Takaovesta sisääntulijat

Liittynyt
17 Joulukuu 2006
Viestit
421
Olen tässä runkolinjoilla matkustettuani huomannut, että yhä useammin bussin takimmaisen oven ollessa auki, siitä tullaan sisään. Esimerkiksi Pasilan rautatieaseman pysäkeillä, mutta myös muualla tätä on viimeaikoina tapahtunut yhä enemmän. Kerran olen itsekin näin tehnyt.

Onko kyseessä sääntöjen rikkomisen ihannointi tai jopa vastustaminen?

Joka tapauksessa ilmiö, jota en ole aiemmin nähnyt.
 
Kyllä tätä on harrastettu 550:lla vuodesta 2013 alkaen kun avorahastus alkoi. Ei siinä tarra takaovessa paljon auta ja toisaalta milläs noita estääkkään voi.
 
Ja eiköhän ilmiö tule yleistymään loppuvuodesta kun osalla runkolinjoista (joille tulee kalustoksi nivelbusseja) sallitaan kulku myös takaovesta sisään.
 
En ole noilla "ilmaisbusseilla" kulkenut, mutta olen ollut siinä uskossa, että niissä on vapaa kulku ovista kumpaakin suuntaan. Eikö näin siis olekaan? Jos ei, niin miksi ei? Onko jotain erityistä haittaa tai riskiä siitä, jos tuosta poikkeusovesta kulkee väärään suuntaan?
 
Kai siinä on kyse lähinnä siitä, että takaovella on rappuset ja niitä ei saisi kulkea ylöspäin.
 
Voisi runkolinjoillekin ottaa käytännön että vain etuovesta sisään ja kuljettaja vahtii että on lippu. Loppuisi tuokin pummilla matkustaminen. Raituovaunuihin sama käytäntö. Kuljettaja tarkastaa liput
 
Kannatetaan, kunhan sama tehdään myös rautateillä mukaanlukien metro. Jono kiertämään kuljettajan kopin kautta.
 
Kyllä tätä on harrastettu 550:lla vuodesta 2013 alkaen kun avorahastus alkoi. Ei siinä tarra takaovessa paljon auta ja toisaalta milläs noita estääkkään voi.

Muistan kyseisiä tapahtumia myös linjalta 132 kun vielä kamppia rakennettiin. Sama juttu myös 109 tapiolan tunnelissa.
 
Kannatetaan, kunhan sama tehdään myös rautateillä mukaanlukien metro. Jono kiertämään kuljettajan kopin kautta.

70-luvulla osasta sinisiä junia tehtiin "Erikoispikajunia". Jokaisella ovella Helsingissä koppalakkinen mies tarkisti että paikkalippu oli hankittu.

Venäjällä mennään kaukojuniin mennään samalla tavalla kuin yleensä lentokentällä eli läpivalaisut , metallinpaljastimet ja passintarkastus.
 
Takaisin
Ylös