Tämä aihe jäi vaivaamaan mieltä. Pakko heittää seuraava ajatus ilmoille koepallona, vaikka sitten sillä riskillä että saa kylähullun maineen...
Leikitelläänpä ajatuksella, että päätetään rakentaa referenssimalli tuotteesta
SNJ eli
Suomalainen
Nopea
Juna. Millainen tulisi speksin olla?
Jos lähdetään siitä ajatuksesta, että meillä Suomessa suurin osa rataverkosta ei ole luontaisesti suurnopeuskelpoista, meillä ei ole juuri teknologiaosaamista vetokaluston tai moottorijunien suhteen kuten myöskään suurnopeudesta tai kallistuvasta korista, ja rahaa on yleensä niukasti, niin esittäisin lonkalta vaikkapa seuraavanlaiset tekniset ominaisuudet:
- soveltuu pääosin normaalille rataverkolle, mahdollisesti hyötyy jos ei ole tiukkoja mutkia
- huippunopeus 200-220 km/h (vai jopa 250 km/h?) geometrialtaan ei liian vaativalla radalla, muutoin 180-200 km/h
- kiinteäkorinen kevyt rakenne (ei kallistusmekanismia)
- mekaanisesti mahdollisimman yksinkertaista ja luotettavaa perustekniikkaa
- helppo huollettavuus, pienet ylläpitokulut
- mahdollisimman vähän erikoiselektroniikkaa kriittisissä järjestelmissä
- talvikelpoisuus huomioitu
- koostuu veturista ja ohjausvaunusta junan päissä sekä välissä olevista ei-vetävistä vaunuista (toinen vaihtoehto olisi pienempitehoinen veturi kumpaankin päähän)
- kumpaankin suuntaan ajettava
- vaunut ja veturi(t) kytketty puolikiinteiksi junarungoiksi, veturi muotoiltu yhtenenäiseksi osaksi junarunkoa
- paineistetut ylikulut vaunujen välillä
- optiona vaihtuva raideleveys euroleveyden ja 1524 mm:n kesken (mahdollisesti jollakin uudella luotettavammalla konseptilla kuin tähänastiset järjestelmät?) sekä yhteensopivuus eri sähkönsyöttö- ja kulunvalvontajärjestelmien kanssa
- muuta?
Kuten spesifikaatiosta näkyy, tarkoitus ei olisi luoda kallista ja mahdollisimman nopeaa junaa, mihin tarkoituksiin voitaisiin hyvin ostaa edelleen ulkomaista tekniikkaa. Sen sijaan ajatuksena on kunnon työjuhta kotimaisiin oloihin mutta korkeammilla nopeuksilla kuin nykyään. Edullisen hinnan ansiosta sitä voitaisiin hankkia suuret määrät kaikille muille paitsi aivan nopeimmille suurnopeusreiteille. Samoin tällä ajaisi tarvittaessa vaikka Pietariin ja Tukholmaan saakka, jos kohta siitä eteenpäin näillä nopeuksilla SNJ:mme jäisi raiteen tukoksi TGV:n ja ICE:n jaloissa eli ihan Pariisiin tai Berliiniin asti tällä kalustolla ei kannattaisi ajaa.
Pieni kysymysmerkki on tietysti se, millaisiin nopeuksiin päästään tavallisella radalla ilman kallistuvaa koria. IC2-vaunuhan kestää speksinsä mukaan 180 km/h nopeuden ja ilmeisesti suurin ongelma onkin se, että matkustajien olo käy tukalaksi liian kovissa nopeuksissa. Vaihtoehtoisena toteutusmallina voisi ajatella kallistuvakorikonseptia, mutta ilman elektroniikkaohjausta, puhtaan painovoimaisesti. Se saattaisi kyllä olla mekaanisesti jo hieman mutkikas, mutta toisaalta ohjauselektroniikka ei ainakaan menisi rikki ja kallistelisi vaunua miten sattuu, kuten joskus Pendolinoissa.
Heittäkääpä kommentteja. Tosin muistakaa että tuo on maallikon hatusta vedetty toivelista ilman että minulla olisi mitään käsitystä kuinka realistinen tuollainen konsepti olisi. Mutta jospa tuon läpikäymisestä nyt ainakin oppisi mikä on realistista, mikä typerää ja mikä vain täysin haihattelua.