Raide-Jokeri

Olen vähän hämmästynyt, että täällä näin hanakasti puolustellaan sitä, että joukkoliikenteen pitää palvella huonosti. Kyllä kai meidän kuitenkin lähtökohtaisesti pitäisi olla joukkoliikennemyönteisiä ja ajatella, että joukkoliikenteen pitää palvella hyvin. Nyt täällä paistaa läpi se sama YTV-mäinen ajattelu, että kun joukkoliikennettä käyttävät vain köyhät ja kipeät, niin se on ihan sama miten niitä kohtelee ja kyllä ne voi kävellä vikan kilsan räntäsateessa.

Tätä voi verrata vaikkapa siihen, että tehtäisiin Jätkäsaareen ratikka, mutta jätettäisiin se vaan Huutokonttorin pysäkille ja sanotaan, että ihan hyvää tekee kävellä kotiovelle, eihän siellä ole edes mäkiä.

Torso olis jos jäisi Lanternalle asti ja tärkeä olisi myös kertoa miksi ei ole asemalle asti Itiksessä; kun ei rakennuttajat uskalla investoida, ei siinä ole mitään tekemistä ratikalla asiassa.
Kyllä Itäkeskuksen metroasemalle voi tehdä ratikkapäättärin, vaikkei siihen rakenneta pilvenpiirtäjää päälle. Se on kaupungin valinta, että sitä ei tehdä. Asiasta on käyty myös keskustelua kaupungin sisäisesti sen jälkeen kun se talonrakennushanke kaatui. Kaupunki nyt vaan on valinnut, ettei se käytä siihen rahaa, ja huono saa kelvata.
On sillä kuitenkin kolme pysäkkiä Laajasalon kaupunginosan Yliskylän osa-alueella (ja neljäs ihan sen reunalla) ja ne Yliskylässä sijaitsevat pysäkit on oikeastaan aika keskellä sitä osa-aluetta. Toki Yliskylän koillis-ja itäosaan rata ei ulotu kuten aiemmissa suunnitelmissa.
Ilomäentiellä ne isot kerrostalot on ja sinnehän sen ratikan pitäisi mennä, jos haluttaisiin, että se palvelee Yliskylää hyvin ja kattavasti.

Tämä on hankala kysymys sikäli, että ratikan pitäisi toisaalta jatkua myös Herttoniemeen, ja jos se jatkuu sinne jonakin päivänä, niin tuo haara Ilomäentielle olisi jäänyt hankalasti liikennöitäväksi. Siellä oli sellainenkin vaihtoehto, että ratikka olisi mennyt Reposalmentietä, Ilomäentietä ja Ollinraitiota, jolloin ei jäisi haararataa, mutta koukkaus ei ole optimaalinen niille, jotka tulevat lännempää kyytiin.
 
Olen vähän hämmästynyt, että täällä näin hanakasti puolustellaan sitä, että joukkoliikenteen pitää palvella huonosti. Kyllä kai meidän kuitenkin lähtökohtaisesti pitäisi olla joukkoliikennemyönteisiä ja ajatella, että joukkoliikenteen pitää palvella hyvin. Nyt täällä paistaa läpi se sama YTV-mäinen ajattelu, että kun joukkoliikennettä käyttävät vain köyhät ja kipeät, niin se on ihan sama miten niitä kohtelee ja kyllä ne voi kävellä vikan kilsan räntäsateessa.

Tätä voi verrata vaikkapa siihen, että tehtäisiin Jätkäsaareen ratikka, mutta jätettäisiin se vaan Huutokonttorin pysäkille ja sanotaan, että ihan hyvää tekee kävellä kotiovelle, eihän siellä ole edes mäkiä.
ei, lähinnä ihmettelen värittynyttä kirjoittelua valtakunnan viimeisessä päämediassa..... Tästäkin olisi voinut kirjoittaa ihan eri tulokulmasta
 
7.11.2025 19:30 - 8.11.2025 00:00
Linja 15, Poikkeusreitti: Ajetaan Itäkeskus - Oulunkylän asema ja Keilaniemi - Vihdintie. Ei liikennettä välillä Oulunkylän asema - Vihdintie, Syy: Onnettomuus, Paikka: Hämeenlinnanväylä, Arvioitu kesto: 7.11. 19:30 - 8.11. 0:00
 
Vaunu 601 suistui kiskoilta Hämeenlinnanväylän pysäkin vaihdekujassa. Vaunu saatiin tunkattua takaisin kiskoille klo 22:45, ja se poistui paikalta klo 23:03.
 
Näyttää olevan 15:n vaunuissa "pienet" vuoronumerot. Varmaan 1–14. Ehkä joululomien jälkeen tulee taas 500-sarjan numeroita.

Vaunussa 601 on todellakin matkustajalaskentalaitteet. Havainto tänään 29.12.2025.
 
20.1.

Joku X54 (en nyt muista numeron) oli äsken opetusajossa Ravitien pysäkillä Itäkeskuksen suuntaan.

