Vs: Budjetti 2009
En täysin edes ymmärrä provosointiasi, koska mielestäni se on kaikkein olennaisin kysymys koko asiassa: pääkaupunkiseudulla ei ole kunnollista konserttisalia, joten sen rakentaminen ja rahoittaminen on olennaisen tärkeää. Kyse on siitä, että koko musiikkitalohanke leimataan täysin tarpeettomaksi ja keksitään miljoona muuta "parempaa" kohdetta.
Tästä ehkä ei ole hedelmällistä kinastella, mutta konserttitalon tarve sinänsä ei ehkä ole asian ydin. Kysymys on kuka sen maksaa. Mitä minä esimerkiksi yleisradion asiakkaana ja omistajana hyödyn siitä että Yle on osallisena musiikkitalossa?
En ole perehtynyt syvällisesti maan musiikkisalien rahoituskuvioihin, mutta minulla on käsitys että harvempi näistä on valtion rahoituksella syntynyt. Ei ainakaan Tampere-talo. Eikö alueen kunnilla ole mitään vastuuta omien konserttisaliensa rakentamisesta? Varsinkin jos yleisöstä suurin osa tulee lähiseudulta, kuten sanot?
Kysymys on pikemminkin onko musiikkitalolla kansallista tehtävää vai onko se paikallinen hanke. Minä sanoisin paikallinen.
Ja musiikkitalon kanssa kyse ei ole siitä, että vain toivotaan parempaa akustiikkaa. Nykytietämyksellä akustiikan suunnittelu on insinöörisuunnittelua, jossa ei voi epäonnistua, jos tietää mitä on tekemässä. Alvar Aallon aikaan tätä tietämystä ei vielä ollut, ja kuulemma Aaltokin olisi joskus tokaissut, että "akustiikkaa ei voi suunnitella". Nykyään tiedetään, että hän oli väärässä.
"Toivomisella" en viitannut siihen, että toivotaan että uuden talon akustiikka olisi hyvä vaan että toivotaan että sellainen uusi talo saataiisin, kun vanhan akustiikkaan on niin tympäännytty. Vaikka uutta taloa ei saataisi, ei musiikin opetus, esittäminen tai harrastus mihinkään loppuisi. Se vain olisi hankalampaa. Sama juttu kun että ei autoliikenne lopu vaikka ei teitä korjata, mutta hankalaa se on huonoilla teillä. Kysymys on siitä miten perustellaan musiikkitalon "välttämättömyys". Tarpeellinen ja hyvä se voi olla, mutta onko se "välttämättömyys", ja mitä tapahtuu jos sitä ei tule?
Mielestäni tämä koko eri "rahareikien" vastakkainasettelu on harvoin hedelmällistä. Musiikkitalon rakentaminen on kulttuuriin sijoittamista, sairaanhoitajat terveydenhuoltoon ja ratikkalinja joukkoliikenteeseen. Ei terveydenhuollon ja kulttuurin keskinäisiä budjetteja voi päättää sillä perusteella, että onko musiikkitalo parempi kuin muutama sairaanhoitaja, vaan ne tulee päättää ihan toisin perustein. Vaikka kaikki tuleekin samasta rahakasasta, ei eri alojen hankkeiden vertailu ole mielekästä.
Tiedän, ja olen itse usein käyttänyt samaa perustelua. Ja silti joka päivä poliitikot päättävät asioista asettaen näinkin erilaisia kohteita toisiaan vasten. Pointtini on, että asiantuntijat eivät voi lopulta päättää kaikkia yhteiskunnan asioita vaan ennemmin tai myöhemmin joudutaan selkä seinää vasten tämän kysymyksen kanssa. Sitä pikemmin mitä vähemmän taloudellisesti joitakin periaatteessa tärkeitä hankkeita on toteutettu.
Esimerkiksi kehärata tai länsimetro olisivat helpompia kaikkien niellä jos ne tiedettäisiin toimintasektorillaan ehdottomasti tehokkaimmaksi rahankäytöksi asetettua tavoitetta ajatellen. Mutta kun tiedetään että samat tavoitteet saavutettaisiin edullisemmillakin ratkaisuilla, joudutaan vastatusten sen seikan kanssa että "tuhlatuilla" rahoilla ei mahdollisesti saadakaan toteutettua jonkin muun toimintasektorin välttämättömämmäksi ajateltua palvelua.
