Raide-Jokeri

Miksi idästä liikenne katkaistiin jo Hämeenlinnanväylälle? Eikö vaunuja saa "käännettyä" missään Pirkkolan ja Pitäjänmäen välillä, vai oliko sähkönsyöttö pois pelistä noin laajalta alueelta?
Virtaa ei ollut esimerkiksi Huopalahden aseman lähettyvillä. Huopalahden aseman koillispuolelle virrattomaksi jäänyt vaunu hätävilkut päällä. Seuraava suunnanvaihtopaikka (niin että virtaa oli saatavilla) oli tosiaan Hämeenlinnanväylän pysäkin luona oleva vaihde.
 
Miksi idästä liikenne katkaistiin jo Hämeenlinnanväylälle? Eikö vaunuja saa "käännettyä" missään Pirkkolan ja Pitäjänmäen välillä, vai oliko sähkönsyöttö pois pelistä noin laajalta alueelta?
Kumpikaan meistä ei muistanut, miten ne virtajaksot siellä menee, mutta tuttu kuljettaja piti todennäköisenä, että virta on varoiksi katkaistu paitsi siltä korjattavalta jaksolta, myös sen naapurijaksoilta.
 
Miksi idästä liikenne katkaistiin jo Hämeenlinnanväylälle? Eikö vaunuja saa "käännettyä" missään Pirkkolan ja Pitäjänmäen välillä, vai oliko sähkönsyöttö pois pelistä noin laajalta alueelta?
Se ajolankatyömaa oli tosiaan iso eli vahinko ei ollut ihan pieni, mutta foorumin raitioliikenteeseen paremmin perehtyneet osaavat vastata, miksi liikenne pitä sieltä saakka katkaista. Voisko olla syynä että niitä väliraiteita ei ole niin tiheästi.
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Ajelen 15:llä joka toinen päivä ja minun kohdalleni on sattunut häiriöttämät matkat. Toisaalla joillakin osuuksilla kulkee vieressä koko ajan runsas bussiliikenne, jolloin vauriotilanteessa siirrytään bussiin. Esim Pitäjänmäentiellä tämä järjestyy tosi helposti. Vanha Turuntie ja Kehä 1 Maarin ja Sellon välillä ei tuottane vaikeuksia.
 
Viimeksi muokattu:
Juuri äsken Ananas (Valmet-nivel) tuli Itäkeskuksesta, ja jatkoi Roihupellosta Viikin suuntaan.
 
Miksikäs näitä MLPRV2 -vaunuja on nyt viety roihupeltoon? (634 ja nyt myös 635)
Varmaan ihan siksi, että niille saadaan käyttöä. Vaunulle ei tee hyvää seistä käyttämättömänä 1,5 vuotta ennen kuin liikenne Laajasaloon alkaa.

Mä näen tämän myös mahdollistajana sikäli, että jokerilla on eri sopimukset kuin kantakaupungissa, ja nyt meillä on ennakkotapaus siitä, että vaunuja voidaan kuitenkin hyvästä syystä joustavasti siirrellä näiden välillä. Se nousee minusta arvokkaaksi asiaksi siinä vaiheessa kun metrokatko tulee. Vähän riippuen siitä miten tiheä vuoroväli linjoille 12 ja 13 silloin tulee ja mikä linjan 13 eteläiseksi päättäriksi valitaan niin saattaa olla tarpeen lainata jokerilta vaunuja kantakaupunkiin.
 
Takaisin
Ylös