HSL:n liikennöintisuunnitelma 2023 - 2024

Nykyinen järjestely on välivaihe ennen kuin saadaan Länsiterminaali 1:n itäpuolelle silmukka eli Bunkkerin silmukka. Se on ollut vuosikausia valituskierteessä ja nykyinen arvio valmistumisesta taitaa olla jossain 2025-2027 välillä.
....

mikä valittajilla on s e syy eli mistä he valittavat ?
 
mikä valittajilla on s e syy eli mistä he valittavat ?

Googlaamalla löytyy rakennuslehden artikkeleita, joissa kerrotaan syyksi, että kaupunki oli samalla myymässä bunkkerin kiinteistön sitä rakentavalle SRV:lle. Valituksen kohde oli siis valittajan mielestä kaupan liian alhainen hinta ja kaupunki oli mukamas jakamassa rakennusyhtiölle laitonta tukea sen kautta. https://www.rakennuslehti.fi/2020/1...ista-jatkuu-korkeimmassa-hallinto-oikeudessa/

Asiasta oli puhuttu kuin kyseessä olisi Bunkkerin kaava, joka oli valituksessa ja siksi kaavan osana olevaa silmukkaa ei ole päästy toteuttamaan. Kiinteistön myynnin myöhästyminen ei minusta selitä miksei kaavan muita osia voinut toteuttaa. Tai siis aiheuttaahan se vähemmän haittaa alueen ympärille, jos silmukka rakennetaan samalla, kun siinä on muutenkin työmaata, mutta asia on venynyt jo pitkään.
 
Bunkkerin silmukka, jonka ansiosta itse terminaalin kohdalta päätepysäkit aikanaan poistuvat, samoin tarve mahdollisille ohitusraiteille.
Monet matkustajat varmasti arvostavat terminaalin kohdalla sijaitsevaa päätepysäkkiä, koska tällöin vaunuun pääsee heti sisään. Laivojen saapumisaikoina pysäkille tulee kertymään paljon ihmisiä eivätkä kaikki esimerkiksi mahdu katokseen kaatosateella. Terminaaliinkaan ei voi jäädä odottamaan, jos haluaa mahtua kyyytiin. Itselleni tämä ei tosin ole ongelma, koska poistun yleensä terminaalin ulko-ovesta ensimmäisenä ja aikataulut on suunniteltu niin, että ensimmäiseen raitiovaunuun ei usein ehdi kuin muutama matkustaja (koska laivat ovat yleensä 2-4 min myöhässä). En myöskään keksi Bunkkerin silmukkaa järkevämpää ratkaisua, joten päätepysäkki tulee luonnollisesti poistumaan eikä sille voi mitään.
 
1T ja 8T perustamisesta on nyt toimitusjohtajan päätös, eli ilmeisesti suunnitelmasta 5:sta 8T:n pariksi 1:n sijaan on luovuttu. https://hslfi.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=official_decision&id=202336970

Myös 224B:n perustamisesa on nyt päätös, josta käy ilmi, että apulinja perustetaan, ettei vuoroväliä tarvitse tihentää koko linjan pituudelta E ja U junien kanssa synkkaavaan 15 minuuttiin. https://hslfi.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=official_decision&id=202337006

Ja kolmantena on päätös 163K:n perustamisesta, jotta Tillinmäestä olisi yhteys Kungsgårdskolanille koulujen alkamis ja loppumisaikoihin. https://hslfi.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=official_decision&id=202336024 linjavariaatio siis jatkaa Alustalaisentieltä pohjoiseen Kurtinmäkeen asti, mutta jostain syystä sen lisäkirjain on K, eikä A.

Satuin pari viikkoa sitten linjalle 163 ja ihmettelin, miksi sen päätepysäkki jää Alustalaisentielle, kun ajamalla pohjoiseen Kurttilantielle asti se tarjoaisi Kurtinniityntien varresta edes jonkinlaisen liityntäyhteyden Kauklahden suuntaan.
 
Rupesin vuodenvaihteessa etsiskelemään jotain matka-aika arvioita 520:lle, mutta niitä ei missään suunnitelmassa näytetä mainitsevan edes vahingossa. Nyt näyttäisi kummalakin uudella runkolinjalla olevan 13 auton verran liikennettä, eli kierrosajat on 130min. Linjasivun kesto on siis 55-60min riippuen onko kääntöaikaa annettu 5 vai 10 minuuttia. Siitä saa matka-ajan Myyrmäen ja Matinkylän välille, joka on 40-45min, kun Martinlaaksosta kestää Myyrmäen asemalle n.7min ja tuo Nuottaniemen koukku jotakuinkin saman verran. Nykyinen matka junalla ja metrolla on lyhimmillään 50min, eli jotain parannusta tulee, mutta onko joku löytänyt lukua Myyrmäki-Leppävaara välille tai Leppävaara-Matinkylä välille?

Talven 2023-2024 tulostettavat aikataulut on julkaistu https://www.hsl.fi/matkustaminen/tulostettavat-aikataulut-ja-kartat
Linjan 520 matka-aika Myyrmäen ja Leppävaaran välillä näyttäisi olevan 12-13 minuuttia. Onhan tuo huomattava parannus nykyiseen, kun linjalla 555 menee 20-22 minuuttia. Linjan 520 matka-aika Leppävaarasta isoon omenaan on 22-24 minuuttia ja loppumatka isosta omenasta Matinkylän metroasemalle 12-13 minuuttia.
 