Kyllä, Suomessa on vireä musiikkielämä kautta maan, myös harrastelijarintamalla. Mutta silti on mielestäni nähtävissä, että kaksi orkesteria on selkeästi vakiinnuttanut asemansa huipulla, vaikka Tampereen, Turun ja Lahden pumput ovatkin kovatasoisia. [...] Tuorein esimerkki on John Storgårds, joka siirtyy Tampere Filharmoniasta HKO:n ylikapellimestariksi. Vaikea uskoa, että Storgårds tekisi tätä pelkistä asuinpaikkamukavuussyistä.
En väitä, että Tampere Filharmonia olisi määritelmällisesti maan paras orkesteri, vaikka kuuluneekin ilman muuta kärkijoukkoon. On luonnollista, että menestynyt kapellimesteri halutessaan siirtyy Tampereelta Helsinkiin, jos tuollaista työtä tarjotaan ja se kiinnostaa. Myös museonjohtajissa on näkynyt samanlaista trendiä, ja tietysti se on Tampereen tappio.
Minusta on kuitenkin väärin tehdä tällaisista yksilöiden valinnoista se johtopäätös, että muut kuin mainitut kaksi helsinkiläistä orkesteria olisivat jotenkin kakkossarjaa: huonompia orkestereita, joista ei määritelmällisesti olisi esimerkiksi tukea musiikin korkeakouluopetukselle. Vaikka tässä nyt puhutaankin puhtaan hypoteettisesti, onko riittävä peruste edellyttää Sibelius-Akatemian pitämistä Helsingissä sillä perusteella, että sen opettajille pitää taata sivutyömahdollisuus juuri tietyissä orkestereissa?
On totta että synergiaa on Helsingissä, mutta yhtälailla synergiaa voisi olla jossain muuallakin, miksei vaikka nyt sitten Kuopiossa. Se vain olisi luonteeltaan erilaista synergiaa: ajattele miten suuren piristysruiskeen paikallinen orkesteri saisi, jos Suomen musiikkikorkeakoulun parhaimmisto tekisi pysyvää yhteistyötä sen kanssa. Hyödyn saavat nykyisin vastaavat helsinkiläiset orkesterit, mutta se että näin on ei ole luonnonlaki, ja muunlaisiakin synergiaskenaarioita voidaan kuvitella että maailmanloppu tulee tai suomalainen musiikki tuhoutuu.
Ei minulla sinänsä ole mitään Helsinkiä vastaan. Nappaa vaan se asenne, jonka mukaan pääkaupungissa
tietysti on parhaat orkesterit, ja
tietysti on parhaat korkeakoulut, ja
tietysti kaikki muukin on pakko olla suurinta ja kauneinta riippumatta siitä kuka sen maksaa. Jos Helsinki maksaa itse, niin siitä vain.
Me muut haluaisimme vain saada kehittää rauhassa omia kaupunkejamme ja koettaa vastaavasti rakentaa sinne jotain suurta, komeaa, menestyksekästä ja laadukasta omista lähtökohdistamme ilman että yrityksiä torpedoidaan tai kohdellaan huonompina (esimerkiksi tuetaan suhteellisesti vähemmän) kuin helsinkiläishankkeita vain siksi että ne eivät satu sijaitsemaan Helsingissä. Nykyisellään ongelma on, että kaikki karsiminen tehdään muualta kuin Helsingistä vetoamalla klusteriperiaatteeseen silloinkin kun sellaisia hyötyjä ei todellisuudessa ole tai ne eivät ole niin merkittäviä kuin väitetään.
Täytyy tunnustaa, että ihailin Mäntän kulttuuripääkaupunkihakemusta. Realistista ei ollut että Mäntästä olisi tullut Euroopan kulttuuripääkaupunki, mutta ainakin siellä lähdettiin tavoittelemaan jotakin suurta. Tällaista asennetta pitäisi valtion toimesta laajemminkin tukea ja kannustaa, eikä varsinkaan aiheettomasti lannistaa. Vaikkei tavoitteeseen päästäisi, saavutetaan silti jotain ainutlaatuista ja merkityksellistä.
