Vs: Turun seudun joukkoliikenne 2020
Myllysilta notkahti tosiaan jo valmistumisvuonnaan 1975 ja sitä korjattiin useaan otteeseen isolla rahalla 1970-80-luvuilla. Sillassa oli vakavahko suunnitteluvirhe tasoa etumerkkivirhe.
Sillan konstruktiota ei tehnyt ainutlaatuiseksi vain pitkähkö jänneväli vaan myös rakenneperiaate. Rakenne oli tavallaan ulkonäkönsä mallinen jousi, joka oli laitettu kahden maan/joenalaisen paaluista tehdyn pukin päälle. Kun paikalla on savea vähintään 50-60 m ja muutenkin olosuhteet hankalat, ei ollut odottamatonta että ongelmia tulee. Vieläkään ei tiedetä, miksi silta notkahti. Oma arvaukseni oli, että jousen "päät" ovat nyrjähtäneet pois pukkien päältä. Kuvaa vanhasta rakenteesta ei valitettavasti löydy netistä.
Vanha rakenne lisäksi jää maan sisään, jolloin se vaikeuttaa esim. toisenlaisetn yksiaukkoisen sillan suunnittelua. Kolmiaukkoisen sillan paaluja ei tarvitse tehdä samaan paikkaan kuin vanhat paalut.
Raitiotiehen tämä liittyy kolmella tavalla:
- Yksisuuntaisen Koulukadun ja siihen liittyvän Myllysillan ym. suunnittelu oli yksi tärkeimpiä syitä raitiotien lakkauttamisen aikaistamiseen v. 1974 -> 1972.
- Uutta raitiotietä on suunniteltu Majakkarannan - Hirvensalon suuntaan Eerikinkadun ja Martinkadun kautta eli ko. siltojen kautta.
- Vanha Myllysilta ei raitiotietä olisi kestänyt, uusi kestää, joka muuttaa linjausvaihtoehtoja.