Raitiohavaintoja avoimesta datasta (HSL-alue) - 2026

Linjan 12 vastaavat luvut ovat 7/5/4 ja avajaisina 8/7.
Mikä on syynä avajaislauantain ekstravaunuun? Liittyykö liikenteen alkamisen hieman ihmeellisiin kääntöihin Yliskylässä, ja hetkelliseen 5-6 minuutin vuoroväliin ensimmäisen kolmen lähdön osalta? Eli onko kahdeksas vaunu käytännössä pois liikenteestä jo puoli yhdeltätoista?
 
Raitiotieseuran nettisivuilla on myös avajaisviikonlopun aikataulut. Linjalla 12 on silloin lauantaina kahdeksan vuoroa jotakuinkin niin pitkään, kun liikenne jatkuu 7,5 minuutin vuoroväleillä. Yliskylään on varattu tavanomaista pidempi kääntöaika vuoroa kohti. Sunnuntaina vuoroväli on sama, mutta vuoroja on yksi vähemmän. Yliskylään jää silloin "normaalimmat" kääntöajat.

Myös Jokerilla oli avajaisviikonloppuna väljemmät kierrosajat. Siellä vuorojen määrä oli 13 vuorovälien ollessa 12 minuuttia. Sen jälkeen noin parin kuukauden ajan vuoromäärä oli 12 vuorovälien ollessa edelleen 12 minuuttia.

Avajaispäivän tungos tullee olemaan hurja Laajasalossakin. Tämän ottaminen huomioon kierrosaikoja mitoitettaessakin lienee perusteltua.
 
Mikä on syynä avajaislauantain ekstravaunuun? Liittyykö liikenteen alkamisen hieman ihmeellisiin kääntöihin Yliskylässä, ja hetkelliseen 5-6 minuutin vuoroväliin ensimmäisen kolmen lähdön osalta? Eli onko kahdeksas vaunu käytännössä pois liikenteestä jo puoli yhdeltätoista?
Kääntöajat Yliskylässä ovat avajaislauantaina 13-15 minuuttia klo 21 asti.
 
Mitähän varten tämä on?
Tästä mainittiinkin jo pari päivää sitten toisessa ketjussa.
Noteerasin linjalla 13 Nihdin päässä sellaisen kilvityskäytännön, että kilpiin tulee teksti "Ei linjalla" saavuttaessa Nihdin poistumispysäkille. Kilvet pysyvät tällä tavoin ajettaessa Nihdin silmukkaan. Linjan 13 kilvet tulevat jälleen näkyviin, kun vaunu saapuu linjan lähtöpysäkille matkustajien ottamista varten.

Bussitutkassa (kartta) asia näkyy sillä tavoin, että linjatunnus on silmukassa käynnin ajan 000 ja määränpää "Ei linjalla". Tutkan historiassa esintyy nyt "linja 13E". Tutkan ylläpitäjän kannalta uutena linjana on nyt 1013E. Nämä tutkajutut eivät oikeasti kuulu tähän ketjuun, mutta kun on puhe samasta aiheesta, en lähtenyt jakamaan sitä kahteen eri ketjuun.
 
Takaisin
Ylös