339-DF
Tunnistettu jäsen
- Liittynyt
- 8 Elokuu 2005
- Viestit
- 8,588
Mietinpä tässä, että kun foorumilla puhutaan pikaraitiotiestä, niin sehän tarkoittaa ihan eri asioita riippuen siitä, kuka on äänessä. Jollekin pikaratikka on selkeästi sellainen Los Angelesin 40 km/h keskinopeudella kulkeva, suurimmaksi osaksi täyseristetty kulkupeli eikä väheämpi kelpaa, kun taas toiselle riittää Helsingin nykyratikka, jota vaan nopeutetaan sellaiseen 20 km/h keskinopeuteen.
Riippumatta siitää, millä nimellä kukakin haluaa mitäkin kutsua, niin minusta nykyaikaiset raitiotiejärjestelmät voi jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan. Nimesin ne tässä nyt hyvän esimerkkimaan mukaan. Kaikille on kuitenkin yhteistä se, että raitiotie on kaupungin liikennemuotojen kesken priorisoitu aika korkealle. Omat kaistat, riippumattomuus kumipyörien toilailuista ja tehokkaat valoetuudet on ymmärretty toteuttaa.
1. Saksalaiset
Vanhaan kaupunkiin rakennettu vanha raitiotie, jota on modernisoitu pitkin matkaa niin, että kokonaisuus on laadukas. Tyypillisesti tiheä rataverkko keskustan alueella. Paljon linjoja, jotka kulkevat osittain yhteisiä osuuksia, joillain osuuksilla voi olla huomattavan monta linjaa ja/tai erittäin tiheä vuoroväli. Paljon liittymisiä ja erkaantumisia. Osa radasta voi olla tonttikaduilla ja muutenkin sekakaistoja voi olla huomattavasti, mutta niiden vastapainoksi on myös erittäin nopeita ja hyvin eristettyjä osuuksia. Kokonaan uudet radat toteutetaan aika lailla kakkoskategorian tyyppisesti. Keskinopeus on luokassa 20 km/h. Pitkän historian vuoksi kalusto on kirjavaa, sekaisin uutta ja vanhaa.
2. Ranskalaiset
Uusi raitiotie, joka on perustettu 1985 tai myöhemmin. Rakennettu suurilta osin vanhaan kaupunkirakenteeseen, mutta erittäin voimakkaasti raitiotietä priorisoiden. Keskustassa ei ole tiheää verkkoa vaan tyyppillisesti vain pari erillistä väylää. Linjoja on vähän ja raitiotie on toteutettu selkeästi linjapohjaisesti, linja kerrallaan. Linjoilla ei yleensä ole kovin paljon yhteisiä osuuksia, ei ainakaan sellaisia, joissa kovin monta linjaa kulkisi samalla osuudella. Lähes koko verkko on omaa kaistaa tai väylää ja ahtaillakin kaduilla ratikalle on raivattu oma väylä. Ihan keskustassa voi olla sekakaistaa tai kävelyaluetta, mutta sen osuus koko rataverkosta on hyvin pieni. Keskinopeus on luokassa 25 km/h. Kalusto on melko yhtenäistä ja matalalattiaista.
3. Amerikkalaiset
Light rail -tyyppinen ratikka, jolla on suuri kontrastiero keskustan ja esikaupunkien välillä. Keskustassa tyypillisesti yksi väylä, jota pitkin kaikki linjat ajavat keskusta-alueen halki. Sekakaista voi olla mahdollinen, mutta ei tyypillinen. Näkemäohjaus, tiheä vuoroväli, alhainen keskinopeus. Keskustaosuus on verkkoon nähden lyhyt. Keskustan ulkopuolella linja on joko täyseristetty tai ainakin tasoristeykset on valojärjestelyin eriytetty ja valoissa on täydet ratikkaetuudet. Esikaupungeissa usein kulunvalvonta. Keskinopeus vähintään 30 km/h, voi olla jopa 40. Kalusto on suurempaa ja raskaampaa kuin eurooppalaisissa järjestelmissä.
Jokaisesta kategoriasta tulee mieleen hyviä ja "tyylipuhtaita" esimerkkejä, mutta sitten on tietysti runsas joukko ihan hyviä ratikkakaupunkeja, jotka eivät istu vain yhteen kategoriaan. Vaikkapa Göteborg olisi aika pitkälti ykköskategoriaa, mutta Angeredin linjat voisi melkeinpä laittaa kolmoseen ja toisaalta kaupungissa on kyllä myös ei-nykyaikaisia piirteitä. Helsinki ei vielä yllä mihinkään näistä, ja jos johonkin yritetään Helsingissä pyrkiä, niin ykköseen. Toisaalta Laajasalon osalta kakkoskategoria olisi hyvä tavoite, ihan Liisankadulta alkaen.
Olisiko tällaisesta nyt jotain apua, kun pohditaan, mitä esimerkiksi Tampereelle ja Turkuun ollaan tekemässä tai mikä Jokerista, Laajasalon ratikasta tai nopeutetusta Mannerheimintiestä on tulossa? Saisiko määritelmistä parempia? Puuttuuko joku kategoria kokonaan?
Riippumatta siitää, millä nimellä kukakin haluaa mitäkin kutsua, niin minusta nykyaikaiset raitiotiejärjestelmät voi jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan. Nimesin ne tässä nyt hyvän esimerkkimaan mukaan. Kaikille on kuitenkin yhteistä se, että raitiotie on kaupungin liikennemuotojen kesken priorisoitu aika korkealle. Omat kaistat, riippumattomuus kumipyörien toilailuista ja tehokkaat valoetuudet on ymmärretty toteuttaa.
1. Saksalaiset
Vanhaan kaupunkiin rakennettu vanha raitiotie, jota on modernisoitu pitkin matkaa niin, että kokonaisuus on laadukas. Tyypillisesti tiheä rataverkko keskustan alueella. Paljon linjoja, jotka kulkevat osittain yhteisiä osuuksia, joillain osuuksilla voi olla huomattavan monta linjaa ja/tai erittäin tiheä vuoroväli. Paljon liittymisiä ja erkaantumisia. Osa radasta voi olla tonttikaduilla ja muutenkin sekakaistoja voi olla huomattavasti, mutta niiden vastapainoksi on myös erittäin nopeita ja hyvin eristettyjä osuuksia. Kokonaan uudet radat toteutetaan aika lailla kakkoskategorian tyyppisesti. Keskinopeus on luokassa 20 km/h. Pitkän historian vuoksi kalusto on kirjavaa, sekaisin uutta ja vanhaa.
2. Ranskalaiset
Uusi raitiotie, joka on perustettu 1985 tai myöhemmin. Rakennettu suurilta osin vanhaan kaupunkirakenteeseen, mutta erittäin voimakkaasti raitiotietä priorisoiden. Keskustassa ei ole tiheää verkkoa vaan tyyppillisesti vain pari erillistä väylää. Linjoja on vähän ja raitiotie on toteutettu selkeästi linjapohjaisesti, linja kerrallaan. Linjoilla ei yleensä ole kovin paljon yhteisiä osuuksia, ei ainakaan sellaisia, joissa kovin monta linjaa kulkisi samalla osuudella. Lähes koko verkko on omaa kaistaa tai väylää ja ahtaillakin kaduilla ratikalle on raivattu oma väylä. Ihan keskustassa voi olla sekakaistaa tai kävelyaluetta, mutta sen osuus koko rataverkosta on hyvin pieni. Keskinopeus on luokassa 25 km/h. Kalusto on melko yhtenäistä ja matalalattiaista.
3. Amerikkalaiset
Light rail -tyyppinen ratikka, jolla on suuri kontrastiero keskustan ja esikaupunkien välillä. Keskustassa tyypillisesti yksi väylä, jota pitkin kaikki linjat ajavat keskusta-alueen halki. Sekakaista voi olla mahdollinen, mutta ei tyypillinen. Näkemäohjaus, tiheä vuoroväli, alhainen keskinopeus. Keskustaosuus on verkkoon nähden lyhyt. Keskustan ulkopuolella linja on joko täyseristetty tai ainakin tasoristeykset on valojärjestelyin eriytetty ja valoissa on täydet ratikkaetuudet. Esikaupungeissa usein kulunvalvonta. Keskinopeus vähintään 30 km/h, voi olla jopa 40. Kalusto on suurempaa ja raskaampaa kuin eurooppalaisissa järjestelmissä.
Jokaisesta kategoriasta tulee mieleen hyviä ja "tyylipuhtaita" esimerkkejä, mutta sitten on tietysti runsas joukko ihan hyviä ratikkakaupunkeja, jotka eivät istu vain yhteen kategoriaan. Vaikkapa Göteborg olisi aika pitkälti ykköskategoriaa, mutta Angeredin linjat voisi melkeinpä laittaa kolmoseen ja toisaalta kaupungissa on kyllä myös ei-nykyaikaisia piirteitä. Helsinki ei vielä yllä mihinkään näistä, ja jos johonkin yritetään Helsingissä pyrkiä, niin ykköseen. Toisaalta Laajasalon osalta kakkoskategoria olisi hyvä tavoite, ihan Liisankadulta alkaen.
Olisiko tällaisesta nyt jotain apua, kun pohditaan, mitä esimerkiksi Tampereelle ja Turkuun ollaan tekemässä tai mikä Jokerista, Laajasalon ratikasta tai nopeutetusta Mannerheimintiestä on tulossa? Saisiko määritelmistä parempia? Puuttuuko joku kategoria kokonaan?