Kommentit 2/74-kartalle:
Linjan 14 länsipää näyttää jotenkin tutulta. Ettei vaan 27:n linjaukselle olisi otettu jotain mallia 70-luvulta? Tosin päättäri oli tuolloin vähän enemmän Vihattulassa, nykyään bussilla ei pääse yhtä lähelle Nykäs-Tapoloita. Pohtolan ysi kulki vielä viimeisiä aikoja teollisuusalueella palvellen Serlan duunareita, mutta 14 oli jo siirtynyt pois.
Jännää sinänsä, että 70-luvulla ja vielä paljon myöhemminkin, olikos jopa yksittäisiä vuoroja tälläkin vuosituhannella, liikennöitiin tuonne Vormistoon/Matinlahdelle ihan kaupungin rajaan asti kiinni (y23/30). Missään tapauksessa tietenkään ei voinut Lempäälän puolelle linjaa viedä, TKL:n toimivalta loppui tasan kaupungin rajoille.

Jännä on myös tuo y51, Vilusen kautta ei pahemmin enää bussilla kuljeta. Olikohan harjulla kulkenut Vilusentie alkuperäinen Kangasalantien linjaus (vrt. Vanha Kangasalantie Vehmaisissa)?
76-kartan kommentit:
23 ja vastaperustettu 30 olivat siirtyneet upouudelle Hervannan valtaväylälle. Myöhemmin Hervantaan pääsisi ehkä pikaraidetta pitkin, mutta se jätettiin toistaiseksi tilavaraukseksi Hervannan liikekeskukseen. Ehkä jo vuonna 1990, tai säkällä pikkasen aikasemminkin! (Tänään puhutaan ajanjaksosta 2015-20.)
1978:
Linja 11 jatkettiin länteen korvaamaan linjoja 9 ja 14. Tätä käsittämätöntä linjaspagettia jaksettiin katsella aina vuoteen 1991 asti, jolloin 16 palautettiin Vähäniemenkadulle ja 11 siirrettiin kulkemaan vallan Teivaalantietä Ryydynpohjankadun kautta Pohtolaan. Niemen alue jäi kokonaan y-vuorojen varaan, ulkorajoilla tietenkin pääsi 11:lla ja 16:lla.
y72 toi Sarankulman joukkoliikenteen piiriin, aluksi vain joitakin kertoja päivässä.
Täytyy sanoa, että aivan ilmiömäiset vuorovälit on kyllä ollut. Kissanmaallekin 6,5 min, Sammonkadulle neljän minuutin välein 25:lla ja kahdesti tunnissa 20:lla! Nykyään kolmen linjan keskinäinen vuorovälihän on ruuhkassa yhdessä 17:lla ja 25:lla 10 min + 30 min välein kulkeva 27, hiljaisempaan aikaan kaikilla kolmella yhteensä 10 min.