Lopulta jo vuosikymmeniä haudottu kuningasidea länsimetrosta räjäytti potin: vuonna 2017 Tuomarilan joukkoliikenneyhteydet romautettiin kertalaakista. Suorat puolen tunnin bussiyhteydet Kamppiin käännettiin Matinkylän Omenan terminaaliin. Jollain ihmeellä se bussimatka Matinkylään vei nyt jo puoli tuntia. Metroa odotellessaan ja sillä matkaa maan alla pimeydessä jatkaessaan sai todeta, että matka-aika Helsinkiin oli jo yli tunnin. Ei kai kenenkään pää tai päiväohjelma kestä tuollaista?
Tämän tuloksena allekirjoittanut - ja ilmeisen moni muu - sai todeta, että juna jäi ainoaksi siedettäväksi yhteydeksi Helsinkiin. Tyhjätaskuinen HSL ja korona-ajan matkustajamäärien pudotus tekivätkin ilmeisen helpoksi ratkaisun lakkauttaa kaikki Matinkylään menevät linjat. Vanhoilla kotinurkillani Sunassa palvelivat aikoinaan 154, 156 ja 19: kolme nopeaa yhteyttä Helsinkiin ja Tapiolaan. HSL:n kurjistamisen myötä sieltä menee yksi hikinen linja Kauniaisiin! Asia ei enää minua vaivaa, mutta kysyn miten tuolla nurkkakunnalla asian laita voidaan hiljaa hyväksyä?
Humoristinen on myös nykyinen Tuomarilasta metrolle syöttävä linja: 118 puikkelehtii ensin loputtoman Kuurinniityn pikkuteiden sokkelon läpi joukkoliikennekatua Henttaalle. Jonka jälkeen se hoitaa koko kasvavan Suurpellon kaikki liikennöintitarpeet koululaisista työhönkulkijoihin. Kilometreinä naurettavan lyhyt rykäisy Tuomarilasta Urheilupuiston metroasemalle hoituu poikkeuksetta Suurpellossa tukkoon lastattavalla dösällä noin 25 minuutissa - fillarilla olisit nopeampi.
No, onneksi on lähijuna! Vielä toistaiseksi se on vienyt Tuomarilasta kohtuullisen ripeässä 27 minuutissa Rautatientorille. Tai no, ei ole vienyt sitten kevään... Rantarataa on rakennettu hiki hatussa ja häiriöitä ei ole voitu välttää: ja Tuomarilan asema on ilmeisesti ainoa niin turha asema koko yhteydellä, että se voidaan pitää pari ylimääräistä kuukautta suljettuna.
Hyvää kannattaa odottaa - vai? Aiheellista huomauttaa, että Rantaradan kaupunkirata ei tuo Tuomarilaan mitään positiivista. Alkaen idioottimaisesta laiturisuunnittelusta, jonka johdosta jatkossa kipitellään VPK-talon nurkilta laskien junalle noin tuplamatka: ensin alikulun kautta, siitä portaita pitkin keskilaiturille jolla junat jatkossa pysähtyy.
Keskilaiturilta on mukava katsella pysähtymättä ohi kiitäviä nopeita U- ja S-junia, joiden kyydissä - radan valmistuttua - Kauklahdesta matkataan Helsinkiin jopa vain 20 minuutissa. Meitä tuomarilalaisia taas hemmotellaan jatkossa liki 10 minuuttia nykyistä hitaammalla yhteydellä Helsinkiin. Jopa susirajan takaa Masalasta yhteys on nopeampi! Tämä on omiaan nostamaan asuinalueemme arvostusta, uskon!
Kaupunkiratahankkeen propagandasivustoilla kirjoitetaan sellaista, että "Vaikka matka-ajat tulevat pitenemään muutamilla minuuteilla, kun osa junista uudistuksen jälkeen pysähtyy jokaisella asemalla, tehtyjen ennakkoselvitysten mukaan tällä ei ole merkitystä. Useimmille matkustajille pidempi matka-aika on se pienempi paha, kun kulkuneuvoon pääsee nopeasti." Kysyn: ketähän on mahdettu ennakkoselvityksessä haastatella - minä haluaisin tutustua siihen Tuomarilasta työmatkaa tekevään, joka todellisuudessa näin ajattelee! Sellaiseen, joka menee asemalle "tärppäämään" että mitenhän kauan sitä seuraavaa junaa pitääkään odotella. Vaikkei perille varsinainen kiire olekaan...
Mutta jottei täysin epäreiluksi tuomarilalaisia kohtaan menisi, niin myös vauraat naapurimme Koivuhovista joutuvat jatkossa matkaamaan samalla maitojunalla - tosin heille se kyyti kilometrin verran Tuomarilaa idempänä olevalta asemaltaan maksaa Helsinkiin 30% tuomarilalaisia vähemmän: tästä kiitos HSL-vyöhykejärjestelmälle, joka jakaa Espoon kahtia.
Tiesittehän, että Helsingin Sipoosta itseensä liittämästä korvestakin matkataan keskustaan AB-lipulla! Hienosti puolustettu läntisen Espoon etuja, poliitikkomme!
Näiden muisteloideni pointti? Tätä me saamme kun emme ole pitäneet puoliamme kunnallisvaaliuurnilla. Tuomarilasta ei ole kaupunginvaltuustossa kyvykästä edustusta.
Kaikki meidän kulmakuntaa koskettaneet merkittävät joukkoliikenneratkaisut viimeisten 40 vuoden ajalta ovat yksiselitteisesti heikentäneet yksittäisen matkaajan palvelutasoa. Ja taantuva kehitys jatkuu.
Vain reaalielämästä täysin vieraantunut, yksittäisen matkalaisen läpimenoajasta piut paut välittävä, ainoastaan ihmismassojen siirtelyn välityskyvystä kiinnostunut kaupunki- ja liikennesuunnittelu voi tarjota meille tällaisen dystopian! On myönnettävä: maito on jo läikkynyt. Siksi liikun nöyränä yksityisautollani."
-----
Mielestäni varsin oivallinen teksti, josta käy ilmi monet suunnittelun kukkaset, mitä viime vuosina on tehty. Oikeastaan tämä puhuttelee minuakin sikäli, kun muistan mistä kaikista syistä päätin itse muuttaa aikoinaan, 19 vuotta sitten, pois pk-seudulta.
Viimeksi muokattu:
