Käykääpä kypäräpakon puolesta tutustumassa Kööpenhaminaan. Ei se asia sen enempää vaadi kuin infra kuntoon, niin tarve poistuu.
Kypäräpakon poistamiseksi vaaditaan Helsingissä ja Suomessa kyllä PALJON enemmäin kuin pelkän infran kuntoon saamista. Köpiksessä maasto on tasaista, Helsingissä ei niinkään. Köpiksessä pyöräilijöitä on paljon ja etenkin ruuhkassa pyöräilynopeus on maltillinen. Köpiksessä päästiin vuosi pari sitten tilanteeseen, että pyöräilijöiden kulkutapaosuus ohitti autoilijoiden vastaavan.
Vaikka infra saataisiin Suomessa kuntoon, niin liikennekulttuuri laahaa muita Pohjoismaita ja muuta (Länsi)eurooppaa valovuosia jäljessä. Astut jalankulkijana (tai taluttavana pyöräilijänä) suojatielle, niin huomattavalla määrällä (lue: 99,99%) suomalaisilla autoilijoilla kaasupoljin ja jarru menevät sekaisin. Ei pysähdytä, vaan kiihdytetään yli suojatien, vaikka jalankulkija seisoisi jo itse suojatiellä. Omakohtaisesti törmään tähän ilmiöön monta kertaa viikossa.
Jos vastakkaiset kaistat on erotettu liikenteenjakajalla, niin olen löytänyt oivan keinon vähentämään näkymättömyyttä. Ylittäessäni suojatietä, en jää seisomaan liikenteenjakalle vaan ennen sitä vastaantulevalle kaistalle. Silloin moni autoilija hidastaa oikeasti vauhtiaan pysähtyäkseen suojatien eteen, jotta pääsisin jatkamaan ylitystä kadun toiselle puolelle.
vasta tapahtuneet onnettomuudet saavat päättäjät havahtumaan
Tämä on ikävä kyllä yleinen käytäntö Suomessa. Mieluiten tarvitaan ainakin kaksi kuolemaan johtanutta onnettomuutta, ennen kuin asioille alkaa tapahtumaan. Eräs vaarallinen kevyen liikenteen alikulkutunneli korvattiin uudella tunnelilla ja uusilla väyläjärjestelyillä, mutta vasta toisen kuolonuhritapauksen jälkeen. Surullista on kuitenkin se, että vielä tänä päivänä rakennetaan huonoa kevyen liikenteen infraa. Tuntuu siltä, että suunnittelijat itse eivät liiku jalkaisin tai pyörällä.
Pyöräilemättä jättäminen on vaarallisempaa kuin pyöräily ilman kypärää. Tästä syystä kypärän käyttö ei saa olla pakollista, vaikka se toki on suositeltavaa.
Eikös Suomessa ole kypäräpakko, vaikkakaan pyöräily ilman kypärää ei ole rangaistava teko?
Viime lauantain jälkeen olen vakuuttunut, että kypärää PITÄÄ käyttää aina. Vuokrasimme puolison kanssa viime perjantaina pyörät täältä Funchalista ja lauantaina suuntasimme autolautalla Madeiran naapurisaarelle Porto Santoon. Aikomuksena oli siellä viettää leppoisa pitkä viikonloppu aktiiviloman merkeissä. Olimme polkaisseet lähes 30 km ja olimme jatkamassa tauon jälkeen matkaa eteenpäin. Olin ehtinyt rullata loivaa alamäkeä kolmisenkymmentä metriä, kun kuulin takanani omituisen äänen. Katsoin taakseni ja näen puolisoni makaavan maassa, elämäni järkyttävimpiä hetkiä. Hän oli kaatunut pyörällään. Juoksin lujaa takaisin hänen luokseen ja huomasin hänen maakaavan tajuttomana, hengittäen raskaasti nenän kautta. Siinä omassa shokkitilanteessani osasin koota itseni ja käänsin hänet sikiöasentoon. Hän virkosi muutaman minuutin kuluttua. Huomasin yhtäkkiä, että paikalle oli saapunut muitakin (tie ei ole mitenkään vilkasliikenteinen). He auttoivat mm soittamalla paikalle ambulanssin, joka vei hänet saaren terveyskeskukseen. Lääkäri totesi, että kädessä oli kolmemurtumaa. Kypärä suojasi myös tehokkaasti, koska ei ollut syntynyt aivotärähdystä. Ilmeisesti kypärän visiiri imi suurimman törmäysvoiman. Se oli rikkoontunut kypärän viereen ja oli samalla estänyt lasilinssisiä aurinkolaseja rikkoontumasta. Kypärä suojasi siis sekä aivovaurioilta että sokeutumiselta.
Itse onnettomuuden syy jänee ikuiseksi arvoitukseksi, koska en ollut silminnäkijä, vain korvankuulija. Olen nyt parina päivänä pyöräillut täällä Funchalissa puolison onnettomuuspyörällä. Mitään teknistä vikaa en ole havainnut 60 km:n jälkeen. Jarrut ovat huippukunnossa. Huomasin maanantaina, että ohjaustangon pidikkeet olivat liukkaat, kun sormet (pyöräilyhanskoissani ei ole sormiosia) olivat hikiset. Ostin eilen tiistaiksi endurohanskat, jolloin liukkausongelma poistui. Itselläni ei ole muistikuvaa oliko puolison kädet hikiset, kun onnettomuuspaikalla tuin hänen kipeää kättään (ymmärsin jo silloin, että ranteessa oli murtuma, vaikka en ole mikään lekuri). Puolison ote on saattanut lipsahtaa irti ohjaintangosta. Tarkistin vielä meidän molempien gps-jäljet, nopeutemme oli alle 10 km/h. Hiljainen nopeus ei millään tavalla perustele kypärättömyyttä.
Liikennekulttuurista vielä sen verran, että tunnen itseni pyöräilijänä turvallisemmaksi Funchalin kaduilla kuin Helsingissä esim Hämeentiellä. Vaikka Funchalin liikenne tuntuu kaoottiselta. niin täällä esim linja-autokuljettajat eivät tööttäile stadilaisten dösakuskien tyyliin, kun poljen kadulla. Autoilijat eivät tupsahda suomalaiseen tyyliin kolmion/stop-merkin takaa suoraan eteeni. Autoilijat siirtävät ajoneuvonsa hieman kauemmas jalkakäytävästä, jotta pyöräilijä mahtuu paremmin etenemään jnejne. Ainoa huono puoli on kahden maaseutubussiyhtiön kalusto, joka tupruttaa mustaa dieselkatkua suoraan päin näköä. Niin, ja pyöräilyinfra on täällä kuin sikiöasteella, kun verrataan Helsinkiin. Pari hassua pyörätieväylää.