Kerro nyt edes kuka on kyseessä. Mielestäni Helsinki-viha on täysin yhtä typerää kuin tarpeeton Helsinki-ylpeyskin.
Mitä olen lehtijuttuja lukenut (varauma: tämä tulee puhtaasti muistista, ei ole lähteitä joihin viitata), sopraano Karita Mattila on boikotoinut Helsinkiä jo pitkään sen jälkeen kun tuli kaltoin kohdelluksi HS:n kulttuurisivujen arvostelussa. En ole seurannut aktiivisesti onko tilanne Helsingin suhteen sittemmin muuttunut, mutta joka kerta Tampereella käydessään Mattilalta on hellinnyt positiivisia kommentteja tamperelaisen yleisön laadusta.
Kuinka monesti olet itse käynyt Seinäjoen teatterissa seuraamassa jotain valtakunnallista tunnettuutta saanutta huippuesitystä?
No, itse en ole käynyt Seinäjoella ikinä teatterissa, mutta eihän se tarkoita etteikö minulta olisi voinut jäädä näkemättä jotakin kulttuurisesti merkittävää esitystä. Se että paikkakunta on Seinäjoki ei tarkoita että siellä ei
voisi tehdä kulttuurisesti merkityksellisiä asioita. Samat näyttelijät ne enemmän tai vähemmän kiertävät Suomea vuorotellen eri teattereissa. Seinäjoen kaupunginteatterin mainoksia on kyllä sattunut silmään toisinaan, joten varmasti ne jonkin verran yleisöä saavat Tampereeltakin. Ja toisaalta Tampereelle tullaan bussilla teatterimatkoille kaukaakin, myös Helsingistä.
Ja loppukaneettina vielä: kun on tilanne de facto, että Helsingissä on enemmän konserttitarjontaa ja -yleisöä kuin muussa maassa, miksi tilanne on kuitenkin se, että kaikilla maakuntaorkestereilla on paremmat konserttitilat?
Olisikohan tällä jotain tekemistä sen kanssa, että näihin on ollut halua satsata rahaa paikallisesti eikä odottaa valtiota maksajaksi?
On hyvä, että maakunnissakin on monipuolista tarjontaa jokaisella saralla joukkoliikenteestä kulttuuriin, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että joillakin aloilla ainoastaan Helsingin seutu tarjoaa riittävän massan ylläpitämään huipputarjontaa. Joillakin aloilla myös Turku, Tampere ja Oulu pystyvät siihen, ja joillakin aloilla vieläkin pienemmät kaupungit. Mutta en silti pidä vaikkapa Salon kaupunginteatterin tarjontaa riittävänä omaan kulttuurinälkääni, vaan vaadin vähintään Turun ja Tampereen tasoista tarjontaa.
Minusta ongelma on siinä että yritetään väkisin nähdä huipputarjonta ja markkina-alue synonyymeinä. Suurin osa Helsingin kulttuuritarjonnasta ei ole huipputarjontaa sen kummemmin kuin suurissa maakuntakaupungeissakaan. Ja toisaalta yksittäinen huippuesitys voi periaatteessa esiintyä missä tahansa. Helsingin suuri markkina-alue tarkoittaa että tarjontaa on paljon, se on laajaa -- ei välttämättä systemaattisesti huippua. Ulkomailta katsottuna huippuna saattaa näyttäytyä jokin ihan muu esitys kuin mitä suomalais-silmälasien läpi näyttäytyisi.
Ja vaikka tässä edustat jonkinlaista tasapainoisuutta viitatessasi että Tampereella ja Turussa on riittävän tasokasta kulttuuritarjontaa, on koko "huippu"-retoriikka vaarallista siksi, että siitä ei ole kuin pieni askel siihen, että pyritään löytämään vain yksi huippu ja karsimaan kaikki muut -- Suomessa siis määritelmällisesti kaikki Helsingin ulkopuolinen toiminta, jos markkina-alueen väestömäärää ja kysyntää pidetään laadun synomyyminä. Tässä diskurssissa menevät iloisesti sekaisin määrä ja laatu. Tosin et ole ainoa: tämä likinäköisyys vaivaa koko suomalaista yhteiskuntaa.