Viimeksi muokattu:
Onkohan 224(B):n aikataulujen suhteen käynyt kämmi, kun suunnassa Sunanniitty - Espoon asema vuoroväli tihenee noin 15 minuuttiin vasta aamuruuhkapiikin jälkeen.
 
Myös 8 ja 9N:llä on muutoksia, aikaisemmin 9N oli merkitty kiertämään saaren ympäri vielä 2.10. jälkeenkin, mutta nyt kummatkin linjat käyttävät Tahitinkatua 2.10. alkaen.

Sain käsiini vihdoinkin uusimman Raitio-lehden ja siinä kerrotaan Tahitinkadun slmukan myöhästyvän joulukuulle. Kuljettajaohjeessa aukeamispäivämäärä on edelleen 2.10, vaikka sitä tuskin hirveästi päivitellään kesän aikana, mutta tuon jälkeenkin on julkaistu syksyn aikataulut, joissa on sama päivämäärä. Lehden taitto ja painatusajan puolesta asian on oltava ollut tiedossa jo ennen kuin aikataulut tulivat nähtäville, eli ilmeisesti se ei ole kantautunut HSL:lle asti. Vaikka lehden kirjoitukset ei olekkaan samalla tavalla virallista, kuin HSL:n tai kaupungin julkaisemat asiat, mutta kun silmukan työmaa oli edelleen menneellä viikolla käynnistymättä, niin ei voi pitää vääränäkään.
 
Noi tulevaisuuden ennustamiset on kyllä vaikeita ja ovat monesti osoittautuneet vääriksi, mutta Raitiota varten olen kyllä useammasta paikasta pyrkinyt varmistamaan, mikä se asian parissa työskentelevien viimeisin valistunut arvaus on, ja se oli alkukesästä tuo joulukuu. Saa nähdä nyt sitten, miten todellisuudessa käy. Usein Raitio kuitenkin tietää asiat paremmin kuin HSL:n tai kaupungin virallinen tiedotus, koska käytettävissä on epävirallisia kanavia, jotka ovat asioista perillä. :)
 
Viimeksi muokattu:
520 näyttäisi käyttävänkin Myyrmäen asemalla laituria 21 pohjoiseen https://reittiopas.hsl.fi/pysakit/HSL:4150266/aikataulu?date=20230814 , kun aikaisemmin 555 siirrettiin 30 ja 560 kanssa samaan laituriin 20. Etelän suuntaan 30, 520 ja 560 käyttävät samaa pysäkkiä asemalla.

---------- Viestit yhdistetty klo 20:38 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 19:27 ----------

565/B:n ja 300:n lähtöajat Myyrmäestä olivat menneenä talvena samalla minuutilla ja niiden reitit ristesivät asema-alueella, mikä aiheutti ylimääräistä odotusta jommallekummalle linjalle ajoittain. Syksyllä asia näyttää olevan osin ratkaistu, reitit risteävät edelleen, mutta ainakin arkiaamuina 530:n lähtö on edellisellä minuutilla. Tosin suurin osa noilla linjoilla asemalta matkustavista menee juuri poispäin iltapäivällä, mutta lähtöajat taitavat olla juuri siksi sidoksissa junan saapumiskaikaan.
 
Ja nyt pikaraitiolinja 15 löytyy kuljettajaohjeesta. https://kartat.hsl.fi/kuljettaja/map/?2015[dateBegin]=1999-02-02&2015[dateEnd]=2050-12-31 Kaikkea tietoa ei kai ole vielä syötetty, kun pysäkkien väliltä puuttuu linjaviiva ja linjan tiedoissa sanotaa liikennöitsijäksi Nobina ja ajoajaksi 35-45min. muokkaus: mitkä taisi olla vanhan espoon sisäisen linjan 15 tiedot.

Pysäkit on numeroitu H07XX. Ajantasauspysäkit ovat Oulunkylän ja Leppävaaran asemat sekä suunnasta riippuen Ilkantie tai Vihdintie. Aloitusajaksi merkitty 1.1.2024, mikä oli jo ilmoitettu myöhäisimmäksi aloitusajankohdaksi.

Pysäkkien yhteydessä olevien aika-arvioiden mukaan Keilaniemestä Itäkeskukseen kestää 69min, mikä on 7min enemmän kuin piti olla. Mikäli tämä pitää paikkansa, niin linjan aloituksen ehtona olevaan 10min vuoroväliin tarvitaan 2 vaunua enemmän eli 17, mikä tarkoittaa aloitusta aikaisintaan vasta loppuvuodesta tai juuri tuolloin tammikuussa. Se tarkoittaisi myöskin, että 5min vuoroväliin, johon sanotaan varauduttavan uusimmassa TTS:ssä, tarvittaisiin 32 vaunua eli kolme enemmän kuin on tilattu ja kaksi enemmän kuin mitä mahtuu varikon säilytysraiteille.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös