Tässä viestiketjussa ollaan pääosin käsitelty turvallisuudentunnetta, kuten siis tutkimuksessakin. Sen sijaan vähemmän ollaan keskitytty esimerkiksi niihin järjestelmiin ja toimintatapoihin, joilla turvallisuutta on pyritty parantamaan.
Metroasemat ovat valaistuja ja kauttaaltaan kameravalvottuja. Laitureilla on hätäpuhelimia. Metrolla on laaja järjestyksenpito-organisaatio; vartijoita on saatavilla koko ajan; heitä on niin asemilla kuin junissakin liikkeellä.
Sen sijaan turvallisiksi kehutut raitiovaunupysäkit ovat yleensä varsin heikosti valaistuja eikä erityisesti pysäkkejä palvelevaa kameravalvontaa ole. Ainoa mahdollinen hälytyslaite on oma kännykkä ja mahdollinen organisaatio, johon järjestyksenpidollisessa ongelmassa voi ottaa yhteyttä, on poliisi. Lisäksi sijainnin ilmoittaminen voi olla avuntarvitsijalle metroasemia vaikeampaa ja epätarkempaa, ja avuntulon viipyminen on vartijoin varustettua metrojärjestelmää todennäköisempää.
Metroasemilla pysähtyy kaikkein huonoimmassa tapauksessa metro 10 minuutin välein per raide, suurimmalla osalla asemia harvimmillaan 5 min välein / raide. Jos ajatellaan ylipäätään tilanteita, joissa juna (ja "elämää") on asemalla, niitä tulee metrossa vastaan muutaman minuutin välein. Vaan seisoppa iltasella jossain ratikkapysäkillä...
Raitiovaunupysäkiltä poistuminen on yleensä nopeampaa kuin metroasemalta, mutta kummalla oikeastaan hämärän peittoon jäävä mukilointi on todennäköisempää? Valoisalla ja valvotulla metroasemalla, josta tekijän pitää poistua tiedossa olevia reitteijä pitkin? Vaiko pimeällä ratikkapysäkillä, jossa tekoa ei välttämättä kukaan huomaa ja tekijä pääsee pötkimään pakoon mihin suuntaan vaan?
Metrojunissa on myös hätäpuhelimia (uusissa ja peruskorjatuissa junissa 6 kpl per vaunu), ja tulevaisuudessa niiden kameravalvontakin tullee yhä kattavammaksi. Seinällä on myös puhelinnumero, jolla saa yhteyden metron järjestyksenpitoon.
Tässä nyt muutamia pointteja, jotka tulivat ensinnä mieleen, kun täällä alettiin julistamaan metroa julistettiin niin epäturvalliseksi, ettei sitä voi käyttää.
Muttamutta. Tämä viesti ei nyt ollenkaan tarkoita sitä, etteikö minunkin mielestäni matkustajien turvallisuudentunteelle tulisi tehdä jotain. Kyllä täytyy. Ei auta, jos jokin kulkuväline oikeasti on hyvinkin turvallinen, jos se ei kulkuneuvon käyttäjistä siltä tunnu. Tuon tutkimuksen valossa turvallisuudentunne on huonontunut joukkoliikenteessä ylipäätään. Jotain niinsanotusti tarttis tehrä. Mikähän sitten oikein auttaisi?
Joitain ratkaisuehdotuksia on jo käsitelty tässä viestiketjussa. Vartijoiden ja valvonnan lisääminen, ja sitä kautta nollatoleranssiin pyrkiminen tai ainakin sen lähentyminen olisi varmasti yksi ratkaisu. Näkyvällä valvonnalla voitaisiin karkoitettaisiin häiriköitä, poistaa heitä tehokkaammin ja toisaalta myös luoda turvallisuudentunnetta silloinkin kun häiriköitä ei ole. Tässä metro on muuten vahvoilla, sillä varsin toimiva organisaatiopohja järjestyksenpidolle on jo olemassa, samoin kuin valvontakamera- ja hätäpuhelinverkosto.
Lisäksi uskoisin, että tuloksia voitaisiin saavuttaa matkustajille suunnatulla informaatiolla, kuten täällä jo ehdotettiinkin. Metrovaunuissa on nyt jo 6 kpl turvallisuusohjetarroja / vaunu, mutta tuon tietouden näkyvyyttä pitäisi jollain tavalla vielä lisätä. Matkustajien pitäisi ensinäkin tietää, että apua on saatavilla. Lisäksi heidän tulisi tietää, kuinka sitä apua saa paikalle. Ja ennen kaikkea tulisi tiedostaa, että järjestyksenpitoon voi olla yhteydessä paitsi hädän hetkellä, myös silloin kuin matkustusrauha tai turvallisuudentunne kärsii vaikkapa kyytiin tulleesta matkustajasta, vaikkei suoranaista uhkaa olisikaan.
Toki hyvää palvelua olisi, että liikennöitsijä hoitaisi turvallisuudentunnetta selkeästi heikentävät tekijät (=erityisesti häiriköt) pois. Valvonnan lisääminen auttaisi tähän. Metron tapauksessa myös portit olisivat varmasti yksi ratkaisu.