Lisäksi Leppävaaran pohjoispuolella olevan suojatieliikennevalo ei voi enää näyttää ajo-opastetta:
IMG_20260120_133649413.jpg
 
Löytyykö Raide-Jokerin nopeusrajoituksia jossain verkossa?
En tiedä, onko virallisena tietona kenelle tahansa käyttäjälle. Ilmeisesti vapaaehtoisvoimin ylläpidettyä raideliikenteen nopeusrajoitustietoa esitetään ainakin tässä nettipalvelussa. Kohdasta "Valitse karttatyyli" pitää laittaa täppä kohtaan Nopeusrajoitukset. Kartta pitää kohdistaa Suomeen ja edelleen Helsingin seudulle, kun kerran Raide-Jokerin infraan liittyvää tietoa tarkastellaan. Tuolla on siis junien ja metron nopeusrajoitusten lisäksi esillä joidenkin raitiolinjausten* vastaavat tiedot.

Luultavasti tuo ei ole 100 % ajan tasalla tai muutenkaan oikein. Raide-Jokerilla on joissakin paikoissa eri nopeusrajoitus kaksoisraiteen eri raiteilla, kaarteessa sisäkehän rajoitus on muutamassa paikassa alempi. Tuossa kartassa ei välttämättä ole jokaista tuollaista kohtaa laitettu viimeisen päälle oikein, vaikka osa noista on otettu huomioon ja laitettu tiedot kuntoon.

En suosittele ketään ottamaan tuon palvelun nopeusrajoitustietoja faktana. Siellä on varmaan todella paljon oikeaa tietoa, mutta sitä on vaikea sanoa, missä kohtaa voi olla epätarkkuutta tai suorastaan virheellistä dataa.

*) PR15:n reitti, Kruunusillan raitioteiden reitit ml. KAPA ja lisäksi Tampereen ratikan varikon ulkopuolisen rataverkon linjaukset.
 
Olen tänne jo aiemminkin kirjoitellut raide jokerin ratikoiden kapasiteetin lisäys tarpeesta ruuhka aikaan. Nyt Tampereella kuitenkin ollaan lisäämässä ratikoihin pituutta kymmenellä metrillä nykyisestä 37 metristä. Verrattuna siihen, että pikaratikan pituus on Helsingissa 34 metriä nykyään.

Omasta kokemuksesta linjan 15 ja 13 vaunut ovat tupaten täynnä ruuhka aikaan. Jo yksi lisävaunu auttaisi paljon asiaa, kun ainakin linjalla 15 on jätetty laituriin varaa pidemmällekin vaunulle. Ikävä kyllä edelleen tilatut uusimmat vaunut ovat samaa pituusluokkaa.
Nämä linjat kulkevat sentään Suomen pääkaapungissa eikä Tampereella joten olisi ihan järkevää jo täälläkin alkaa pohtimaan pidennystä.

Tampere ratkoo ratikkaruuhkia: vaunuja pidennetään kymmenellä metrillä | Pirkanmaa | Yle https://share.google/uHgUFuSj8p3drYAmk
 
Vaunujen pidentäminen on pitkän ajan projekti. Tampereellakin valmistelu on aloitettu 2024, päätös tehty viime vuonna, mutta vaunut saadaan pidennettyä vasta vuoteen 2028. Siellä on myöskin menty huomattavasti yli matkustajamääräennusteesta, kun taas Jokerilla oli arvioitu 35-metristen riittävän melkein tuplamäärään matkustajia, kuin mitä nyt on arkipäivisin.

HSL:n omissa matkustajamäärätilastoissa linjan 15 matkustajamäärät kuitenkin laski vuonna 2025 1,2% verrattuna vuoteen 2024. Tiedä sitten kuinka luotettavaa ovilaskijoilla tuotettu matkustajadata on, kun silmämääräisesti tuntui olevan enemmän porukkaa kuin edellisenä syksynä.

Ovilaskimissa tuotetulla avoimella datalla kuitenkin näkyy paljon vuoroja arvolla "täynnä", etenkin vuorot Keilaniemestä juuri ennen vuorovälin tihentymistä 10 minuutista kuuteen klo 14 aikaan näkyvät lähdöt täynnä-arvolla pitkän matkaa Pitäjänmäen ja Viikin välillä, mutta HSL on ilmeisesti tähän herännyt, kun ensi syksynä aijotaan aloittaa iltapäivän vuorovälintihennys portaittaisena jo puolestapäivästä ensin 7,5min vuorovälillä.

Itselle on kuitenkin tullut paljon vuoroja vastaan, jotka ovat näkyneet avoimessa datassa täynnä-arvolla, mutta vaunussa on näkynyt vain yksittäisiä seisojia. Toisaalta sitten taas Otaniemestä ollaan tultu Leppävaaraan seisomakuormassa, jossa vain istuinten välisillä käytävillä on ollut hieman vapaata tilaa, vaunun matkustajat käytännössä vaihtuneet Leppävaaran asemalla ja vaunu on lähtenyt Leppävaarasta itään kevyessä seisomakuormassa, mutta reittilokissa matkustajamääräarvo on ollut "tyhjä"

Linjan 15 matkustajakuormissa on tosin myös paljon vaihtelua. Otaniemestä Leppävaaraan voi yksittäiset vuorot olla tuollaisessa kovassa seisomakuormassa klo 16 aikaan ja niiden välissä onkin vuoro, jossa on istumapaikkojakin vapaana, vaikka vuorot kulkivat ajallaan.
 
Ainakin omilla kerroilla olen huomanut että vaihtelua todella suurta, yhtäkkiä tyhjenee ja taas hetken kulutta on täynnä.

Ja huomannut myös tuon että on alkuiltapäivisin jo kunnon kuormassa. Huomiot IK-Vihdintie väliltä.
 
Takaisin
Ylös